5.4.2013

Tervetuloa Valkeakoskelle

Eilen tosiaan saavuttiin koko poppoo Valkeakoskelle, jonne kanit jäävät hoitoon pariksi viikoksi.

Matkalla tänne autossa istuskellessa muistelin, kuinka joskus olen lukenut joidenkin totuttavan kanit toisiinsa "heittämällä" ne samaan kuljetuskoppiin ja lähtemällä ajelulle. No sopivasti istuin jo autossa kanien kanssa, joten päätin kokeilla. Nappasin Neelan kuljetuskopistaan ja heitin Benskun koppiin. Hetken aikaa tillittelin mitä kopin sisällä tapahtuu...ja kun ei sielä tapahtunut mitään, jatkettiin matkaa tällä tavalla.

Ei Bensku ollut moksiskaan, se ei yrittänyt kertaakaan astua Neelaa (ainoa ongelma näiden kahden yhteiselossa onkin juuri nuo Bönin astumishingut, jotka on tiukassa kastroinnista huolimatta).. Sen jälkeenkin kun päästiin Valkeakoskelle, joutuivat kanit hetken aikaa odottamaan kuljetuskopeissaan, jotta saan kompparikehikkohäkit pykättyä pystyyn. Ei näillä kahdella ollut sillonkaan mitään ongelmia. Sielä ne nököttivät tyytyväisinä vierekkäin.


Tästä innostuneena kokeilin kurillani laittaa Benskun ja Neelan ensiksi samaan häkkiin, eli tuohon Benskun isoimpaan häkkiin. Tein kuitenkin vierelle toisen häkin ihan sitä varten, että voin heittää Neelan sinne, mikäli Benskun hetkellisesti kadonnut libido löytyy jälleen. Muutama minuutti meni henkeä pidätellen, kun mitään ihmeellistä ei tapahtunut, mutta sen jälkeen kuului jälleen tuttu *honk honk* -ääni, ja miekkonen juoksi Neelan luokse korvat tötteröllä ja astumispippalot alkoi..

Eli se siitä, Neela omaan häkkiin.

No mutta ei me lannistuta, tämäkin oli lyhykäisyydessään askel eteenpäin. Ja tästä lähtien kanit kulkee vain 2 kuljetuskopissa: Aapo&Luna, Bensku&Neela. Pidän kuitenkin varon vuoksi mukana kolmattakin kuljetuskoppia.

Tässä sivussa voinen mainita, että oli muuten melkoisen painava tuo kuljetuskoppi, kun siinä oli sekä Bensku että Neela.. Koppi itsessään painaa n. 2,5 kg, Bensku tällä hetkellä 5,5 kg ja Neela ~2,4 kg. Eli yhteensä paketilla oli painoa päälle 10 kg..

Mutta tosiaan tuossa yläpuolella näkyy millaisissa virityksissä kanit asustavat seuraavat pari viikkoa. :) Jaana tulee kaneinensa kylään ja valloittaa ensimmäisenä kokonaisen huoneen pelkille kaneille...... Onneksi vanhempani asuvat omakotitalossa.



Tänään on niin kaunis ilma, että päätin viedä Benskun ulos valjaissa. Se ei aikaisemmin oikein ole perustanut tuosta talviulkoilusta, mutta tänään se liikkui huomattavasti enemmän. Lämpimällä ilmalla varmasti oli vaikutusta asiaan.

Vanhempieni takapihalla on aika paljon lunta, joten möhkökani upposi rinnuksiaan myöten lumeen yrittäessään puskea eteenpäin. Se oli jokseenkin huvittavaa katseltavaa, kun yhtäkkiä puolet kanista häviää kinoksiin humps-äänen saattelemana.. :) Silti sekin onnistui välillä ottamaan sen verta kovan vauhdin, että jouduin harppomaan syvässä lumessa melko ripakasti.

Tästä syystä päätin olla viemättä muita pikkusia tänään ulos, vaikka tarkoituksena oli. Ne eivät kevyemmän painonsa vuoksi uppoisi lumeen samalla tavalla, joten niiden vauhti olisi vieläkin nopeampi...enhän mä pysyisi millään perässä. Ja sillon jos vien kania ulos valjaissa, en pidä siitä jos kanin meno töksähtää jatkuvalla hitaan taluttajan takia. Katsotaan kunhan palaan takaisin Suomeen ja tänne Valkeakoskelle kaneja hakemaan, jos silloin pikkuisetkin pääsisivät ulkoilemaan. :)





Benskun kyntämistä jonkun aikaa katseltuani tamppasin lumikinoksiin alueen, jossa se ei uppoaisi niin paljoa. Olin itsekin kieltämättä tyytyväinen, kun Bensku ei enää lähtenyt syvempiin kinoksiin vaan jäi tamppaamalleni alueelle. Ei se itsellekään ole kovin kivaa, kun eteenpäin tarpoessaan uppoaa polviaan myöten lumeen.. Kyykistyin katselemaan kanin touhuja ja ajattelin räpsiä muutaman kuvan, mutta Bensku tyypilliseen tapaansa pompotti luokse. Joten kuvat jäi ottamatta ja tyydyin osaani herran rapsutuskoneena.

Bensku otti paikkansa jaloistani eikä juuri liikkunut ja itse en raskinut nousta ylös, joten päätin tämän päivän ulkoilujen olevan siinä. Sisälle tultuamme Bensku sai hetken aikaa köllötellä sylissä kuivattelemassa ja leikkelin samalla sen kynnet. Lopuksi miekkonen pääsi takaisin häkkiinsä pötköttelemään.

2 kommenttia:

  1. Meillä on käytössä flexi valjaiden kanssa niin ei kokoajan tarvitse juosta perässä ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös ollut kaneilla flexi aikanaan, mutta omalla kohdalla haitat peittosivat hyödyt, joten päädyin vaihtamaan takaisin näihin normaaleihin hihnoihin. Kesällä tosin käytän pidempää hihnaa, jota kiedon käden ympärille ja vapautan sitä mukaa, jos/kun kani spurttaa :)

      Poista