Kirjoittaja

Ruudun toisella puolella näppäimistössä elämästään kaninronttien kanssa paasaan minä, Jaana, 24-vuotias vakituisesti päivätöissä käyvä vantaalainen, koulutukseltaan liiketalouden tradenomi.

Kanihistoriani alkaa vuoden 2003 alkupäästä. Monen monta vuotta kanimäärä pysytteli tasaisesti kahdessa, kunnes vuonna 2011 lauma lähti hitaasti kasvamaan. Vuoden 2016 alusta kaneja on jälleen vain 2.  Monenlaiset muutkin eläimet ja luonto yleensä ovat lähellä sydäntä, mutta toistaiseksi eläinkatras rajoittuu vain kaneihin. Kanieni kanssa en harrasta mitään sen kummempaa, vaan ne viettävät leppoisaa kotipupun elämää.

Kaninomistajana yleisesti pyrin tarjoamaan jokaiselle hyvän ja pitkän elämän, huomiota ja rapsutuksia kanien yksittäisten luonteiden mukaan, sekä mahdollisimman suuret elintilat (sisäkaneja, joten sen mukaan). Tavoitteena meillä on täysi häkittömyys ja tällä hetkellä molemmat pojat elelevätkin ilman häkkejä omilla alueillaan, tulevaisuudessa haluaisin päästä eroon myös näistä rajatuista "alueista". Kahden uroksen kanssa se ei tällä hetkellä ole mahdollista ilman ruumiita.

Itsestäni vielä: Muita harrastuksia kaneilun ohella on ratsastus, pilates, lukeminen ja kirjoittaminen, sekä valokuvaaminen (pääasiassa kanien) ja kuvien käsittely. Piirrän myös mielelläni, ja suosin erityisesti digitaalista piirtämistä/maalaamista. Itseoppineena haluaisin joskus käydä aiheeseen liittyen joitain kunnollisia kursseja tai muuta vastaavaa.. Lisäksi musiikkia tulee kuunneltua lähes jatkuvasti.

Töherryksiä, blogin ulkoasuja...

Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana!
↑ Blogin ensimmäisen arvonnan voittajan palkintokuva

↑ Elliot
 ↓ Äidille tauluksi kehystetty 60-vuotislahja / Omaksi huviksi piirretty häperrys  ↓

 ↑ keskellä isälleni piirtämäni vuoden 2014 syntymäpäivälahja

↓ Siskolleni piirtämä vuoden -14 joululahja, kuvassa siskoni leopardigekko


Alla blogissa esiintyneitä ulkoasuja, aikajärjestys lukusuunnan mukaisesti.







Alla siskoni blogiin tekemäni ulkoasu

13 kommenttia:

  1. Upeita piirustuksia! Tykkään muutenkin sun blogista kun kirjotat niin sujuvasti ja ulkoasu on siisti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kiva kuulla, että tykkäät :)

      Poista
  2. Tosi hienoja piirustuksia.

    VastaaPoista
  3. Kuinkas paljon teikäläisen loihtima ulkoasu blogiin kustantaa, noin suurinpiirtein :)?
    Jos sitä jaksaisi vaikka aktivoitua vielä hiukkasen tuossa bloggailussa, voisi hyvillä mielin hankkia sinne hieman tasokkaamman ulkonäön ;)

    Vastailla voit vaikka mailiinkin jonnajemina@live.fi

    Jos siis edes muille teet ulkoasuja :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoasujen ja erityisesti bannereiden tekeminen pientä korvausta vastaan on ollut mielessä jo jonkun aikaa, mutta muutamasta käytännön syystä asia on pysynyt toistaiseksi pelkkänä ajatuksena..valitettavasti. Tuo Konnankoukkuja on isosiskoni blogi, joten sen vuoksi lupauduin hälle ulkoasun tekemään :) Muuten olenkin puuhaillut vain oman blogini kimpussa.

      Todella kiva kuitenkin kuulla, että joku voisi olla kiinnostunutkin räpellyksistäni, jos niitä alan tulevaisuudessa tekemään. Iso kiitos siitä, vaikka nyt ainakin tällä hetkellä vielä tarjoan pelkkää ei-oota (ja pahoittelut sen osalta).. :)

      Poista
  4. Hei. Millä lailla olet saanut tehtyä tämän näköisen ulkoasun: http://4.bp.blogspot.com/-PTOJnC45QHU/U4uV7XBgtpI/AAAAAAAAEHk/sTK44aTWmGk/s1600/Tausta+banneri.png

    Lähinnä sitä kysyisen, että mitenkä olet saanut tuon bannerin ja taustakuvan noin kivasti sulautumaan yhteen? Millaista koodia on käytettävä, että ne sommittuvat hyvin ja millainen taustan ja bannerin täytyy olla, että ne menevät nuin kivasti? Kiva jos jaksat neuvoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmaankin samainen henkilö, joka kommentoi tämän tekstin myös tuohon siskoni kilpikonnan katoamisilmoitukseen? Vastailen tätä kautta ja poistan tuon toisen kommentin tässä jossain vaiheessa.

      Joka tapauksessa, ei tuon ulkoasun tekemiseen tarvittu mitään sen ihmeellisempiä poppaskonsteja (itse kun pyrin aina menemään sieltä, mistä aita on matalin). Pitää vaan huolen siitä, että valkoisen taustan ja bannerin leveys on sama, pääsee helpommalla. Banneria tehdessä jatkoin van alaosaan tuota valkoista jonkun verran...ja banneri ei ollut läpinäkyvä, vaan sillä oli yhtenevä vihreä tausta. Itse taustassa ei ole mitään ihmeellistä, bloggerin mallin muokkaustilassa valitsee ulommaiseksi taustaksi tuon vihreän ja päätaustaksi valkoisen.

      Hienompiakin tapoja on varmaankin, mutta tuolla tavalla sain itseäni miellyttävän ulkoasun, joka silloin kelpasi :) En oikein osaa pelkän tekstin avulla tuon enempää kertoa, toivottavasti tuokin vähän avaa miten tuon räpelsin kasaan..

      Poista
    2. Joo sama henkilö olen. Kiitos ihan kamalasti, kun jaksoit kertoa. Hyvin ymmärsin! :D

      Poista
  5. Vielä sellainen, että millä tavalla sä sitten lisäsit bannerin? Koodilla vai ihan perinteisesti blogin muokkaustyökalun kautta? Voiko banneria lisätä blogiin koodilla? Jos voi niin mikä koodi ja minne ne laitetaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bannerit lisään aina bloggerin ulkoasu-välilehdellä, en siis koodilla - pääsee vähemmällä. Nykyisen bannerini olen tosin lisännyt kierrellen koodin avuin, koska siinä on image map. Image mapit ovat aikalailla oma maailmansa ja jos sellaisen haluaa, kannattaa Googlailla asiaa.. :)

      Poista
  6. Kiitos vastauksestasi! :)

    VastaaPoista
  7. Vapaapäivänä saa kulumaan kummasti aikaa lueskelemalla tyttärien blogeja! Todella upeaa tekstiä ja suloisia ja taidokkaita kuvia!

    VastaaPoista