15.11.2013

Liebster-palkinto + kysy meiltä!

Heti ensimmäiseksi: kiitoksia kovasti Hennalle Liebster blog -palkinnosta! :)

"Liebster tarkoittaa rakastettua, rakasta tai suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa."

Tämäkin on kierrellyt sen verta eri blogeissa, etten ala erikseen nimeämään 5 suosikkiblogiani. Lukuluettelossani olevat blogit ovat kaikki jollain tavalla suosikkeja - miksikäs sitä sellaista blogia edes lukisin, josta en niin välittäisi!

Sitten seuraavaan aiheeseen. Katselin tuossa, että tämän blogin lukijamäärä on kivunnut Bloggerin puolella yli 50 henkilöön. Hauskaa, koska alunperinhän lähdin kirjoittelemaan blogia täysin itseäni varten lähinnä siksi, jotta voisin päiväkirjamaisesti jälkeenpäin seurailla mitä kanieni kanssa olen puuhaillut. Kuvatkin kertovat vielä enemmän, jos niissä on mukana tekstinpätkiä.

Mikäli tämäkin blogi täällä pysyy kasassa seuraavat 10 vuotta, on silloin tulevaisuudessa mukava palata ajassa taaksepäin ja lukea millainen kani-ihminen tuolloin olin ja minkälaisia entiset kanini tarkalleen ovat olleet. Hauskoja ja ei niin hauskoja kanikokemuksia on kiva muistella tätä kautta.

On kuitenkin mukavaa, että ihmisiä meidän täydellisen tavoitteeton ja tylsähkö kotielämä kiinnostaa sen verta, että ovat klikanneet "liity tähän sivustoon" -nappia. :) Täten ajattelin ensimmäistä kertaa kokeilla, josko joillekin on jäänyt jotain hampaankoloon, mistä en välttämättä ole huomannut kirjoittaa.

Eli kysymyksiä saa nyt heitellä tänne päin.
Aihe täysin vapaa; kysymys voi liittyä kaneihin, minuun tms.


Aikaisemminhan en ole tällaisia kysymyspostauksia edes harkinnut, koska ajattelin jos ei kysymyksiä tulekaan laisinkaan.. Joten katsotaan miten meidän nyt sitten käy! Huu

4 kommenttia:

  1. Onko joku kaneista sinulle tärkemäpi kuin muut?
    Kerro muutamalla sanalla millaista on arki viiden kanin kanssa.
    Suosikki kanirotu?
    Jos ei kani niin mikä eläin?
    Kaniesi lempiherkku?
    Kaniesi oudoimmat/hauskimmat tavat?
    Lempipuuhasi kanien kanssa?
    Entä ilman kaneja?

    Sen enempää en nyt yhtäkkiä keksinyt :)

    VastaaPoista
  2. Kaniharrastuksen huonot puolet?
    Mikä kaneistasi on opettanut sinua eniten?

    VastaaPoista
  3. Onko sulla ollu kaneja ennen näitä?
    Miks halusit just kaneja?
    Kuinka usen käyt näyttelyissä?
    Mitä puuhailet yleensä kanien kanssa?
    Kuka sun kaneista on sellanen rallittelia ja kuka rauhallinen?
    Kuka on nuorin sun kaneista?
    entä vanhin?
    Minkä rotuset sun kanit on?
    Mikä saa sut hymyilemään?
    Entä surulliseks?


    En keksi enempää kysymyksiä :)

    VastaaPoista
  4. Mistä olet ylpeä kaneissasi?
    Millaista olisi elämäsi ilman kaneja?
    Jos olisit kani, mitä tekisit ensinmäisenä?
    Mitkä ovat sinun TOP5 kaniblogit?

    VastaaPoista