31.12.2013

Hyvästit vuodelle 2013

Vuosi 2013 on kohta selän takana ja tuntuu, että se on kiitänyt silmien ohitse ihan huomaamatta. Päätin vielä näin yömyöhään kelailla vuotta taaksepäin ja miettiä mitä kanien elämässä onkaan tapahtunut vuonna 2013.
  • Benskun ja Neelan epäonnistunut totutusprosessi, jonka jälkimaininkien tuloksena laumaan tulla tupsahti Elliot
  • Kanien asuinjärjestelyt ovat myös eläneet omaa elämäänsä (häkkejä/aitauksia on tullut ja mennyt), ja lisää muutoksia tulee kaikille ensi vuoden alussa muuton seurauksena
  • Pellettien vaihto Genesiksestä Rabbit Royaleen
  • Koko poppoo ollut suhteellisen terve , Totti venyy silmissä
Suhteellisen tavoitteetonta elämäähän nuo elävät, joten sen osalta niiden maailmassa ei kauheita tapahdu. Itseni kohdalla on tapahtunut vähän enemmän, mutta vain vähän.
  • Alkuvuodesta ensimmäinen oma järkkäri, loppuvuodesta siihen uusi putki
  • Lomamatka Gran Canarialle
  • Opiskelut ovat 3 kurssia ja opinnäytetyötä lukuunottamatta hanskassa
  • Hiusten kasvattelu: alkuvuodesta 2012 leikkasin pitkät hiukseni erittäin lyhyiksi, helmikuussa 2013 aloin kasvattaa hiuksia takaisin ja nyt tuolla on mittaa reilusti yli solisluiden.
  • Pitkähkön piirtämistauon jälkeen kaivoin jälleen piirtopöydän esiin
  • Puhelin ja kannettava tuli uusittua
Toiveita ja tavoitteita vuodelle 2014?
  • Neelan ja Elliotin onnistunut totutus (sitä ennen Elliotin kastrointi)
  • Muutto
  • Opiskelut kunnialla loppuun
  • Ikuisuudelta tuntuneen opiskelu-uran lopun kunniaksi 2. tatuointi
  • Musiikkiriippuvaisena toivon paljon uusia hyviä julkaisuja "suosikeiltani"
  • Toiveena tottakai jälleen yksi vuosi terveiden kanien parissa
Ihan kauheita tavoitteita ja odotuksia ei täältä löydy, katsotaan mitä tuleman pitää. Näiden listahirviöiden saattelemana me toivottelemme kaikille oikein mukavaa Uutta Vuotta 2014 pari vuotta sitten otettujen rakettikuvien kera!

1 kommentti:

  1. Täältäkään suunnasta ei löydy kauheasti tavoitteita, mutta ne ovat tärkeitä sellaisia! :) Mielenkiintoinen postaus.

    VastaaPoista