7.1.2014

Pikakuulumisia!

Eiköhän se ole meidänkin aika jo siirtyä blogissa vuoteen 2014 postausten kanssa. Ilmat vaan ovat olleet niin toivottoman surkeat tehden kuvaamisen ja kanien ulkoilun mahdottomaksi. Tälläkin hetkellä kuullostaa siltä, että jos sälekaihtimet avaisin olisi vastassa vain harmaa vesisadeseinä. Tämän vuoksi kaivelin vanhoja kanikansioita ja heittelin sekaan pari vanhempaa kuvaa reilun vuoden takaa.

Kesä 2012: Näidenkin kahden ulkoilutus yhteisellä ISOLLA alueella onnistui vaihtelevasti

Viettelen nyt viimeisiä päiviä Valkeakoskella, ja siirryn Vantaalle tämän viikon aikana.
3. kerroksisen kanihäkin muutostyöt alkavat olla lopuillaan, mörskän muodonmuutoksesta tulee muutama sananen lisää kuvien kera, kunhan se ollaan saatu siirrettyä uuteen asuntoon Vantaalle tammikuun lopussa. Sen verran nyt sanottakoon, että se ei ole enää kerrostalo..

Kaniporukasta Aapo, Luna ja Neela jäävät tänne vanhempien hoitoon siksi aikaa, kunnes silloin tammikuun lopussa tulevat Vantaalle suoraan uuteen asuntoon uusine häkkeineen lopullisen muuton yhteydessä. Tuo mörskä kun tuotiin muodonmuutoksen vuoksi tänne Valkeakoskelle, ei kolmikolla ole häkkejä Vantaan päässä tällä hetkellä. Bensku ja Elliot sen sijaan lähtevät mukanani jo aikaisemmin, etten ihan kanittomaksi jää.

Näin muuten meidän elämään ei sitten kuulukkaan yhtään mitään muuta hetkeen aikaan, kun uuden asunnon pintaremontoimista, tavaroiden pakkaamista ja kaippa koulullakin pitää parin viikon päästä naamansa käydä näyttämässä.

Tammikuun osalta blogissa saattaa olla vähän hiljaisempaa muutto- ja rempparumban vuoksi, ellei tuo mukaan lähtevä äijäkaksikko keksi Vantaan päässä jotain mielenkiintoista mun pääni menoksi. Siinä vaiheessa kun muutto on ohi ja tavarat ovat paikoillaan, täytyy esitellä ainakin uusi kanihuone täällä blogissa. Olo on kun 5-vuotiaalla karkkikaupassa.... :)

Kevät 2012: Pikku-Benjamin kera korviensa

2 kommenttia:

  1. On tosiaan synkkää säätä ollut, joten ei ole tullut paljon kameraa ulkoilutettua. Nyt on onneksi satanut edes vähän lunta :)

    Minulla on muuten uusi blogi, nykyinen Riemuloikka-blogi poistuu luultavasti jossain vaiheessa. Tervetuloa uuteen blogiin: http://riemuloikanblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumisade oli kyllä erittäin tervetullut - joskin mukana tulleet paukkupakkaset eivät niinkään. Mutta mieluummin tämä kuin lumeton pimeys!

      Liityin lukijaksi myös uuteen blogiin :)

      Poista