21.10.2014

Kanikolikon varjopuoli osa 4: Neelan huonot puolet

"Usein kun tulee kaneistaan kirjoiteltua, tulee aina mainittua vain niitä hyviä ja ihania puolia "miksi omat korvalöllykät on ne itselle kaikkein parhaimmat!"

Totuushan kuitenkin on, ettei yksikään lemmikki oikeasti ole täydellinen - jokaisesta löytyy ns. huonoja tai ärsyttäviä piirteitä, jotka kuitenkin toivon mukaan jäävät niiden hyvien puolien varjoon. Tästä syystä päätin kerrankin listata meidän pikkuhirviöiden epämiellyttävät puolet, niin ulkoiset kuin pään sisäisetkin seikat...ihan näin perjantain kunniaksi.

Listaan jokaisesta kanista yksitellen pikkuhiljaa niiden huonoja puolia ja jaan ne kaikkien kanssa, jotta te muutkin voitte pyöritellä päätänne näiden pikku pahvipäiden vuoksi."


Miksi meidän kani on se kaikkein rasittavin?

Osa 4: Neela

Neela on ensimmäinen kani, joka minulle tuli aikuisena, muut kanit sitä ennen olivat aina tulleet 8vk poikasena. Tämän vuoksi meillä meni tutustumisessa ehkä hieman pidempään muihin verrattuna, mutta melko nopeasti Neeluska tottui uuteen kotiinsa...ja melko nopeasti alun ihmettelyn jälkeen tykästyin Neelan vähintäänkin omanlaiseen persoonaan.


(Intro) Naama norsun......

Tämä on piirre neitosen naamassa, josta saan aina kuulla. Itseäni se siis ei haittaa mitenkään päin (ei kommentit tai itse ominaisuus), joten sen vuoksi asetin tämän tähän alkuun "introksi". Ja silti, pakkohan se on myöntää Neelan näyttävän hieman tympääntyneeltä ja kärttyiseltä perusilmeeltään, aiheuttajana pääasiallisesti on tuo naaman paksu karva. Minä näen Neelan happaman ilmeen todella suloisena ja erilaisena piirteenä, etenkin kun Neela muutoin on luonteeltaan niin rento ja "kaikkien kaveri".

1. "Laadidaa, en kuule enkä nää"

Meidän röllinaama painaa usein vanutollot korvissa ja välillä laputkin silmillä. Siinä missä yleensä astuessani kanihuoneen puolelle ei yksikään huoneen asukki meinaa pysyä nahoissaan, antaa Neela silloin tällöin heilua ja huhuilla pidempäänkin ruokakipon kanssa, ennenkuin tyttö rekisteröi mitä oikeasti tapahtuu. Kiireessä ja etenkin siivotessa tämä on hieman rasittavaa, Neela kun ei välttämättä ymmärrä edes väistää takamusta tönivää siivousharjaa...ennenkö vihdoin pienistä pupunaivoista kuuluu *klik*. Iso mottipää tytöllä, joka kumisee välillä tyhjyyttään. (Mukana saattaa olla lievää liioittelun makua, mutta vain vähän.)


2. Kun mikään ei kelpaa...

Viedessäni Neelan ulos/lattialle jaloittelemaan on sen olemus enemmän tai vähemmän "ei kiinnosta mennä!". Tuodessani tyttöä takaisin on olemus edelleen "onko pakko mennä?". Hetken oltuaan ulkona tai sisällä näyttää luppa kuitenkin varsin tyytyväiseltä taapertaen ympäriinsä (ja ulkona ollessaan) ruohoa syöden, joten tiedä sitten. Nostettaessa ja kantaessakin kuljetaan nätisti mukana ilman mutinoita, joten ehkä Neela vaan on tullut omistajaansa - ylimääräinen valittaminen on kivaa.

3. Jalan turhanpäiväinen tamppaus

...ja tällä tavalla Neela usein ilmaisee tyytymättömyytensä kohdan 2. ongelmaan. Muutama ponneton jalan tömäytys ilmeisesti parantaa tuon maailmaa sen verran, että moinen kannattaa.

4. Karvalaahus ja rintapuska

Kanin kuuluu olla karvainen, mutta valitettavasti Neelan kohdalla leikkaus aiheutti sen, että "trimmaamattomana" tyttö muuttuu ei-niin-kuvankauniiksi karvatolloksi. Tällä tavoinhan syntyi tuo surullisenkuuluisa kolmiokani.. Sinällään täysin mitätön huono puoli, mutta kun mielelläni kanejani kuvailen, niin...

5. Pyyhkeisiin pissaaminen

Tarvitseeko tätä edes avata enempää? Kuljetuskopassa pyyhkeet pysyvät kuivana, mutta laitapa häkin tai aitauksen pohjalle jokin kangas (froteeta tai ei)..




Melkoisen heikkoja ovat nuo huono(hkot) puolet, kun vastakkaisessa vaakakupissa on kaikki tytön hyvät ominaisuudet. Ja nyt tässä tuota alla olevaa kuvaa katsellessani ihmettelen itsekseni, miten Neelan pää näyttää tuollaiselta moukarilta.



Kanikolikon muut osat: AapoLunaBenjaminNeela, Elliot & Kain

2 kommenttia:

  1. Aaahhh, oon niin kateellinen sun kamerasta, kaneista, kuvista...
    Mutta asiasta kukkaruukkuun, voisitko oikeasti tehdä häkkiesittelyn? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häkkiesittely on ollut työn alla jo pidemmän aikaa...ongelmana on vaan tuo minun kamerani, tai oikeestaan tuo 30mm putki. Sillä otetut kuvat ovat etenkin sisätiloissa kauempaa otettuna niin ahtaita, ettei kaikki oleellinen mahdu mukaan. Sen vuoksi esittelyn toteutus venyy ja venyy.... Mutta kyllä sen vielä pusken ulos! :)

      Poista