11.1.2015

Kainin tilalaajennus

Jo oli aikakin! Alunperinhän Kainin oli meille tullessaan tarkoitus saada alueekseen ½ kanihuoneen lattiasta. Se ei kuitenkaan ihan napannut heti alkujaan Kainin puolesta, jolloin päädyin tekemään jänölle L-häkin alle hieman suojaisamman aitauksen.

Kuitenkin kun Kain on ollut meillä jo niin pitkään päätin nyt olevan vihdosta viimein olevan aika laajentaa pojan tiloja. Kain kun on muutenkin erinomainen lattiakani - käyttää vessalaatikkoa 100% ja on muutenkin kovin siisti, ei jyrsi listoja tms, pysyy aitojen takana....joten:

Nämä mustavalkoiset on otettu kännykällä - laatu huono, mutta ajavat asiansa.

Eli Kakkulalla on nyt käytössään koko kanihuoneen lattia. Tuo matto saisi olla inun verran suurempi, mutta toisaalta Kain kulkee hyvin pelkällä muovimatollakin ja ompahan helpompaa siivota heiniä lattialta harjalla.. Tuossa pikkuisten häkin edessä oleva kaatopaikalta näyttävä läjä sisältää heinäsäkin, vessapampulasäkin, siivoustarvikkeet ja roikkuupa siinä Kainin vesipullokin. Ympärillä on kompparikehikko, jotta Kain ei mene sinne römyämään. Myös kuvaa ottaessani selkäni takana olevassa oviaukossa on tällä hetkellä johtonauloilla ovilistoihin kiinni naputeltuna yksi kkehikko..tuolla takaseinän edessä on myös kkehikkoa, jottei Kakkula päädy yöllä heittelemään jotain leluaan pattereihin minun ja etenkin naapureiden iloksi. Oviaukon ja "kaatopaikan" ympärillä olevat kkehikot korvautuvat paremman näköisillä puuaidoilla jossakin vaiheessa.

Niinkuin kuvastakin näkyy, en ole peittänyt pikkuisten kerroshäkin 1. kerroksen luukkujen verkkoikkunoita. Kain on harvinaisen hyväkäytöksinen tältäkin osin: se ei räyhää edes toisille uroksille ja väistää toisten puhinoilta. Aapo taas ei juuri ärise ylimääräisiä kenellekään ja Lunan ajoittaisiin mölinöihin nyt ei kukaan joka tapauksessa vaivaudu reagoimaan. Toki tuo verkko on sen verta pienisilmäistäkin, ettei sen läpi edes saa niin pahaa jälkeä aikaiseksi, mutta toki silti seurailen tilannetta ihan varon vuoksi. Parhaimmassa tapauksessa kuitenkin saatan joskus pystyä päästämään nämä 3 samaan aikaan juoksemaan..katsellaan.

Nojaillessani seinään ja kirjoitellessani siskolleni ja äidilleni Whatsappissa Kain päätti heittäytyä jalkoihin seuraksi, höppänä.

Kainin siisteyden vuoksi asetin myös sen heinähäkin tuohon pikkuisten heinähäkin alle (näkyy jotenkin tuossa huonekuvassa). Pleksin paloista huolimatta aina pikkuisten heinähäkistä putoilee lattialle heinää - nyt ne putoavat sopivasti Kainin heinien kohdalle, joten pudonneet korret eivät mene hukkaan Kakkulan imuroidessa nekin.

Kaikin puolin olen erittäin tyytyväinen tähän järjestelyyn ja näin tuntuu Kainkin olevan! Tätä varten aikanaan oman kanihuoneen halusin ja nyt saan otettua siitä kaiken hyödyn irti. Eikä tuo huone nyt ole kummoisen näköinenkään. Hieman parempi kattovalaustus tosin olisi hyvä, sillä tuo tämän hetkinen lamppu ei anna tarpeeksi valoa, jolloin järkkärini ei meinaa selvitä suurella aukolla ja lisäsalamallakaan..

Lisäheittona loppuun. Kuten olen täällä saattanut ennenkin mainita on minun ja siskoni asunnoilla välimatkaa muutama 10 metriä. Näin ollen jos siskoni viettää kotiviikonloppua mökkeilyn sijaan tulee välillä istuttua yhdessä iltaa ja nyt perjantaina kauppakäynnin yhteydessä silmiin osui mitä sopivin valkoviinipullo.

Siinä missä siskoni pitää viineistä maistuu omasta mielestäni etenkin valkoviini puhtaalle kuolemalle, mutta pakkohan tämä oli napata mukaan! Sopivasti kun saman pullon kyljessä esiintyy kummankin lemmikit: kani ja kilpikonna. Vielä kun olisi gekko ollut jossain päin pulloa... Ja silti, hauskasta etiketistä huolimatta maku valitettavasti oli aivan yhtä järkyttävän kamala.

3 kommenttia:

  1. Kyllä nyt Kainin kelpaa :) Ihastuttava tuo valkkaripullo! Tarvitsee itsekin varmaan käydä etsimässä tuollainen :D

    VastaaPoista
  2. Jos pullokin oli hieno löytö niin sun ilme maistaessa pupukilppariviiniä oli mahtava. :'D Kainilla on nyt kyllä ihan luksustilat. :)

    VastaaPoista