9.3.2013

Muutoksia

Jottei hommat käy liian tylsäksi, päätin eilen kotiin tullessani muuttaa vähän kämpän järjestystä. Samalla tää toimii viimesenä oljenkortena projektissa "Benskun & Neelan rakkaustarina 2013"
..joka tähän asti siis on ollut vähän nihkeänlainen. Tällä lähinnä meinaan sitä, että Benskun libido ei ole juurikaan taantunut sen ollessa lattialla Neelan kanssa.
(Muistutuksena, että Bensku on siis leikattu 6kk sitten, joten siitä ei ole kyse)


Joten raahasin Neelan häkin keittiöön Mörskän viereen (Mörskä=kanikerrostalo). Ja voinen mainita, että yksin Neelan häkin siirtäminen ja Mörskän pyörittäminen ympäri keittiötä, jotta molemmat saadaan sopimaan paikalleen, oli vähintäänkin mielenkiintoinen homma. Nelskun häkki kun ei mahtunut suoraan Mörskän ohi ikkunan eteen, vaan jouduin juurikin pyörittämään molempia ympäri keittiötä. Ja kun tuo kerrostalo ei ole kaikkein keveimmästä päästä, vaikka se seisookin pyörien päällä. Lisäksi jotta sain Neelan häkin edes keittiöön asti, jouduin siirtelemään käytävän piironkeja, jotta sain häkin kääntymään oikeaan kulmaan keittiön oviaukon mukaan..



Joka tapauksessa kun sain häkit paikoilleen, annoin itelleni aikaa olla ylpeä itsestäni.

Kunnes huomasin, että Neelan häkki blokkaa tiskikoneen siten, ettei sitä saanut auki. Ja tämä juttuhan ei todellakaan käy, koska yli vuoden käsintiskaamisien jälkeen en ole luopumassa tiskikoneesta niin helpolla. 


No onneksi Neelan häkki on melko helposti muokattavissa. Joten ei muuta kun sivuleikkurit käteen ja kompparikehikoita leikkelemään ja vääntelemään. Lopputulos on (verisiä käsiä lukuunottamatta) varsin hyvä, koska nyt saan tiskikoneen luukun auki ilman ongelmia. :) Jääkaapin oven vuoksi jouduin myös hieman madaltamaan toista päätyseinää. Jääkaapin alla oleva pakastin ei ole muutenkaan käytössä, joten sen hautautuminen häkin taakse ei juuri haittaa. ilman pakastinta en silti ole, mulla on olohuoneen puolella iso kaappipakastin (juuri tän takia keittiön pikkupakkasen käyttö on vähäistä).

Seuraavaksi ongelmaksi nousi keittiön matto, joka oli nyt liian iso. Laittoi maton kummin päin tahansa, se oli aina jonkun nopeasti sotkeentuvan kohdan päällä. Siivoamisen helpottamiseksi kävin siskoni kanssa Kodin Ykkösessä Vantaan Varistossa uuden maton perässä. No sieltähän löytyi varsin passelin kokoinen (Ø 160cm) harmaa bukleematto, eikä hintaakaan ollut kun 12,90 €. Nyt ne nopeasti sotkeentuvat kohdat on lattiapinnalla, joten ne on helppo tarvittaessa lakaista heinistä/karvasta pelkällä harjalla.

Joten nyt on vihdosta viimein kaikki taas kunnossa, nyt vaan katsellaan ja odotellaan mitä tapahtuu...vai tapahtuuko mitään. Benskulla ja Neelalla on nyt yhteinen seinä, josta näkevät toisensa 24/7. Lisäksi tietty Benskun luukku on auki väh. aina kun olen itse kotona.



Toiveissa olisi tällä hetkellä, että saisin purkaa tuon Neelan häkin (se on kovin helppo purkaa ja laittaa säilöön myöhempää käyttöä varten) Ja rakentaa keittiön lattialle Mörskän kylkeen kompparikehikoista aitauksen ja näin pitää Benskun häkin luukkua aina auki ja pitää Benskua&Neelaa tämmöisessä asumisjärjestelyssä. Mutta katsotaan nyt..

Aikaisemmassa postauksessa puhuin jonkunlaisen portin väkertämisestä keittiön oviaukkoon. Antakaa silmänne levätä tässä aivosolujeni ahkeran käytön tuloksena syntyneessä innovatiivisessa portissa - Jeesusteippiä ja kompostikehikko!



..juu elikkä se projekti on vielä täysin kesken, joten väliaikaisena ratkaisuna tämä. Portiksi tätä ei periaatteessa voi edes kutsua, koska ei tota saa auki, vaan joudun hyppimään sen yli. Josko siihen saisi tilalle kunnollisen avattavan portin enne kesää?

Loppuun vielä pienen Bönin taidonnäytteitä, kun miekkonen riehuu löllyy uudella matolla :)
 






2 kommenttia:

  1. Ihana ku toinen puputtaa heinää samalla ja riehuu :-D <3 neljännessä riehumiskuvassa siis

    VastaaPoista