20.2.2014

Pienen potilaan pikakuulumiset

Eilen kello 14 oli tosiaan Elliotin kastraatio. Kyllähän se aina jännittää viedä pieni eläin nukutuksen vaativaan operaatioon, toisaalta mieltä rauhoitti tieto siitä, että leikkauksen tekee vanha tuttu eläinlääkäri. Samaisella eläinlääkärillä kun on käynyt Vili viimeisinä päivinään muista terveyssyistä, ja leikkausten puolesta Nuppu, Aapo, Luna ja Benjamin...ja nyt tietty Elliot.

Eläinlääkärillä Elliot oli yllättävän rauhallinen - olin aivan varma, että Totti jännittäisi outoa paikkaa ja uusia ihmisiä. Mutta ei, rauhoitusaineen piston aikana pikkumies piti peppulihaksensakin täysin rentona! Pikkuhiljaa alkoi poika painua unten maille, ja itse lähdin leikkauksen aikana käymään Agrimarketissa hakemaan lisää RR:ää.

Palattuani vastassa oli hyvin uninen poika, jolla hieman nenä jo liikkui ja silmät räpsyivät. Takaisin vanhemmilleni päästyämme ilta kuluikin kanin vierellä istuskellessa pitäen pienestä huolta. Muutaman kerran jouduin sitä kääntelemäänkin, kun kani ei itsekseen juuri liikkunut. Aika pitkään menikin ennnkuin Elliot alkoi kunnolla heräämään. Ensimmäsen kerran liikkeelle lähdettyään ei koordinaatio toiminut oikeastaan ollenkaan, joten siirsin pojan takaisin pehmustettuun kuljetuskoppiin. Hitaasti mutta varmasti poika kuitenkin virkosi, ja pidemmälle iltaan mennessä alkoi tuoreruoka ja vesikin naaman eteen tarjottuna hieman maistumaan. Aamuun mennessä vessalaatikossa oli jo muutama papana, tuoreruoat oli syöty ja vesipullossakin on vajetta.

Nyt otellaan rauhallisesti ja Elliot saa parannella pikkuhljaa itseään. Sitten suunnataan takaisin Vantaalle muiden luo, ja parin viikon päästä voinen siirtää Neelan ja Elliotin jälleen asumaan vierekkäin siten, että ne näkevät toisensa verkon lävitse. Siitä alkaa jälleen yksi (toivottavasti vaivaton) totutusprosessi... :)

Elliot on vähän ollut hämillään ollessaan nyt täysin yksin ilman muiden kanien läsnäoloa.

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti poika paranee nopeasti :)

    VastaaPoista
  2. Hei, sulla on ihana blogi :) ! Muistan itsekkin meidän kääpiölupan kasterointireissun. Onneksi se toipui nopeasti. Rauhallisia toipumisia sinne ! :)

    VastaaPoista
  3. Elliotin puolesta kiitoksia! Hyvin poitsu onneksi tokeni operaatiostaan :)

    VastaaPoista