6.4.2015

Vaikka nyt tuntuu että tukehtuu, niin aika parantaa haavat

Jos jaksat lukea koko tekstin, kiitos.

Tätä asiaa olen pohtinut, punninnut ja veivannut edes takaisin jo pidemmän aikaa. Viime vuoden puolella jo päässä alkoi pyörähdellä ajatus siitä kuinka paljon enemmän annettavaa pariskunnalla Neela & Elliot olisi antaa kodissa, missä ne olisivat talouden ainoat lemmikit ja näin saisivat kaiken huomion. Neelan ihana leppoisuus ja pöhlöys & Elliotin loppumaton uteliaisuus ja vilkkaus, jotka jäävät täällä minulla vähän varjoon, koska täällä on 4 muutakin kania (joista 2 vielä on erittäin seurallisen luonteen omaavia yksineläviä uroksia).

Samalla nyt kun olen Benjaminin ja Cainin kanssa saanut harrastaa häkittömyyttä, on ajatusmaailmani kääntynyt lopultakin siihen suuntaan, etten halua pitää kaneja häkissä...vaikka ne pääsisivätkin jaloittelemaan niin sisällä kuin ulkoilukaudella pihassakin. Kani kun ei ole häkkieläin.


Kuten mainittu, tämä on johtanut välillä hyvinkin tuskaiseen ajatusprosessiin, jossa sain punnita omia periaatteitani, itsekkyyttäni ja eläinten edun ajoa: Olen aina mennyt sen mukaan, että yhtäkään ottamaani kania en myy oli tilanne mikä tahansa. Toisaalta olen vihdoin mahdollisuuksien saattelemana lopullisesti päättänyt pyrkiä häkittömyyteen. Samalla olen itsekäs omista lemmikeistäni, ovathan ne minun, ei kenenkään muun. Ja minun niiden tulee olla ja tulla olemaankin, enkä voi ajatellakaan kenenkään muun sörkkivän niitä. Kuitenkin pyrin ajattelemaan raa'asti mikä on kanille parasta fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kautta, tällöin siis yritän sulkea pelistä omat tunteet pois. Ristiriitaisuutta horisontissa? Niinpä.

En tässä selitä edes auki kaikkea mitä viimeisen 3-4 kk:n aikana päässäni on pyörinyt, mutta jokainen eläimistään välittävä voi vaan kuvitella miltä tämänkaltainen tilanne tuntuu: Tiedät, että asiat ovat sinällään varsin hyvin, mutta aikojen muuttuessa joku asia on alkanut hiertää kokoajan ja itselläsi on kädet sidotut → sulkeako silmät vai toimia, vaikka se itseä satuttaakin. Sen voin sanoa, että se ajatusten pyörittely ja siitä johtuva henkinen taakka on ollut raskas kantaa. Uskomattoman raskas. Ja lopullinen päätös oli niin helvetin vaikea ja nöyristävä, etten usko hetkeen joutuvani tekemään yhtä vaikeaa päätöstä...tätä myös toivon. Ihan jo ensimmäinen aste, eli tilanteen näkeminen/tiedostaminen, oli hidas ja kivinen tie. Kiitos siskolleni ja äidilleni, jotka jaksoivat kuunnella, kun jossain vaiheessa oli pakko jo alkaa purkaa omia ristiriitaisia solmujaan ääneen. Se helpotti.

Koska vaikka Neelalla & Elliotilla on varsin hyvä olla myös täällä minulla (hyvä hoito, tilava häkki + jaloittelut, ulkoilut kesäisin jne) on fakta se, etten voi tarjota niille häkitöntä elämää tällä hetkellä. Asuntoni neliöt eivät yksinkertaisesti riitä, kun tämän hetkinen tila on jo Benjaminin tai Cainin käytössä ja kaikkien kanien kemiat ei kohtaa. Samalla samaiset yksinelävät herrat vievät hurjasti aikaani unohtamatta vanhempaa pariskuntaa Aapo&Luna. On siis täysi mahdottomuus antaa noille kahdelle nuorelle kanille sitä mitä mielelläni tällä hetkellä haluaisin..ja mikä olisi niiden etujen mukaista. Kaikkein kamalinta tästä tekikin juuri se, ettei missään vaiheessa ollut pakko vaan kaiken lähtökohta oli sillä mikä olisi kaneille lopulta parasta.

Pitkään harkittu ja usein silmäkulmiakin kastellut prosessi johti siihen, että aloin katsella Neelalle & Elliotille kotia, jossa ne saisivat olla 24/7 vapaana ja olisivat talouden ainoat lemmikit saaden näin omistajansa täyden huomion. Reilu kuukausi katseltiin ja ihmeteltiin, kunnes yhtenä päivänä kohdalle sattui oikeantuntuinen koti. Myöhemmin omistajaehdokas kävi katsomassa kaksikkoa (joita hieman jännitti outo ihminen, puhumattakaan siitä että ne aistivat koko tilanteen jännittävän minuakin) ja lopputilanne on nyt se, että Neela ja Elliot tulevat muuttamaan uuteen kotiin keskiviikkona 8.4.2015. Siellä ne saavat koko asunnon käyttöönsä ja saavat kaiken huomion itselleen. Kaiken sen, mitä itse en tällä hetkellä voi niille tarjota sillä tasolla.


Meidän matkamme on ollut hyvä, mutta nyt on aika siirtää katse eteenpäin ja kääntää uusi puhdas sivu. Katkeransuloisen hymyn ja vetistävien silmien kera päästän irti kahdesta rakkaasta pitkäkorvasta ja toivon kaikkien puolesta, että uuteen kotiin ja omistajaan tottuminen sujuu mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti. Vaikka nyt ollaan vihdoin kaiken myrskyn jälkeen päästy jo siihen tilanteeseen, että pystyn jotenkin jopa hymyilemään asialle...tiedän kurssin muuttuvan radikaalisti silloin, kun lähden kotiinpäin vietyäni Rusinat uudelle omistajalleen (itse siis tätä ehdotin, jotta saan itselleni hyvän "päätöksen" tähän asiaan). Kaikki sen tietää, että itkuhan siinä tulee. Mutta toisaalta tiedän, että pidemmän päälle tämä on parempi näin niin näille 2:lle, kuin tänne jääville 4:llekin. Sehän tässä nyt on pääasia, kanien hyvinvointi..ja välillä se vaatii tällaisia itselle erittäin epämiellyttäviä ratkaisuja, vastuullisesti loppuun asti hoidettuna tietenkin.

Kauas maantieteellisesti pariskunta ei muuta ja lisäksi ainahan voi kysellä kuulumisia. Silti voi mennä hetken aikaa ennenkö pystyn katsomaan oma ottamia kuvia tai oma kirjoittamia tekstejä kaksikosta. Aika parantaa haavat. Tänne pariskunnan blogitekstit ja tunnisteet ym. tottakai jäävät - ne ovat osa meidän historiaamme ja niillä on oikeus pitää oma paikkansa. Mainittakoon se kyllä, että kasvattajaksi minusta ei ikinä ole - se poikasten myyminen tappaisi sisältä, kun tämäkin syövytti ja mädätti jo ihan tarpeeksi.

Entä meidän jäljelle jäävien tulevaisuus? Me jatkamme matkaa 4 korvaparin voimin. Häkkimuutoksia tulee jälleen, kun mietin miten pyöritän Aapon ja Lunan asuintilat mieleiseksi. Lisää tilaa ja myös aikaa, siinä meidän tavoite.

Leuka rintaan ja kohti huomista - mekään ei olla täydellisiä.



Jotta ei mene ihan synkistelyksi tämän yllä olevan ollessa kanien kannalta pidemmän päälle iloinen asia, vaikka pahalta nyt tuntuukin, niin bloginkin arkea on jatkettava eteenpäin: Eilen tuli kirjoiteltua meidän kanien ruokinnasta, mikäli aihe kiinnostaa niin rullaathan sivua hieman alaspäin.

6 kommenttia:

  1. Teit varmasti oikean päätöksen, vaikka se varmasti oli erittäin raskas. Tästä kuitenkin huomaa miten hyvä lemmikinomistaja olet.. tiedät milloin on aika luopua. Paljon tsemppiä sinne <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos erittäin paljon tästä kommentista :')

      Poista
  2. Päätöksesi on ollut varmasti vaikea, mutta se, että ajattelit kanken parasta, etkä omaa hyötyä, on hienoa.

    VastaaPoista
  3. Tää oli varmasti paha paikka, mutta oikein kaneja kohtaan..

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että sait vihdoin vaikean päätöksen tehtyä ja että pupuille löytyi juuri sellainen uusi koti, jollaista niille etsitkin. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos muillekin kommenteista

    VastaaPoista