26.7.2015

Ummetustarina + Aapo 7v!

Aapolla on koko 7v. elämänsä aikana aina ollut hieman herkempi vatsa, sille tulee suhteellisen herkästi ummetus/staasi. Näin ollen sen kohdalla on aina joutunut kiinnittämään vähän enemmän huomiota runsaaseen heinän kulutukseen, muuhun ruokaan (mitä se syö ja paljonko) sekä virikkeisiin (mm. vessapaperirullat eivät sille käy, todettu kantapään kautta). Aapolla on tainnut olla nelisen kertaa ummetus, jotka olen saanut hoidettua aina kotikonstein. Muilla kaneillani ei koskaan ole ollut mitään ongelmia vatsojensa kanssa.. 16.7. torstai-iltana tähän tuli muutos.

En ikinä olisi uskonut, että kaikista kaneistani juuri Benjaminille iskee ummetus. Näin vaan kävi kun torstai-iltana iltapellettejä viedessäni Bensku ei tullutkaan syömään ja jos tuo ei tule syömään on jotain 100 % varmasti vialla. Kokeilin muitakin Benskun herkkuja ja kun nekään eivät kelvanneet ja kanin olemus viittasi Aapon kanssa turhan tutuksi tulleeseen vaivaan ajattelin samantien...aha, ummetus.

Ei muuta kuin kani selälleen jalkojen päälle, joka pienen suostuttelun jälkeen alkoi sujumaan melko hyvin, pakkojuotto ruiskulla (niitä on säästössä useampi pääasiallisesti Aapoa varten) ja pakkosyöttöä tunkemalla heinää hampaiden taakse, joka onneksi laukaisi pureskelurefleksin. Heinänkorren sai tuon suuhun ihan hyvin, ei siinä mitään, mutta oli toinen juttu saada Bön nielemään. Se fiksuna poikana ensialkuun vain silppusi heinän suuhunsa ja pupelsi toisesta suupielestä heinäsilppua ulos sitä mukaa kun työnsin toisesta suupielestä kortta suuhun. Ei näin.

Ensimmäisenä iltana sain jonkin verran heinää menemään muuallekin kun silputtuna syliini ja lisäksi ulkoa haettua tuoretta sain myös menemään. Heinä olisi parempi, kyllä, mutta tässä tilanteessa tärkeintä oli saada menemään alas jotain, ihan mitä tahansa, ettei suolisto lamaannu kokonaan.

26.7.15

Perjantai meni kania seuratessa & pakkojuoton- ja syötön, sekä pakkoliikutuksen ja mahahieronnan merkeissä. Aaposta viisastuneena ajattelin, että todennäköisesti saan ummetuksen laukeamaan ihan kotihoidolla ja illalla Benskulta tulikin jo jokunen papana ulos, lisäksi se söi jonkun verran itse. Vettä se ei juonut, tosin tähän saattoi vaikuttaa oma vainoharhainen nesteytykseni, ettei kani vain pääse kuivumaan.

Lauantaina tilanne ei ollut muuttunut, joten oli pakko lähteä eläinlääkäriin. Vaikka asunkin pk-seudulla, ei heinäkuun vkloppuna ole kovin helppoa saada eksoottisiin erikoistunutta eläinlääkäriä kiinni, siispä päädyin viemään Benskun päivystävälle. Jälkeenpäin voin sanoa, että otsaluullaankin olisi voinut huomata, ettei tällä ell:llä ollut hajuakaan kaneista. Pääasia oli kuitenkin se, että Benskua nesteytettiin suoraan ihon alle, kurkattiin hampaat (ei piikkimuodostumia) ja annettiin kipulääkettä ihon alle ja minulle myös mukaan kotiin. Jotain silti puuttuu, eikö? Kyllä vain, Primperania olin kovasti vailla, mutta minulle sanottiin vain "ettei sitä saa mistään". Jälkeenpäin lueskelinkin, että Primperanin saannissa on todellakin ollut vaikeuksia...mutta tuntuu oudolta, ettei näin isolla ketjulla ole Primperania edes pillereinä tms..

No, päätin sitten, että kokeillaan tuon surkean eläinlääkärikokemuksen jälkeen (joka pitää huolta siitä, etten enää tuonne jalallani astu) jatkaa kotihoidolla, kun Bensku kerran jo söi jonkun verran ja nyt meillä oli kipulääkkeet. Lisäksi ostin ell:ltä Oxbow:n Critical Care -jauhetta 2 pussia, joista 1½ ovat tälläkin hetkellä pakkasessani. Pakkosyöttö- ja juotto siis jatkui, samoin pakkoliikutus ja massuhieronnat. Nyt tosin pakkosyöttö oli helpompaa, kun sai ruutata Critical Carea 5 millin ruutalla. Benjamin vaan ei voinut sietää koko puuroa, jonka vuoksi CC:n roiskeita päätyi mm. telkkariin... Lääkkeetkin tuo ottaa mieluummin kuin CC:n.

Tämän hetken ruiskukokoelmaa.. Yksi 1ml ruisku puuttuu vielä tuosta. Ja kuten näkyy, Benjamin kiukuspäissään rouskaisi yhden 1ml ruiskun poikkikin. Vähemmästäkin menee hermo, kun jatkuvalla ängetään jotain väkisin suuhun.

Sunnuntai ei tuonut muutosta, Benjamin edelleen söi jo jonkun verran (mm. tuoreet ja pelletit menivät suht hyvin) ja papanaa tuli satunnaisesti, mutta tilanne ei lauennut loppuakin. Siispä päätin, että maanantaina suuntaamme uudelleen eläinlääkärille ja tällä kertaa metsästän käsiini sitä Primperania. Päädyin soittamaan Johanna Rauliolle, joka valitettavasti oli lomalla juuri sen viikon ja poissa paikkakunnalta. Juttelin hetken aikaa hänen kanssaan ja hän oli sitä mieltä, että Primperania olisi nyt hyvä saada (tai jotain suolen toimintaa edistävää). Hän ei valitettavasti voinut antaa reseptiä puhelimitse, koska ei ollut nähnyt Benskua, mutta hän antoi mm. annosteluohjeita Primperaniin pillerimuodossa, sekä sanoi että voin muille eläinlääkäreille soittaessani mainita jutelleeni Raulion kanssa puhelimitse asiasta.

Jälleen tilanne oli se, että minulle oli aivan sama mille eläinlääkärille saisin ajan, kunhan saan jonkun katsomaan Benjaminin läpi ja antamaan ne lääkkeet!! Viis siitä vaikka ell ei olisi edes osannut sanoa annostelumääriä, tiesin ne nyt ihan omasta takaa. Soittelin useampaan paikkaan (jopa sinne lauantaiseen, jonne ei olisi päässyt ennenkö vasta päivystysajoilla illalla), kunnes lopulta päädyin suosituksen kautta soittamaan Eläinlääkäriasema Valjakkoon.

Hekin sanoivat ensin heillä olevan valitettavasti aivan täyttä sille päivälle, mutta puhelimessa puhunut nainen lupasi käydä vielä kysymässä eläinlääkäriltä selitettyäni mitä olisin vailla. Kuin ihmeen kautta sain kuin sainkin sieltä ajan 17:15, voin sanoa että aivan valtava kivi vierähti sydämeltä. Olin ehtinyt jo miettimään useampaan otteeseen pahinta ja valmistelin itseäni henkisesti siihen, että tämä olisi rakkaan ranskanpullani viimeinen kesä. Nyt kuitenkin näin vähän valoa tunnelin päässä; ehkä tämä painajainen päättyy sittenkin ihan hyvin? Johan sitä oli tullut jo itkeskeltyä useampaan otteeseen tämän asian takia.

En tarkoituksella mainitse sen ell:n nimeä, jossa kävin lauantaina..mutta nyt kun on positiivinen asia, niin mielelläni kehun! Eläinlääkäriasema Valjakko oli todella positiivinen kokemus ja eläinlääkäri Laura Ellonen oli todella osaavan ja asiantuntevan oloinen. Lisäksi kaikki olivat muutenkin todella ystävällisiä ja täällä sain sen tunteen, että Benjaminista todella välitettiin. Benskua nesteytettiin jälleen tipan kautta (poika sai kehuja kuinka nätisti se oli tuon toimituksen ajan), lisäksi Ellonen tarkasti vielä hampaat ja kokeili Benjaminin vatsaa lävitse (ei ollut turvoksissa missäänkään vaiheessa, vaan varsin tyhjä oli pojan reppu) ym. Kuulemma olin hyvin myös itse huolehtinut nesteytyksestä, sillä tälläkään kertaa Bönissä ei ollut mitään kuivumisen merkkejä (ihossa, ikenissä...)

Ja mikä parasta, sain Primperania mukaani (yksi annos laitettiin jo ell:llä ihon alle)!! Lisäksi sovimme, että mikäli tällä määrällä ummetus ei laukeaisi saisin tulla hakemaan sitä lisää kunhan soitan etukäteen, jotta ell osaa laittaa lääkkeet valmiiksi odottamaan noutoa. Itseasiassa kun kysyimme, niin siskonikin (joka oli mukana kuskina, omaa autoa kun ei ole. Kiitos siskolle!) olisi saanut käydä hakemassa lääkkeet, kun hän ajaa kuitenkin joka päivä lähes ohitse työmatkallaan. Tällä kertaa lähdin hyvillä mielin kotiin. Saanen vielä mainita: Valjakko oli erinomaisen palvelunsa lisäksi myös huomattavasti edullisempi, kuin tämä lauantainen ketjuell..

Tiistaina tilanne oli jo parempi, Benjamin söi heinääkin jo melko hyvin ja se alkoi olla enemmän itsensä. Uskalsin lopettaa tukiruokinnan ja -juoton, tiistaina en siis tehnyt enää kumpaakaan. Keskiviikkoaamuna vastassa oli jälleen normaali Bön, ruokaa meni ja papanaa tuli samalla mitalla ulos. Ummetus oli vihdoin lyöty kokonaan ja olo oli todella helpottunut! Ei sitä fiilistä osaa oikein edes kuvailla, ellei ole itse kokenut jotain samantyyppistä.

Benjaminin ummetus oli pitkä ja hankala, joskin onneksi se söi kokoajan jonkin verran itsekin ja papanaa tuli satunnaisesti. Täysin tukossa se ei missään vaiheessa ollut. Edelleen tosin kiinnostaisi tietää mikä tämän aiheutti. Benjamin on aina ollut erinomainen syömään heinää, ruokavalioon ei tullut mitään muutoksia, mitään stressitekijöitä ei ollut....

26.7.15 Benjamin näyttää ihan pikkupojalta..

Nyt tällä hetkellä Bön makoilee tyypilliseen tapaansa keskellä olohuoneen mattoa ja vihdoin se on oppinut menemään itsekseen ulos avonaisesta takaovesta ötökkä"lärpättimistä" huolimatta (itse meneen tällöin varon vuoksi perässä, ettei satu mitään)..sisään se on osannut römytä jo pidemmän aikaa.

Vaikka tällä kertaa kohtaaminen ummetuksen kanssa oli todella paljon stressaavampi ja kaikinpuolin painajaismaisempi kokemus kuin aikaisemmin Aapon kanssa, jäi tästä silti jotain käteenkin: ruiskuja on jälleen lisää, kipulääkettä jäi jonkun verran (päiväykset riittävät vuoden loppuun), pakastimessa on nyt vihdoin pitkään ostoslistalla ollutta Critical Care-jauhetta ja mikä parasta...tiedän taas yhden oikeasti hyvän eläinlääkärin lisää, jonne voin tulevaisuudessakin viedä kanini hyvillä mielin. Lisäksi Benjaminia tuli nyt pideltyä niin paljon selällään, että taitaa olla parempi tästä eteenpäin leikellä kynnet selällään. Ei mene hukkaan tämä pakko-opettelu, joka lopussa alkoi sujumaan jo erinomaisesti. Luojan kiitos oma ranskanpullukka Benjaminini on kunnossa.



Lisäksi loppuun vielä pelkkä tylsä, mutta positiivisempi tekstinpätkä:

Perjantaina 24.7. porukan papparainen, Aapo, täytti hienot 7-vuotta! Edelleen Aapo on todella pirteä ja ikäisekseen erittin hyvässä kunnossa, joten toivoa sopii ettei meidän yhteinen reissumme ole vielä lähelläkään loppua. Onnea rakkaalle Pööpille!

4 kommenttia:

  1. Mitenkä parafiiniöljy? Et maininnu tekstissä sen käytöstä mitään, mitä mieltä siitä olet? :) Mun oli kanssa kanilla just viime viikon loppupuolella ummetusta ja yhden illan sitä tukiruokin pelletimössöllä ruiskun kautta ja seuraavana päivänä annoin sille eläinlääkärireissun jälkeen parafiiniöljyä. Papanaa rupesi tulemaan pikkuhiljaa ni enempää en uskaltanut antaa kun joskus luin jostain et se öljy ei olis pidemmän päälle hyvä vaihtoehto.

    Ja Onnea Aapolle, söpö tukkapappa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parafiiniöljyn suhteen tällä hetkellä on hieman ristiriitaiset tunnelmat - paljon on tullut luettua tekstiä niin puolesta kuin vastaankin. Kyllä meiltä sitä kuitenkin tälläkin hetkellä kaapista löytyy ja Benskulle sitä tuli ensimmäisenä päivänä annettua 2-3 milliä, seuraavana päivänä pari milliä. Sen jälkeen lopetin, kun tuon suolen toiminnan kanssa alkoi tuntua siltä, että parafiiniä tärkeämpää on nyt vaan saada jotain ruokaa sinne (sen sijaan että suolessa olisi ollut ns. tukos, tuntui enemmänkin siltä että suolen toiminta olisi vain hidastunut syystä tai toisesta).

      Olisi todella mielenkiintoista päästä lukemaan/kuuntelemaan sellaisen ihmisen mielipidettä parafiiniöljystä, joka todella olisi tutkinut asiaa kanin kannalta.. :)

      Poista
  2. Hyvä että Bensku on kunnossa! Pekollakin oli vasta ihan yllättäen ummetusta, joka meni onneksi hyvin helposti ohi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi teillä meni nopeammin ohitse :) Inhottavia aina nää tällaiset

      Poista