30.4.2013

Virikepähkäilyä

Näin heti alkuun, Bensku päätti antaa omistajalleen ihanan vappulahjan lirauttamalla aamupäivällä lattialle oikein kunnon valtameren - kiitos siitä sille. Tiedä mikä mielenosoituspissa sekin taas oli, koska Bensku on sohvia/sänkyjä lukuunottamatta 99% pissavarma.. Nytkin sillä oli vessalaatikko metrin päässä, joten ilmeisesti se vaan päätti tuoda jonkun päässä möyrivän myttynsä esiin tällä tavoin.

Muuten täällä vietellään varsin rauhallista vappua, hetki sitten pari tuntia paloi kanihäkkien siivoilussa ja kämpän yleisessä siistimisessä.. Kun sain häkit siivottua ja keittiön taas keittiön näköiseksi, jäin tuijottelemaan kaneja.

Yksi asia, mikä aina kaivertaa omassa mielessä, on kuinka voisin jatkuvalla tarjota kaneille virikkeitä...jotain tekemistä varsinkin häkkeihin.

Tällä kertaa päätin kokeilla seuraavanlaisia virityksiä:

Kaikki 4 tykkäävät viskoa vessa- ja keittiöpaperirullia, ja erityisen kivoja ne ovat jos rulliin tunkee heinää sisälle. No, vaihtelun vuoksi päätin kokeilla yhdistellä rullia toisiinsa siten, että niistä "töröttää ärsyttävästi" aina joku putken pää.
 
Eli toiseen rullaan tein viillon ja toiseen leikkasin "läpän", jonka tungin toisen rullan viillosta sisään. Näin rullat pysyvät (jonkun aikaa) toisissaan kiinni ilman haitallisia teippejä tms. Lisäksi jälleen tungin heinää putkiloihin.

Tein tuollaisia kolme ja heitin jokaiseen häkkiin yhden. Tuntuivat tykkäävän :)

Olisi kiva keksiä lisää tuollaisia helposti toteutettavia virikkeitä, joista riittäisi puuhailua kaneille hetkeksi aikaa.. Usein parhaimmat virikkeet ovatkin melko yksinkertaisia asioita, joita ei vain tule ajatelleeksi.

Jos jollain lukijoista tai muilla blogiin eksyvistä on joitakin hyviä ja näppäriä virikeideoita, niin laittakaa ihmeessä kommentteihin!
Virikkeitä kun on hankala keksiä kaneille liikaa.. :)

Listailen jokusen mitä muuta meillä on ollut/on käytössä, elikkäs:
  • Oksat
    Vanhempien viinimarjapuskia olen pistänyt uuteen uskoon jo pitkään
    .
  • Pahvilaatikot
    Jos olen saanut käsiini moisia.
  • Pyyhkeet
    Kaikilla 3 pikkusella tapana ruikkia pyyhkeisiin, joten niille ei käy. Lisäksi tällä hetkellä hillitön karvanlähtö + pyyhe = ehdoton ei.
  • Riippumatto
    Pikkusilla koitettu, eivät oikein tajunneet ideaa. Bensku taas rysähtäisi sellaisesta läpi :D
  • Herkkupallo (pyörittäessä pudottaa esim. pellettejä)
    On tällä hetkellä Neelalla käytössä, muilla ei meinaa kärsivällisyys riittää pallon tuuppimiseen.
  • Heinäpallo (kattoon kiinnitettävä pallohäkki)
    Aapon ja Lunan häkissä.
  • Porkkanapidike
    Ei ole oikeen ollut kauhea success kenenkään kohdalla..
  • Oksatunneli (eläinkaupasta, oksien läpi menee rautalanka oksasta toiseen)
    Aapon ja Lunan häkissä.
  • Kaivuulaatikko
    Mainitsen vaan, että ei käytännössä ollut toimiva juttu meillä. Luna kyllä tykkäsi siitä, mutta minä en.
Unohdinkohan jotain... Luultavasti. No mutta joka tapauksessa, tietty Aapon&Lunan häkki itsessään toimii tietynlaisena virikkeenä, koska se on kaksi kerroksinen ja suurehkot rappuset toimivat oleskelutasoina. Neelan häkissä on sama juttu. Lisäksi Aapolla&Lunalla on heinähäkki hieman normaalia korkeammalla, jolloin joutuvat kurkotamaan heiniensä perään. Niin, heinähäkit siis on jokaisella, ihan siisteydenkin vuoksi.

Bensku taas pompottelee auttamatta useiten lattialla, jossa sillä on omistajan lisäksi pahvirullia jne.. Silti sillekin olisi kiva keksiä jotain muutakin tekemistä lattialla ollesaan. Sählypallo? Mm, ehkä voisin jossain vaiheessa kokeilla.. Isoja pahvilaatikoita olisi kiva laitella lattialle, mutta mulla ei ole mitään ehtymätöntä pahvilaatikkolähdettä missään..

Vaatii mielikuvitusta tämä homma :)

4 kommenttia:

  1. Vaatii tosiaan melkoista luovuutta tuo kanien virikkeiden kehittely, kun pitää yrittää pohtia mikä olisi kanin mielestä mielekästä, motivoivaa ja sen lajinmukaista käyttäytymistä mahdollistavaa. :) Itselläni ei oikeastaan ole uusia vinkkejä antaa; täällä on myös kokeiltu oksat, pahvilaatikot (joihin leikattu useita kulkuaukkoja ja yhdistelty toisiinsa, nämä "tunneliverkostot" ovat tykättyjä olleet), heinäpallo, herkkupallo, kankaat joita saa riepotella ja myllätä... Lisäksi sitten kanin mielestä on hauskaa heitellä siivouslapiota (pieni lasten hiekkalapio, jolla siivoan sen vessan)... Ja virikkeenä toimivat omalla tavallaan myös muutokset ympäristössä häkin ulkopuolella: kun niitä sitten pääsee vapaana ollessaan tutkimaan, niin siinä riittää puuhaa pitkäksi aikaa (nämä voivat olla ihmissilmään hyvinkin olemattomia asioita, esim. outoon paikkaan unohtunut laukku lattialla). Ja "kiellettyjen asioiden" tekeminen vapaana ollessaan vasta hauskaa kanini mielestä on (mutta minun mielestäni ei...).

    Parasta virikettä kanilleni tuntuu kuitenkin olevan ulkona juoksentelu/ häkin ulkopuolella vapaana olo, ulkona kaivaminen ja ruoan etsiminen (kun piilotan vaikkapa pieniä porkkananpaloja häkkiin). Mutta nämäpä taitavat ollakin sitä kanien luonnollisinta käyttäytymistä? Niin, ja sosiaaliset suhteet eli kanikaveri olisi tietenkin yksi loistava virike, mutta sitä minulla ei ole tällä hetkellä kanilleni tarjota... Ja minun seurani kun ei ihan lajitoverin seuraa korvaa... :)

    Ps. Kokeilin juuri tuota pahvirulla+heinä-virikettä. Kanini kokeili siihen hampaitaan ja katsoi sitten minua niin kuin että "et oo tosissas" ja vetäytyi mökkiinsä nukkumaan. No, tytöllä taisi olla aamupäiväunet kesken, että taisi virike tulla hieman huonoon aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo pahvilaatikoista tehdyt tunneliverkostot varmasti olisivat munkin kanien mieleen, ja itsekin tykkäisin niiden kanssa pipertää. :) Täytyisi vaan varmaan pystyttää tohon kerrostalon eteen joku "tuo tyhjät & turhat pahvilaatikkosi tähän" -keräys, niin saisi mistä rakentaa..

      Tai sitten yksi vaihtoehto olisi yksinkertaisesti ostaa jotain sellaista materiaalia, joka ei olisi hirveän "jötikkää", mutta toisaalta ei hajoaisi kanin hampaissa niin helposti. Siitä voisi itse pykäillä oman tunneliverkoston, minkä voisi taitella tarvittaessa pois. No, täytyypi katsoa..

      Heh, hauska tuo sun kanin reaktio! :)

      Poista
  2. Kiva blogi,jään seuraamaan:) Mulla on kaks kania,tai siis yhteisiäne on mut kumminki Ja oon ite miettiny et voisin ehkä tehä blogin.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! :)

      Siitä vain oman blogin kirjoitteluun. Monien vuosien päästä on mukava lueskella, mitä silloisten kanien kanssa tuli puuhailtua.. :) Itselläni tämä juuri innoitti aloittamaan oman kaniblogin.

      Poista