26.5.2013

Meidän kanien ruokinta 2013


HUOM!

Tämä teksti on vanha ja nykytilanteeseen verrattuna kanien ruokinta on muuttunut enemmän tai vähemmän.
Päivitetyn tekstin aiheesta voit lukea täältä!



Eilenhän kirjoitin tämän alla olevan tekstin tämän postauksen perään. Pellettiasiat jäivät kuitenkin pyörimään päähän, joten päätin tehdä asiasta kokonaan oman postauksen.

Eli ensin alla eilen kirjoittamani teksti meidän 4 korvaparin ruokinnasta:

Heinää ja vettä on luonnollisesti tarjolla kellon ympäri. Heinähäkit täytän iltaisin, jolloin laitan heinää sen verta paljon, että se riittää seuraavaan iltaan.

Heinät haemme isäni autolla maatilalta Lempäälästä, jossa 1 paali heinää maksaa muistaakseni euron (hinta elää hieman vuosittain). Heinäpaalit laitetaan jätesäkkeihin, osa säilytetään Valkeakoskella vanhempiani autotallissa ja osa Vantaalla kerrostalon ullakolla olevassa häkkivarastossa. Kyseisessä häkkivarastossa puhaltaa tuuli ulkolautojen läpi, joten esim. talvella sielä on pakkasta. Heinät pysyvät sielä mukavan tuoreina.

Aamulla kanit saavat yleensä kovaa leipää/purtavaa. Joskus saatan korvata kovan tuoreella, esimerkiksi omenalla, salaatilla tai pienellä palalla banaania. Kanit saavat tuoretta erilaisissa muodoissa vaihtelevasti pitkin päivää, joskus enemmän toisinaan vähemmän. Pyrin tuomaan vaihtelua ruokavalioon juurikin tuoreiden avulla, joskus se tosin meinaa olla joidenkin kohdalla hieman haasteellista. Nyt näin kesällä kanit syövät ulkoillessaan tuoretta luonnollisesti enemmän. Oksia pyrin tarjoamaan niin usein kuin mahdollista, sillä hampaiden hyvinvoinnin lisäksi oksien nakertelu ja viskominen on mieluista tekemistä kaikille neljälle.

Pelletit kanit saavat iltaisin. Neela saa tällä hetkellä noin ½ dl ja Aapo & Luna vajaan 1 dl per päivä. Benskun pellettimäärä se sijaan vaihtelee. Se eli vapaalla ruokinnalla 6kk ikään asti, ja senkin jälkeen saatoin täyttää sen kippoa normaalia useammin. Pikkuhiljaa ruokamääriä on nyt vähennelty, ja nyt tällä hetkellä se syö kipollisen pellettiä päivässä (noin ~3,5 dl).

Pelleteistä nyt vielä sen verran, että aikaisemminhan tosiaan kaikki 4 söivät Genesis Timotei -pellettiä. Bensku söi melkein 1-vuotiaaksi saakka Genesis Alfalfan ja kauran sekoitusta, kunnes se myös vaihtoi Timoteihin. Nyt pellettien kilohintaerojen vuoksi vaihdan pikkuhiljaa Rabbit Royaleen ja ainakin toistaiseksi RR:n ja Genesiksen sekoitus tuntuu uppoavan hyvin ainakin pikkuisiin (Genesistä syötän RR:n seassa niin kauan kuin sitä riittää). Yllättävää on se, että Bensku, joka normaalisti on perheen porsas, nirsoilee hieman uuden ruokansa kanssa. Mutta kunhan se jälleen pääsee syömisen makuun, alkaa kuppi mitä luultavammin tyhjetä.

En ole tehnyt kanien ruokinnasta mitään ydinfysiikkaa, vaan etenen jokaisen kanin kanssa katsomalla ja kokeilemalla. Jos totean jonkun kaneista olevan vähän pyöristynyt tai laihtunut, muutan ruokavaliota. Lisäksi koska nyt tällä hetkellä työn alla on pellettimerkin vaihtaminen, saatan joutua muokkailemaan pellettimääriä, mikäli koen sen tarpeelliseksi.
Tänään sitten tosiaan katsoin tarkemmin noita pellettisäkkien ruokintaohjeita ja ravintosisältöjä.  Laitoin tuohon vierellä olevaan ravintosisältötaulukkoon vain ne, joihin löytyi jokin arvo molemmista säkeistä, jotta vertailua voi tehdä.

Niinkuin näkee, on Rabbit Royalen ja Genen välillä eroja puolin sun toisin. Kiinnostuneet voivat taulukkoa vilkuilla enemmänkin, molemmat ovat kuitenkin melkoisen kevyttä ruokaa.

Mielenkiintoisempana kuitenkin koin sen, kun katsoin molempien ruokasäkkien ruokintaohjeita - kuinka paljon pelletin valmistaja suosittelee pellettiä syötettävän kanille. Toki pelletin määrään vaikuttaa aina kanin koko, ikä, liikunnan määrä jne. ja valmistajan ohjeet ovat varsin viitteellisiä.. Lisäksi koska kaikki kanini ovat leikattuja, ovat ne taipuvaisempia lihomaan, kuin leikkaamattomat lajitoverinsa. Bensku taas on tässäkin asiassa poikkeuksen poikkeus, koska siitä huolimatta että se on leikattu, se kasvaa edelleen (vaikkakin kasvunopeus on jo hidastunut huomattavasti) ja täten saa suhteessa vähän enemmän pellettiä.

Joka tapauksessa, muutin entiset Genesis määrät desilitroista grammoiksi, tuloksena seuraavat:
  • Benjamin: 3,5 dl → n. 135 g
  • Neela: ½ dl → n. 25 g
  • Aapo & Luna: 1 dl → n. 45 g
Seuraavaksi laskin puhtaasta uteliaisuudesta jokaiselle pellettimäärät pellettien omien  ruokintaohjeiden mukaan.


Benskun pellettimäärät olisivat Genesiksen oman ruokintaohjeen mukaan melko hyvät, mutta tuon mukaan syöttäisin pikkusille aivan liian vähän pellettiä.. Myös RR:n määrää pitäisi nostaa melkolailla, kunhan siirryn siihen kokonaan. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Syynä tähän se, että olen todennut nuo tämän hetkiset määrät jo Genesiksen kanssa toimiviksi, ja lisäksi pelletti tosiaan toimii vain lisänä kanien päivittäisessä ruokavaliossa.

Kunhan siirryn pelkkään Rabbit Royaleen, aion nostaa vain hieman varsinkin pikkuisten ruokamääriä. Neelalle varmaan annan alkuun vähän päälle sen ½ dl ja pikkuisille vähän päälle 1 dl. Katson siitä sitten, miten kanien massat ym muuttuvat (jos muuttuvat) ja haen sopivat pellettimäärät pikkuhiljaa.. Lisäksi alan mahdollisesti lisäämään RR:n sekaan kauraa.

2 kommenttia:

  1. Kiitokset kiinnostavasta ruokintatekstistä! :) Ainakaan suomeksi kun ei kanien ruokinnasta kovin perusteellista tietoa löydy, joten aikalailla kanien ruokinta siis perustuu hyväksi havaittuihin kokemuksiin, ja tämän vuoksi on aina kiinnostavaa kuulla erilaisia näkemyksiä ja perusteluita kanien ruokinnasta. Mitään rakettitiedettä ruokinnasta on tosiaan turha tehdä, mutta on sitä mielenkiintoista välillä pohdiskella (mielummin kanien kohdalla kuin miettiä sitä, mitä itse tuleekaan syötyä). :D

    Tuo on kyllä tosiaan huomionarvoinen seikka, että pellettien/siemensekoitusten ja itse asiassa myös muidenkin eläinten rehujen annostelumäärät saattavat olla melko suuria (mihin ne perustuvat?), joten niitä ei kannata sokeasti noudattaa (paras tapa löytää sopiva ruokamäärä on varmaankin tosiaan tuo mitä sinäkin käytät eli seurata kanin "lihavuuskuntoa" :)). Itse syötän kanilleni (kääpiöluppa) yleensä Hobby Plussaa, jota olen antanut n. 1 rkl aamulla ja illalla. Pellettivalmistajien annosteluohjeita en ole näiden kohdalla itse tarkastellut, mutta kanin kasvattaja ja eläinkaupassa myyjä ovat suositelleen noin desiä ruokaa päivässä, ja luulen että kanistani tulisi muodoton pallero sellaisella määrällä (lisäksi ei söisi riittävästi heinää, kun päivän ravinnontarve täyttyisi pelletillä --> ruoansulatus ei toimisi kunnolla). Rehuvalmistajien ja eläintarvikeliikkeiden myyjien annosteluohjeet saattavat olla siis yläkanttiin (koska mitä enemmän syöttää teollista rehua, sitä enemmän tietenkin kilahtaa rahaa näiden pussiin...), tai sitten syötän vaan itse tosi alimitoitettua pellettimäärää (joka on mielestäni juuri sopiva kanilleni; leikkaamaton vanhempi naaras, saa liikuntaa ehkä keskiverto häkissä elävää lemmikkikania enemmän). Itse asiassa olen välillä harkinnut siirtymistä kokonaan pelletittömään ruokintaan, mutta en ole vielä ainakaan uskaltanut, ettei sitten vaan tule mitään puutostiloja. Syöttämäni heinän pitäisi kyllä olla ravintoarvoltaan hyvää ja yritän antaa tuoreruokaa monipuolisesti päivittäin, mutta siltikin epäilyttää. Kanien kohdalla ei taida olla vielä samanlaista luonnollisemman ruokinnan innostusta kuin esim. koirilla barffaus? En ainakaan itse ole törmännyt mihinkään tietoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittavan vähän löytyy kyllä tietoa, englanniksi googlettamalla löysin ok:sti, mutta jotain kovin lääketieteellistä kapulatekstiä on vähän kurja lukea englanniksi.. Seassa on mitä kummallisempia sanoja :) Vitamiineista löytyi joitakin artikkeleita. Niiden perusteella päätinkin hyvillä mielin, että on turvallista nostaa pellettimääriä RR:n kanssa, vaikka esim. E-vitamiinipitoisuus on melkein kaksinkertainen Geneen verrattuna. E-vitamiinilla kun ei pitäisi hieman suurempinakin annoksina olla mitään haittavaikutuksia (toisin kuin esimerkiksi A-vitamiinilla).

      Olisi muuten todella mielenkiintoista päästä ihan kyselemään eri pellettien valmistajilta perusteluita annostelumääriin ja niiden eroihin eri pellettimerkkejä vertailtaessa. Samalla olisi mielenkiintoista saada tietää miksi jonkun valmistajan pelletin ravintoarvot ovat juuri sellaiset kun ne ovat, kun taas toisella ne saattavat olla aivan erilaiset. Mihin ne perustuvat heidän mielestään.. Ja miksi juuri heidän pellettiä kannattaisi syöttää, eikä kilpailevan valmistajan.

      En itsekään ole törmännyt mihinkään isoon ilmiöön kanien luonnollisen ruokinnan osalta. Meilläkin vähän isommasta pellettiannostelusta huolimatta heinää kuluu erittäin suuria määriä, joten sen puolesta ei pelletittömän ruokavalion pitäisi olla ongelma (Vrt. esimerkiksi ensimmäinen kanini Vili oli todella onneton syömään heinää. Poikahan olisi kuihtunut pois, jos olisin jättänyt pelletin pois. Muutaman kerran nimittäin kokeilin saada Viliä syömään enemmän heinää ottamalla pelletin pois - miekkonen vaan kylmän rauhallisesti päätti aloittaa samaan aikaan paaston...). Itse kuitenkin myös vähän pelkään niitä mahdollisia puutostiloja, pelletit kun tarjoavat kaiken tarpeellisen kaneille vaivatta.

      Ja niistä annostelumääristä vielä: Kaikki kanit (ja niiden ympärillä vaikuttavat tekijät) ovat kuitenkin niin erilaisia, että paras tulos löytyy vain kokeilemalla jokaisen kanin kohdalla erikseen, sanoi pellettipussien kyljet tms mitä tahansa. Tottakai vinkkiä, neuvoja ja muita yleisiä ohjeita otan itsekin erittäin mielelläni aina vastaan, mutta lopulta kuitenkin palaan aina siihen lihavuuskunnon, turkin kunnon jne seuraamiseen.. :)

      Poista