30.4.2014

Hei, missä aivot? (video)

Tänään oli jälleen tällainen päivä, kun tekee mieli vain pölhöillä..ensiksi kuitenkin ihan normaalia ja tavallista. Tänään pihalla ulkoili Kain ja Benjamin, luonnollisesti omilla vuoroillaan. Eli Kain oli pihalla tänään itsekseen ja laajensin juoksualuetta nyt siten, että käytössä oli hieman alle ½ pihasta, kun laskee terassin alueen mukaan. Lähettyviltä lenteli lentokoneita (ei kuitenkaan suoraan pään päältä) ja ihmisiä meni ohitse koirienkin kanssa, eikä Kain ollut satunnaista tuijottelua lukuunottamatta moksiskaan. Hyvä näin! Rumien näkösuojapyyhkeiden ym. vuoksi en edes yrittänyt ottaa kuvia, joten päätin kuvailla hieman videota.

Huomaathan, että video ei näy jälkimmäisen ääniraidan vuoksi mobiililaitteilla, pahoittelen asiaa.



Surkea huumorintajuni on mitä on, mitäpä sitä selittelemään. Normaalistihan meillä on Benskun kanssa roolit toisinpäin sen ollessa se ajoittainen pieni kiusankappale..

Bensku oli kaverinani ulkona, kun päätin hetken mielijohteesta alkaa siistimään videollakin näkyviä ylikasvaneita ruohotuppoja terassin puulaattojen välistä. Samalla tuli muutenkin siistittyä vähän ympäristöä mm. nostelemalla pihakivet ruohon alta ylös, kitkemällä ja haketettamalla pihan reunoja. Kuningas Bön piti kiitettävästi huolta siitä, että se onnistui aina olemaan enemmän tai vähemmän tiellä, oli se sitten kitkettävien kasvien päällä tillittämässä tai hakelapion alla pönöttämässä. Nyt piha on kuitenkin kaikin puolin huomattavasti siistimpi, ja täten miellyttää silmää enemmän.

Tuossa pihan "loppupäässä" kasvaa todella paljon vuohenputkea, joten kävin vielä lopuksi hakemassa isot kasat jokaiselle korvakkaalle. Jotain hyvää rikkaruohoistakin, kun kanit tykkäävät..






En tiedä muistaako kukaan viime vuoden syksyllä kirjoittamaani tekstiä, jossa nauroin(?) Neelan varsin geometrisiä muotoja pitkän turkkinsa kanssa. No nyt lauman virallisen kolmiokanin seuraan on liittynyt uusi jäsen - vinoneliökani. Kauhukseni silmääni pisti Benskun karvanvaihtoturkissa kumman säännöllinen kuvio. Ja miksikäs se sitten tarkemmin katsottuani paljastuikaan...



Collect the whole set!

2 kommenttia: