23.4.2014

Kesä tekee tuloaan (osa 2)

Tuli vielä toisenakin päivänä lähdettyä siskon mökkiä ympäröiviin metsiin rymistelemään kameran kera. Kuvien räpsiminen ja niiden käsittely on mukavaa, lisäksi jälleen taka-ajatuksena oli myös saada tuleviin ulkoasuihin kuvia...ja kun näitä nyt on kerran tullut käytyä lävitse, niin päätin jälleen heittää osan kuvista blogiin silläkin uhalla, että jotkut luulevat H&K:n muuttuneen kaniblogista ryteikköblogiksi.

Olen aina mieltänyt sammaleet (ja jäkälät) kovin kauniiksi ja täten mielelläni röhnötän metsän pohjalla vatsallani erilaisia sammalikkoja kuvaten, niinkuin alta ehkä saattaa huomata. Oma makro-objektiivi myös houkuttelisi kovasti (jos ei katso kyseisten putkien hintoja), jolloin muun muassa sammalkuvailuni saisi rauhassa räjähtää sairaalloisiin suuruusluokkiin... Toistaiseksi kuitenkin tyydyn tuohon Sigman 30 milliseen.

Tämän jälkeen palaillaankin takaisin normaaleihin kuvioihin kanien kera.

Huom!

Ennen kuvaoksennusta huomatkaapa anonyymit lukijat tuossa oikealla tuo kysely! Ihan omasta mielenkiinnostani haluaisin hieman kartoittaa onko H&K:llä kuinka paljon mahdollisia anonyymejä seuraajia. Jos numero pysyisikin tiukasti nollassa, ei taivas suinkaan putoa kirjoittajan niskaan, muussa tapauksessa kiitokset anoille jo etukäteen!











 Nämä kaksi sankaria päättivät "ilakoida" keskellä polkua..

Meidän metsäreissumme tosin päättyi melko mielenkiintoisesti, sillä siskoni kanssa metsässä möyriessämme kumpikaan ei juuri keskittynyt kelloon tai edes auringon liikkeisiin siihen nähden kuinka kaukana olimme. Lopputuloksena jäimme täysin pimeän jalkoihin metsään - ja sielä se pimeä kun on todella pimeää! Jouduimme valaisemaan tietämme kännykän avulla, sillä muuten emme olisi nähnyt eteemme metriäkään. Kokemuksia kokemuksia...lisäksi naurusta ja itseironiasta ei ollut kyllä puutetta.

Tuolloin näki eteensä vielä varsin mainiosti..

9 kommenttia:

  1. Viimeinen kuva näyttää aika synkältä. :D Kuten oli myös siinä vaiheessa jo meiän suuntavaiston tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on sillon otettu, ku rämmittiin hämärässä siel keskellä ei mitään.. :D

      Poista
  2. Kiva postaus:). Liityin lukijaks ku niin kiva blogi löytyi.:) tosi hienoja noi kuvat!

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia! Jotenkin ihanan tunnelmallisia ja rauhoittavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukavaa kuulla muidenkin pitävän näistä, alkuunsa kun arvuuttelin laitanko niitä tänne vai en :)

      Poista
  4. Haastaisin sinut jos otat haasteen vastaan. :) http://daiminblogi.blogspot.fi/2014/04/haaste.html

    VastaaPoista