29.11.2015

Mitä eläinharrastus on minulle antanut?

A l k u h e i t t o n a : blogi on nyt ollut huomattavasti hiljaisempi viime aikoina, ennen kun pyrin siihen 1 postaus/viikko. En ihan ole pystynyt ylläpitämään sitä tahtia tänä vuonna. Siitä huolimatta lukijoita on kohta 150! Mukavaa, että hiljaisuudesta huolimatta ilmeisesti ihmisiä kiinnostaa jokin meidän menossamme siten, että ovat jaksaneet pysytellä mukana. Pitäisikö sitä yrittää keksiä jotain erikoisempaa siltä varalta, että tuo 150 menee rikki...?

Ja sitten, asiaan...

Huvittavaa miten asiat tuppaavat muuttumaan ajan kuluessa...joka muuten juoksee eteenpäin kamalaa vauhtia, saanen huomauttaa. Kurkkua kuristaa kun miettii kuinka vähän tätä vuotta oikeasti on enää jäljellä.

Aikaisemmin esimerkiksi töissä käynti ei ollut minulle sinällään mitään muuta kuin "välikäsi muun elämäni rahoittamiseen", eli välttämätön pakko. Toki samalla sain olla kanssakäymisissä mukavien työkavereiden kanssa, joita on onneksi aina siunaantunut kohdalleni runsaasti. Nyt kuitenkin olen todennut, että nykyisessä työssäni tämä tilanne on kääntynyt osittain ylösalaisin. Edelleen minulla on siis mitä parhaimpia työkavereita, mutta tuon tahtomattani työt pääni sisällä mukaan kotiin. Saatan alkaa miettiä jotain työasiaa kotona vapaa-ajallani ja huomaan kirjoittelevani kys. asioita ylös paperille seuraavaa päivää varten. Etenkin nyt kun vuoden lopun häämöttäessä pitäisi saada asioita enemmän ja vähemmän tehtyä ennenkuin vuosi todella vaihtuu, enkä varmasti ole ainoa, joka painii tämän asian kanssa.

Eikä siinä mitään, on aivan mahtavaa, että viihdyn nykyisessä työssäni näin hyvin ja motivaatio ainakin tuntuu olevan huipussaan. Ainoa varjopuoli tässä on se, että nyt viimeisten parin kuukauden ajan kanit ovat olleet minimaallisella huomiolla. Töistä tullessani olen väsynyt ja se vähäkin ajatuksen juoksu usein tosiaan kohdistuu muualle kuin karvakorviin. Samalla luonnollisesti blogi yskii tyhjää, kun ei kukaan kirjoittele mitään tai ottele kuvia saati käsittele niitä.

Sattumalta eksyin tänne väliaikaisesti hylkäämääni blogiin ja lueskelin tulleita kommentteja. Olin saanut haasteen kuun alussa Koiria ja possuja -blogilta, jossa käsiteltiin kysymystä "Mitä eläinharrastus on minulle antanut?". Ehkä tällaisessa tilanteessa tätä kysymystä on ihan hyvä miettiä. Keskityn tässä nyt lähinnä kaneihin, vaikka on minulla ollut akvaariokin ja onhan ratsastuskin eläinharrastus.

Kaneja minulla on siis ollut ala-asteikäisestä asti. Voinen väittää, että ainakin omalla kohdallani kanien (tai yleensäkin lemmikkien) omistaminen on väkisinkin kehittänyt vastuuntuntoani siihen mitä se nyt on. En väitä, ettäkö minusta olisi tullut vastuuntunnoton tuuliviiri ilman kaneja, mutta niiden vaikutus on varmasti ollut vain positiivinen.. Alusta asti kanit ovat olleet minun vastuullani ja vanhempani ovat vain avustaneet tarvittaessa. Ne piti ruokkia, juoksuttaa, häkit piti siivota säännöllisesti jne. Siihen päälle vielä ensimmäisen kanini, Vilin, hyvin arka luonne, joka vaati jonkun verran työtä. Lisäksi nuorena kanit varmasti kehittivät osaltaan päätöksentekokykyäni ja etenkin varmuutta omiin päätöksiini.

Tottakai kaneilta olen saanut myös paljon sitä yleistä iloa ja tasapainoa elämääni. Kaikki pienet saavutukset hieman aremman kanin kanssa ja sitten tietty ihan suoranaisten sylipyllien huomionkerjäykset ja iloloikat tullessani kotiin. On ihana huomata oppineensa tuntemaan kaninsa aivotukset läpikotaisin siten, että siihen voi luottaa 100% kun tiedät miten se eri asioihin reagoi ja osaat suhtautua tai toimia eri tilanteissa sen mukaisesti. Siitä hyvästä paras palkinto on kani, joka luottaa myös sinuun. Suurimman ilon minulle antaa juurikin se, että pohjimmiltaan arka saaliseläin oppii myös tuntemaan minut ja luottaa minuun tilanteesta riippumatta. Lisäksi jokunen aika taaksepäin hankalina aikoina kanit toimivat hyvänä veturina, joka auttoi puskemaan aina seuraavaan päivään. Jos ei muuten, niin vähintäänkin sen vuoksi, että ne olivat täysin riippuvaisia hoidostani ja toivat sitä kautta kaivattuja rutiineja. Päivittäiset onnelliset asiat kanien kanssa muuttuvat lopulta muistoiksi, joista on paljon iloa myös jälkeenpäin.

Peristeisten vastuuntunnon ja ilon lisäksi kanit ja enemmissä määrin etenkin hevoset ovat opettaneet kärsivällisyyttä ja yleensäkin itsetutkistelun taitoa. Pakoeläinten kanssa kun joutuu vähän miettimään mitä tekee ja miten. Tämä korostuu etenkin hevosten kanssa. Hieman kärsimättömänä ja äkkipikaisena ihmisenä tästä on ollut vain suunnatonta hyötyä elämässä yleensäkin. Lisäksi kanit etenkin herättävät epäsuorasti välillä paljonkin keskustelua, kun ihmiset utelevat kaneistani. Etenkin Benjamin ja Cain herättävät kysymyksiä niiden "erikoisemman ulkomuodon vuoksi". Bensku nyt on aina se "kissan tai pienen koiran kokoinen kani" ja Cain on se "rusakko". Aapo ja Luna putoavat helpommin siihen perinteisemmän lemmikkikanin kategoriaan, Aapo nyt toki on vielä tuon karvansa kanssa.

Mitä muuta vielä eläinharrastus on minulle antanut? Kovin paljon syvemmälle en jaksa tämän aiheen osalta nyt mennä, vaikka tekstiä varmasti syntyisi helposti saman verran lisää. Toisaalta ei parane unohtaa myöskään ihania asioita, kuten tuhansia ja taas tuhansia harmaita hiuksia, kyyneliä, rahan menoa, pölypusseittain heinäpölyä, papanoita ja karvaa... Näitä ei varmaan tarvitse alkaa avaamaan sen kummemmin? Tuosta heinäpölystä vaan kun pääsisi eroon, olen niiiin kypsä jatkuvalla pyyhkimään pölyjä vain huomatakseni, että samaa tahtia kun pyyhin pölyjä niin toisesta päästä pölyä kertyy jo samaa tahtia pinnoille. Eli kun lopetan saisin aloittaa uuden rundin heti perään. Keuhkoparkani ovat elämäni aikana varmaan vetäneet yhtä paljon painossa heinäpölyä kuin mitä itse painan. Ja tässähän ei tietenkään ole yhtään liioittelua mukana..