Mitä eläinharrastus on minulle antanut?

A l k u h e i t t o n a : blogi on nyt ollut huomattavasti hiljaisempi viime aikoina, ennen kun pyrin siihen 1 postaus/viikko. En ihan ole pystynyt ylläpitämään sitä tahtia tänä vuonna. Siitä huolimatta lukijoita on kohta 150! Mukavaa, että hiljaisuudesta huolimatta ilmeisesti ihmisiä kiinnostaa jokin meidän menossamme siten, että ovat jaksaneet pysytellä mukana. Pitäisikö sitä yrittää keksiä jotain erikoisempaa siltä varalta, että tuo 150 menee rikki...?

Ja sitten, asiaan...

Huvittavaa miten asiat tuppaavat muuttumaan ajan kuluessa...joka muuten juoksee eteenpäin kamalaa vauhtia, saanen huomauttaa. Kurkkua kuristaa kun miettii kuinka vähän tätä vuotta oikeasti on enää jäljellä.

Aikaisemmin esimerkiksi töissä käynti ei ollut minulle sinällään mitään muuta kuin "välikäsi muun elämäni rahoittamiseen", eli välttämätön pakko. Toki samalla sain olla kanssakäymisissä mukavien työkavereiden kanssa, joita on onneksi aina siunaantunut kohdalleni runsaasti. Nyt kuitenkin olen todennut, että nykyisessä työssäni tämä tilanne on kääntynyt osittain ylösalaisin. Edelleen minulla on siis mitä parhaimpia työkavereita, mutta tuon tahtomattani työt pääni sisällä mukaan kotiin. Saatan alkaa miettiä jotain työasiaa kotona vapaa-ajallani ja huomaan kirjoittelevani kys. asioita ylös paperille seuraavaa päivää varten. Etenkin nyt kun vuoden lopun häämöttäessä pitäisi saada asioita enemmän ja vähemmän tehtyä ennenkuin vuosi todella vaihtuu, enkä varmasti ole ainoa, joka painii tämän asian kanssa.

Eikä siinä mitään, on aivan mahtavaa, että viihdyn nykyisessä työssäni näin hyvin ja motivaatio ainakin tuntuu olevan huipussaan. Ainoa varjopuoli tässä on se, että nyt viimeisten parin kuukauden ajan kanit ovat olleet minimaallisella huomiolla. Töistä tullessani olen väsynyt ja se vähäkin ajatuksen juoksu usein tosiaan kohdistuu muualle kuin karvakorviin. Samalla luonnollisesti blogi yskii tyhjää, kun ei kukaan kirjoittele mitään tai ottele kuvia saati käsittele niitä.

Sattumalta eksyin tänne väliaikaisesti hylkäämääni blogiin ja lueskelin tulleita kommentteja. Olin saanut haasteen kuun alussa Koiria ja possuja -blogilta, jossa käsiteltiin kysymystä "Mitä eläinharrastus on minulle antanut?". Ehkä tällaisessa tilanteessa tätä kysymystä on ihan hyvä miettiä. Keskityn tässä nyt lähinnä kaneihin, vaikka on minulla ollut akvaariokin ja onhan ratsastuskin eläinharrastus.

Kaneja minulla on siis ollut ala-asteikäisestä asti. Voinen väittää, että ainakin omalla kohdallani kanien (tai yleensäkin lemmikkien) omistaminen on väkisinkin kehittänyt vastuuntuntoani siihen mitä se nyt on. En väitä, ettäkö minusta olisi tullut vastuuntunnoton tuuliviiri ilman kaneja, mutta niiden vaikutus on varmasti ollut vain positiivinen.. Alusta asti kanit ovat olleet minun vastuullani ja vanhempani ovat vain avustaneet tarvittaessa. Ne piti ruokkia, juoksuttaa, häkit piti siivota säännöllisesti jne. Siihen päälle vielä ensimmäisen kanini, Vilin, hyvin arka luonne, joka vaati jonkun verran työtä. Lisäksi nuorena kanit varmasti kehittivät osaltaan päätöksentekokykyäni ja etenkin varmuutta omiin päätöksiini.

Tottakai kaneilta olen saanut myös paljon sitä yleistä iloa ja tasapainoa elämääni. Kaikki pienet saavutukset hieman aremman kanin kanssa ja sitten tietty ihan suoranaisten sylipyllien huomionkerjäykset ja iloloikat tullessani kotiin. On ihana huomata oppineensa tuntemaan kaninsa aivotukset läpikotaisin siten, että siihen voi luottaa 100% kun tiedät miten se eri asioihin reagoi ja osaat suhtautua tai toimia eri tilanteissa sen mukaisesti. Siitä hyvästä paras palkinto on kani, joka luottaa myös sinuun. Suurimman ilon minulle antaa juurikin se, että pohjimmiltaan arka saaliseläin oppii myös tuntemaan minut ja luottaa minuun tilanteesta riippumatta. Lisäksi jokunen aika taaksepäin hankalina aikoina kanit toimivat hyvänä veturina, joka auttoi puskemaan aina seuraavaan päivään. Jos ei muuten, niin vähintäänkin sen vuoksi, että ne olivat täysin riippuvaisia hoidostani ja toivat sitä kautta kaivattuja rutiineja. Päivittäiset onnelliset asiat kanien kanssa muuttuvat lopulta muistoiksi, joista on paljon iloa myös jälkeenpäin.

Peristeisten vastuuntunnon ja ilon lisäksi kanit ja enemmissä määrin etenkin hevoset ovat opettaneet kärsivällisyyttä ja yleensäkin itsetutkistelun taitoa. Pakoeläinten kanssa kun joutuu vähän miettimään mitä tekee ja miten. Tämä korostuu etenkin hevosten kanssa. Hieman kärsimättömänä ja äkkipikaisena ihmisenä tästä on ollut vain suunnatonta hyötyä elämässä yleensäkin. Lisäksi kanit etenkin herättävät epäsuorasti välillä paljonkin keskustelua, kun ihmiset utelevat kaneistani. Etenkin Benjamin ja Cain herättävät kysymyksiä niiden "erikoisemman ulkomuodon vuoksi". Bensku nyt on aina se "kissan tai pienen koiran kokoinen kani" ja Cain on se "rusakko". Aapo ja Luna putoavat helpommin siihen perinteisemmän lemmikkikanin kategoriaan, Aapo nyt toki on vielä tuon karvansa kanssa.

Mitä muuta vielä eläinharrastus on minulle antanut? Kovin paljon syvemmälle en jaksa tämän aiheen osalta nyt mennä, vaikka tekstiä varmasti syntyisi helposti saman verran lisää. Toisaalta ei parane unohtaa myöskään ihania asioita, kuten tuhansia ja taas tuhansia harmaita hiuksia, kyyneliä, rahan menoa, pölypusseittain heinäpölyä, papanoita ja karvaa... Näitä ei varmaan tarvitse alkaa avaamaan sen kummemmin? Tuosta heinäpölystä vaan kun pääsisi eroon, olen niiiin kypsä jatkuvalla pyyhkimään pölyjä vain huomatakseni, että samaa tahtia kun pyyhin pölyjä niin toisesta päästä pölyä kertyy jo samaa tahtia pinnoille. Eli kun lopetan saisin aloittaa uuden rundin heti perään. Keuhkoparkani ovat elämäni aikana varmaan vetäneet yhtä paljon painossa heinäpölyä kuin mitä itse painan. Ja tässähän ei tietenkään ole yhtään liioittelua mukana..

IKEAn heräteostos

Meillä kaninruoat löytyvät (yllättäen) kanihuoneesta löytyvässä suuresta ja valkoisesta kannellisesta peltiämpäristä. Ruoat on helppo säilyttää näin ja iltapellettien jako kanihuoneen asukeille on kätevää. Benjaminhan sen sijaan asustelee olohuoneessa ja mukavuudenhaluisena ja laiskana ihmisenä minulle on tottakai ylitsepääsemättömän vaikeaa hakea Benskunkin ruoat joka päivä kanihuoneesta. Tämän vuoksi aika pian nykyiseen asuntoon muutettuani minulle tuli tapa pitää pientä määrää pellettiä olohuoneessa Benskun aitauksen vieressä olevan tietokonepöydän hyllyllä. Säilytyspurkkina oli mikä milloinkin, viimeksi hommaa hoiti muovinen mansikkahillopurkki. Ruma, mutta toimiva.

Jokunen aika sitten piipahdin siskoni kanssa IKEAssa, tarkoituksena oli hakea suurempia vessalaatikoita kaneille. No niitä ei tietenkään löytynyt (edelleen ovat hankintalistalla), mutta sen sijaan silmiin osui jotain ihan muuta:

Neliskulmainen lasinen maljakko, jonka nimi on KANIST.

Minulla ei sillä hetkellä ollut yhtikäs mitään käyttöä tuollaiselle, mutta pakkohan tuo olisi ostaa, kun nimi on tuollainen eikä hintaakaan tuon enempää...ainahan tuollaiselle jotain käyttöä keksii, eikö?

Siinä hetken pohdittuani minulla sytytti ja keksin oivan tekosyyn, miksi ehdottomasti tarvitsen KANIST-nimisen maljakon: se voisi olla Benskun uusi pelletinsäilytyspurnukka. Loistavaa, sillä se olisi siistimmän näköinen ja siihen mahtuisi enemmän pellettiäkin. Nostin KANIST-maljakon ostoskoriin ja mielessäni taputin itseäni olalle "tulipas taas tehtyä hyvä ostos...!"

Ja ei sillä, onhan tuo oikeasti paljon siistimpi kuin pieni, punainen ja muovista tehty purnukka. Viimeinen naula "Hyvä ostos" -arkkuun oli, kun totesin tuon maljakon sopivan niin korkeutensa kuin leveytensäkin puolesta kuin nenä päähän tietokonepöydän hyllylle. Ihan kuin se olisi tehty tuohon..

Paljon on tapahtunut..vai onko?

Istuskelen tässä kotisohvalla läppäri sylissä ja mietin tuijotellessani Bloggerin tyhjää, uutta aloitettua tekstipohjaa; Miten normaalisti olen aloittanut blogitekstit? Missä vaiheessa ennen mielessä usein pyörinyt blogi on jäänyt taka-alalle ja ajatuskin valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta tuntuu työläältä? Niin kai innostuksen hiipumisen voinee jäljittää tämän vuoden alkukevääseen, aikaan kun pariskunta Neela & Elliot muutti pitkän pohdinnan jälkeen uuteen kotiin. Kova kolaushan se oli kaikin puolin ja söi itseäni aika monesta eri suunnasta.

Näin sivuheittona: Rusinat muuten voivat erinomaisesti uudessa kodissaan ainoina silmätikkuina. Juuri niinkuin halusinkin. Aivan ihanaa on myös se, että olen edelleen kanien uuden omistajan kanssa yhteydessä ja kuulen noin myös kummankin kuulumisia. Toivon, että tämä yhteys jatkuu tulavaisuudessakin, vaikka pakottaa en tietenkään voi. Kaiken keskellä olen joka tapauksessa suunnattoman onnellinen siitä, että kaksikko löysi kodin, jossa molempien luonteet pääsevät oikeuksiinsa. Etenkin Neelan.

Kaikesta huolimatta haluan pitää blogin hengissä, joten olen antanut itselleni aikaa. Jos ja kun ei ole huvittanut kuvata/kirjottaa, en ole tehnyt kumpaakaan. Muutoin jos väkisin yritän jotain tehdä, mielenkiintoni lopahtaa täysin ja blogikin olisi varmasti heittänyt lusikan nurkkaan.

Kesän ja syksyn mittaan on tapahtunut jonkin verran asioita, joita en ole täällä raportoinut. Cainin elintilat ovat kasvaneet, Aapo & Luna muuttivat L-häkkiin (johon lisäsin pienen "parven")...pihan ulkonäkö on muuttunut täysin, sivussa on tullut tehtyä kaneille ulos jotain pientä kivaa. Kuvat näistä kaikista on jo otettu, mutta ne täytyy vielä käydä läpi. Tuo kanien elintilojen kuvaaminen tosin on aina yhtä tuskaa, koska tuo kiinteä 30mm putki on aivan liian ahdas. Eli voi olla, että korvaan nuo kortilla olevat kuvat aina yhtä ihanilla kännykkäkuvilla.

Pikkuhiljaa edetään.

Se on katsokaas hyvä palailla blogeilun pariin näin kun luonnonvalon määrä supistuu minimiin ja valokuvaaminen muuttuu haasteellisemmaksi jo ihan tältäkin osin!

Kutsumaton vieras (+ Libster Awards -kysymykset)

Tällainen ilahdutti tänään läsnäolollaan:

 Ei ehkä mitään tekemistä kanien kanssa, mutta lähes yhtä söpö kuitenkin?

Sisällä ollessani huomasin silmäkulmasta jonkun tumman köntin takaoven kynnyksellä ja vilkaistessani oven suuntaan huomasin yllä olevan palleron pään olevan puoliksi jo sisällä. En tiedä onko joku naapureista mennyt ruokkimaan tätä todennäköisesti tämän kesän poikasta, sillä niin hölmön kesyltä se tuntui. En kuitenkaan missään tapauksessa halua päästää villieläintä sisälle joten kävelemällä kohti sain oravan väistämään sen verran, että sain vetäistyä oven kiinni.

Jäin katselemaan pikkuista ikkunan takaa, jolloin se yhtäkkiä pomppasikin tuohon ikkunan edessä olevalle pöydälle ja siitä meidän tuima tuijotuskilpailu alkoikin. Välissä oli pakko laittaa vieressä oleva tuuletusikkunakin kiinni, sen verta hanakalta sisääntulijalta tuo tuntui. Välillä orava siirtyi ihan ikkunalaudalle muutaman sentin päähän itsestäni (toki lasi välissä) ja välillä se palasi tuolin kautta takaisin pöydän päälle. Tätä jatkui varmaan seuraavat 20 minuuttia, joten hienosti kerkesin hakemaan kaapissa pölyttyvän järkkärin esille.

Aivan mielettömän suloinenhan tuo on, mutta toivon silti ettei se ala enemmänkin viettämään aikaa pihapiirissä...mielelläni pitäisin nimittäin takaovea auki nyt kun kelit sen sallivat.

Lisäksi huomasin Pupunpaja-blogin heittäneen meille Liebster Awards -haasteeseen kuuluvaa 11 kysymystä, kiitoksia tästä! Hyviin kysymyksiin on aina mukava vastailla, joten antaa palaa. Tyypilliseen tylsään tapaani en välitä haastetta eteenpäin.

1. Miksi innostuit alkujaan perustamaan blogin?

Halusin kerätä ottamiani kuvia johonkin, missä voisin samalla liittää kuviin tekstiä. Näin ne kertovat siitä ajasta jälkeenpäin katseltuna enemmän ja tuovat mieleen muistoja, joita ei välttämättä olisi enää muistanut pelkkää kuvaa katsomalla. Muuten kuvat lähinnä vain makaisivat tietokoneen kansioissa.

2. Mistä kesäherkusta kanisi pitävät?

Pihassa kasvavat kasvit ovat mieleen; apila, vuohenputki (josta ei pääse eroon,mrr..), perus nurmikko jne... Lisäksi pihassa ennen olleen punaviinimarjapuskan lehdet olivat mieleen. Kaikkea muuta ne nyt saavat talvellakin kaupan hyllyiltä (yrtit jne.)

3. Mikä on tärkein syy blogata?

Tuo 1. kohta antaa vastauksen tähänkin :)

4. Mitä harrastat kanien lisäksi?

Tällä hetkellä ratsastusta, valokuvaamista, piirtämistä (digitaalista), lukemista.. Musiikin kuuntelua nyt en välttämättä ihan harrastukseksi sanoisi, mutta erittäin paljon sitä tulee kuunneltua päivittäin.

Mitä tuohon valokuvaamiseen ja piirtämiseen tulee, niitä en ota mitenkään vakavasti verenmaku suussa painaen, vaan kuvaan ja piirrän silloin kun siltä tuntuu. Jos ei huvita, en kuvaa/piirrä. Etenkin piirtelyssä saattaa välillä tulla pitkiäkin taukoja, kun ei vaan huvita. Lisäksi aina en halua edes sitoa piirtämiseen sitä aikaa, siihen kun helposti hulahtaa koko päivä.

Alla oleva Cainin kuvakin on seisonut keskeneräisenä viimeisen 2 kuukautta, kun en alkuinnostuksen jälkeen ole saanut aikaiseksi tehdä tuota tylsääkin tylsempää selkäosuutta loppuun. Karvan piirtäminen on tappavan tylsää, etenkin luonnonpunaisen, jonka yksittäisen karvan "värivyöhykkeet" aiheuttavat tuon pikkutarkan kirjavuuden. Samaan sarjaan menee luonnonharmaa, chinchilla jne.

5. Minkä eläimen haluaisit vielä hankkia?

Koiran. Siitä olen haaveillut jo tuhottoman pitkään, mutta toistaiseksi siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Tällä hetkellä esteenä on kanit ja nykyinen kämppä. En pysty/halua tuoda näin usean kanin sekaan pentua. Pentu ensinnäkin veisi niin paljon ajastani, etten kerkiäisi enää huomioimaan tarpeeksi kaikkia kanejani. Lisäksi en voisi lähteä kotoa tuntien oloni mukavaksi ja tietäen, että sekä kanit että koira olisivat turvassa toisiltaan. Kämpästä 90 % on kanien aluetta, ja niiden tiloja en lähtisi pienentämään koiran vuoksi. Viimeisenä niittinä se, ettei tähän kämppään saa edes ottaa koiraa.

Lisäksi joskus tulen mahdollisesti hankkimaan hiiriä. Myös käärme olisi mahtava, mikäli tiedon ahmimisen jälkeen käärme edelleen tuntuisi omalta...akvaariokin olisi jälleen mukava. Ei taida yhden ihmisen elämänkaari riittää enää näihin kaikkiin, ja sen nyt tiedän itsekin etten kaikkea haluamaani tule koskaan hankkimaan. Ei riitä aika eikä energiakaan hoitaa eläintarhaa.

6. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Mennäänkö sen mukaan, mikä haluaisin olla? Jos kyllä, niin ehkäpä maakotka tai sääksi/kalasääski.

Isoimpana plussana tietenkin se, että osaisin lentää. Lisäksi olisin enemmän tai vähemmän ruokaketjun päässä, joten minun ei täytyisi jatkuvalla pelätä saalistajia vaan minä olisin se, jota pelättäisiin. Huu.. Lisäksi ihan jo sekin, että molemmat ovat upeita lintuja ja rauhoitettuja, joten ihmisiäkään ei tarvitsisi niin paljoa pelätä.

7. Mikä on paras vinkkisi kanikuvaukseen?

Laskeudu kanin tasolle. Sillä tavalla itse olen saanut (omasta mielestäni) hienoimpia kuvia. Tuo sama saarna mielestäni pätee eläimen kun eläimen kuvaamisessa.

8. Kauanko sinulla menee yhden blogipostauksen tekoon?

En ole tainnut ikinä katsoa kellosta, mutta melko pitkään jos/kun mukaan lasketaan sekin aika, mikä menee valokuvaamiseen ja kuvien valikoimiseen & käsittelyyn. Kuluvan ajan pituuteen vaikuttaa toki se, kuinka monta kuvaa käsittelen ja kuinka pitkä kirjoittamani teksti on. Lisäksi ennenkuin julkaisen mitään luen tekstin pariin otteeseen läpi, jotta voin tehdä vielä mahdollisia muutoksia tekstiin ja korjata typot.

9. Luetko kanilehtiä/-kirjoja?

Olen Suomen Lemmikkikanit ry:n jäsen, joten Papanaattori kolahtaa neljä kertaa vuodessa postiluukusta.

10. Kirjoitatko muutenkin kuin blogia?

Ennen kirjoitin omiakin tekstejä englanniksi. Kirjoitin mieluummin englanniksi siksi, koska koin fiktiivisten tekstien kirjoittamisen helpommaksi enkuksi ja lisäksi halusin kehittää kielitaitoani. Nykyään kirjoittaminen on valitettavasti jäänyt vähemmälle, vaikka silloin tällöin hinku kirjoittaa nostelee päätään.

Kirjoittaminen on aina ollut hyvä tapa purkaa itseäni.

11. Millaisessa talossa haluaisit asua?

Omakotitalo nyt tottakai olisi se kaikkein ideaalein (syrjässä, iso piha ja pihan jälkeen vastassa metsä, kelta/valkotiilinen, oma katettu terassi jne). Koko lapsuuteni asuin omakotitalossa, joten veri vetää..

Realistisesti ajateltuna tällä hetkellä unelmissa olisi kuitenkin rivitalo jostain syrjemmästä, välittömän pk-seudun ulkopuolelta mutta kuitenkin Uudeltamaalta. Mielellään päätykämppä. Piha saisi olla tilava ja edelleen mielellään pihan jälkeen vastassa olisi se metsä. Toisaalta kerrostalon alin kerros, jossa siis piha, ei myöskään olisi paha...sama tilanne siis kun missä nyt asun, päätykämppäkin vielä. Sijainti vaan saisi olla erilainen :) Kooltaan itse asunto saisi olla tilava kolmio - kanihuoneen lisäksi itsellekin oma makuuhuone ja EI parkettia mihinkään huoneeseen. Valoisa, kunnollinen vaatehuone ja muutenkin kaappitilaa niin keittiössä kuin muutenkin..

..rivitalossa tosin olisi plussana vielä ulko-oven vieressä oleva varasto, mikä joissain rivareissa on. Ei tarvitsisi juosta tontin toiseen päähän häkkivarastolle heinäpaalien ym perässä.

Asunnoista on aina ihana haaveilla ja välillä on mukava käydä kurkkimassa minkälaisia asuntoja olisi vapaana. Samalla tulee palattua maan tasalle, kun kurkkii hintoja ja samalla miettii asuntolainan määrää, mikä vaadittaisiin sen asunnon ostoon ja mahdollisiin remontteihin. Ehkä vielä on ihan hyvä asustella vuokralla hetken aikaa.

Meillä on tällä hetkellä piharemontti meneillään, joka tuo tullessaan etenkin pikkuisten (pojatkin kyllä käyvät mökissä ulkona ollessaan, ellei pikkuiset ole sielä) pihamökin aitaukseen muutoksia. Kunhan asiat vähän etenevät, täytyy tehdä esittelyä bloginkin puolelle. Nyt olisi kuitenkin tarkoituksena vihdosta viimein antaa kaneille mahdollisuus kaivaa!

Kanikolikon varjopuoli osa 6: Cainin huonot puolet

"Usein kun tulee kaneistaan kirjoiteltua, tulee aina mainittua vain niitä hyviä ja ihania puolia "miksi omat korvalöllykät on ne itselle kaikkein parhaimmat!"

Totuushan kuitenkin on, ettei yksikään lemmikki oikeasti ole täydellinen - jokaisesta löytyy ns. huonoja tai ärsyttäviä piirteitä, jotka kuitenkin toivon mukaan jäävät niiden hyvien puolien varjoon. Tästä syystä päätin kerrankin listata meidän pikkuhirviöiden epämiellyttävät puolet, niin ulkoiset kuin pään sisäisetkin seikat...ihan näin perjantain kunniaksi.

Listaan jokaisesta kanista yksitellen pikkuhiljaa niiden huonoja puolia ja jaan ne kaikkien kanssa, jotta te muutkin voitte pyöritellä päätänne näiden pikku pahvipäiden vuoksi."

Miksi meidän kani on se kaikkein rasittavin?

Osa 6: Cain

6kk viimeisen kanikolikon julkaisemisen jälkeen on ehkä korkea aika viskata Caininkin kolikko?

Pienenä huomautuksena; yllä olevassa kuvassa on rusinakaksikkokin vielä, mutta koska aloin kirjoittelemaan näitä kanimäärän ollessa tuolloin sen 6kpl, saa tämä "sarja" mennä loppuun samannäköisenä. Lisäksi, loput alla olevat kuvatkin ovat vanhoja blogissa jo aikaisemminkin julkaistuja, kyllä, sillä uusia kuvia en ole ottanut. Yksinkertaista!

Asiaan:
Cain on Benjaminin ohella yksi unelmien täyttymys. Kuten olen ennenkin tuonut esille on belgianjänis kuulunut suosikkirotuihin jo pidemmän aikaa. Nyt sitten muutaman sattuman kautta kattoni alla loikkii kyseisen rodun edustaja..ja vielä varsin mainio sellainen, saanen mainita. Joka tapauksessa Cainin ansiosta minulla tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin bjäniksiä.

Mutta kuten aina, ei Cainillakaan ole aina kaikki kävyt kuusessa.


1. Puikulointi

Nykyään tämä ei ole enää ongelma vaan lähinnä hihityksen aihe, mutta alussa jänöjen kiinteämpään kroppaan tottumattomana sai pyöritellä silmiään.. Tilanteen päätähtenä siis eräs luonnonpunainen belgianjänis, joka kannettaessa päättää sylissä olon olevan ylitsepääsemättömän tylsää. Ja koska jänön sen hetkinen kantaja (minä) ei syystä tai toisesta ymmärrä laskea toista alas (siihen on kyllä aina ihan kunnon syy), niin paras ratkaisu on itse pyrkiä sylistä johonkin muualle. Kun tossua oikein vipattaa, niin onhan se mentävä.

Ja en tarkoita rimpulointia, sitä Cain ei tee, vaan kuikuilua ja yritystä kiivetä olkapäille tai niskan taakse jne. Eli siis suunnatonta uteliaisuutta ja hölmön rohkeutta, hieno cocktail. Ja se mikä tästä tekee ratkiriemukasta on se, kun nämä ovat voimakkaita, suht kookkaita & erittäin tiiviitä pakkauksia kropaltaan...hyvällä tavalla siis jänön puolesta, huonolla tavalla tottumattoman käsittelijän kannalta. Se sylissä pitäminen oli vinkeää aluksi ennenkuin otteet sopeutuivat tämän tyyppisen olion käsittelyyn. Ikinä mitään ei tosin sattunut, ja nykyään tuo saa vaikka heittää kuperkeikkaa kannettaessa. Lyhyen aikaa vaan vaati hieman totuttelua ja on se edelleenkin välillä rasittavaa kun kannettaessa toinen yrittää kiivetä niskaan. Mitäs jos vaikka mentäisiin ihan rauhassa ja normaalisti? Ai ei? No sitä vähän minäkin..

Yleensä Cain kuitenkin on nätisti/rauhallisesti kantotavasta huolimatta, selkä vasten rintalastaani ja käteni jänön pyllyn ja etukäpälien alla (se perinteinen) tai vaihtoehtoisesti siten, että Cain matkustaa leukani alla kaikki käpälät rintalastaani vasten.

2. Kynnet lattialla

Ei sillä tavalla kuin ehkä joku voisi kuvitella. Ajattele tilanne, missä olet läpeensä uupunut ja juuri rojahtanut sänkyysi. On ihanan hiljaista, tyyny on hyvin jne...kunnes yhtäkkiä alat kuuntelemaan tai oikeastaan et voi olla kuulematta ääntä *tittiki tittiki tittiki*. Kyseessä pieni napse viereisen huoneen muovimattolattiaa vasten, kanin kynsien napse. Cain siis vetää rallia kanihuoneen paljaalla lattialla. Ei ole kyseessä kova ääni, mutta se on muuten rasittava silloin jos yrität nopeasti nukahtaa ennenkuin herätyskello alkaa muutaman tunnin päästä taas huutaa.

3. Se perinteinen; päässä piuhat sekaisin

Cainin päässä kuuluu enemmän tai vähemmän hiljainen *raks*, jonka jälkeen lennellään seinille (säikähtää siis)..ja jälleen ilman mitään järkevää syytä. Nykyään tätä tapahtuu hyvin harvoin, mutta aina silloin tällöin Cain yllättää iloisesti aivokopallaan, joka kumisee tyhjyyttään. Näinä päivinä seinille lentämisen sijaan esiintyy enemmänkin sinä, että poitsu ravaa kanihuoneen lattialla turhan nopealla kilometrivauhdilla (ilorallia), jolloin matka päätyy seinään tai kaapin oveen.

Ja tätä käy siis myös yöllä, jolloin tuo 2. kohdan *tittiki tittiki* saa lopetuksen *rysk*.

4. Kanihuoneen oviaukon k.kehikossa näköesteenä olevan pyyhkeen repiminen

Kulkua rajoittavat esteet ovat hanurista, ymmärretään, ja ainahan se olisi mukavempaa jos voisi vapaasti kirmata ympäri kämppää 24/7. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole mahdollista olohuoneessa asustavan harmaan korvallisen hirviön vuoksi, suomeksi Bön. Se kun syö jokaisen ylimääräisen kanin, joka sen reviirille kehtaa käpälällään astua (Tämän vuoksi vuorotellaan juoksutuksissa, jolloin Bön on aitauksessaan ja näköyhteys estetty).

Voisin kohta korvata tyynyni täytteet Cainin repimillä pyyhkeen roippeilla ja itse pyyhe joutanisi jo roskiin. Ja toisaalta onhan se hyvä, että lemmikki pitää huolta omistajansa lihaskunnosta, kun joudun kotona ollessani useamman kerran päivässä nousemaan sohvalta asettelemaan pyyhkeen takaisin paikalleen.

Mukavinta tästä tekee se, että Cain tekee tätä vain ja ainoastaan ollessani kotona. Se siis hakee huomiota, josta syntyy dilemma: jos menen kanihuoneeseen jänön römytessä, Cainin maailma on jälleen astetta parempi paikka ja samalla se vahvistaa mielleyhtymää pyyhkeen repimisen ja kutsukellon välillä. Juuri sitä mitä haenkin, jotta voin jatkossakin kuunnella samaa ryminää ja repimistä. Vaihtoehtoisesti pää räjähtää ja pyyhe ottaa turpaansa oikein urakalla. Tähän on tosin tullut jo muutos, täytyy kuvailla uusi porttikin vaikka seuraavan asumusesittelyn ohessa.

5. "Toitko uusia virikkeitä? Entä nyt? Nyt jotain tekemistä!"

Mielelläni, jos vaan aivot toimisivat yhteistyössä luoden jotain uusia ideoita..ja joihinkin jo olemassa oleviin ajatuksiin jos riittäisi resurssit. Cain ei ole mikään ylitsepurvuavan energinen, mutta vilkkaana poikana se kaipaa runsaasti virikkeitä. Tämä samainen tuska on varmasti todella monen kaninomistajan harteilla. Ja tästä syystä kanihuoneeseen ei tällä hetkellä mahtuisi mitään muuta, koska se on täynnä Cainin kamoja.

Ja nyt kun tähän sontaan kerran astuin, saanen heittää ilmoille seuraavan: missä ovat ne valmistajat & toimittajat, jotta saisimme tänne takapajulaan (=Suomi) enemmän suuremmille kaniroduille suunnattuja virikkeitä (mökkejä, tasoja jne)?! ..ellei siis tee itse, mutta joskus se on kiva hienostella ja ostaa suoraan.

Silti en vaihtaisi tuota jäniksen pahusta mihinkään mistään hinnasta. Aivan ihana poika kaikin puolin ja rotuna bjänis on juuri niin mahtava kuin luetun perusteella ajattelinkin. Kotiin tullessani Cain pällistelee aina kanihuoneen portin takana ja huoneeseen mennessäni ei meinaa jalansijaa saada pojan ravatessa jaloissa. Rapsuttelua saisi aina jatkaa niin kauan kunnes käsi kramppaa, tarvitseeko muuta edes sanoa?

Kanikolikon muut osat: Aapo, Luna, Benjamin & Cain

Ummetustarina + Aapo 7v!

Aapolla on koko 7v. elämänsä aikana aina ollut hieman herkempi vatsa, sille tulee suhteellisen herkästi ummetus/staasi. Näin ollen sen kohdalla on aina joutunut kiinnittämään vähän enemmän huomiota runsaaseen heinän kulutukseen, muuhun ruokaan (mitä se syö ja paljonko) sekä virikkeisiin (mm. vessapaperirullat eivät sille käy, todettu kantapään kautta). Aapolla on tainnut olla nelisen kertaa ummetus, jotka olen saanut hoidettua aina kotikonstein. Muilla kaneillani ei koskaan ole ollut mitään ongelmia vatsojensa kanssa.. 16.7. torstai-iltana tähän tuli muutos.

En ikinä olisi uskonut, että kaikista kaneistani juuri Benjaminille iskee ummetus. Näin vaan kävi kun torstai-iltana iltapellettejä viedessäni Bensku ei tullutkaan syömään ja jos tuo ei tule syömään on jotain 100 % varmasti vialla. Kokeilin muitakin Benskun herkkuja ja kun nekään eivät kelvanneet ja kanin olemus viittasi Aapon kanssa turhan tutuksi tulleeseen vaivaan ajattelin samantien...aha, ummetus.

Ei muuta kuin kani selälleen jalkojen päälle, joka pienen suostuttelun jälkeen alkoi sujumaan melko hyvin, pakkojuotto ruiskulla (niitä on säästössä useampi pääasiallisesti Aapoa varten) ja pakkosyöttöä tunkemalla heinää hampaiden taakse, joka onneksi laukaisi pureskelurefleksin. Heinänkorren sai tuon suuhun ihan hyvin, ei siinä mitään, mutta oli toinen juttu saada Bön nielemään. Se fiksuna poikana ensialkuun vain silppusi heinän suuhunsa ja pupelsi toisesta suupielestä heinäsilppua ulos sitä mukaa kun työnsin toisesta suupielestä kortta suuhun. Ei näin.

Ensimmäisenä iltana sain jonkin verran heinää menemään muuallekin kun silputtuna syliini ja lisäksi ulkoa haettua tuoretta sain myös menemään. Heinä olisi parempi, kyllä, mutta tässä tilanteessa tärkeintä oli saada menemään alas jotain, ihan mitä tahansa, ettei suolisto lamaannu kokonaan.

26.7.15

Perjantai meni kania seuratessa & pakkojuoton- ja syötön, sekä pakkoliikutuksen ja mahahieronnan merkeissä. Aaposta viisastuneena ajattelin, että todennäköisesti saan ummetuksen laukeamaan ihan kotihoidolla ja illalla Benskulta tulikin jo jokunen papana ulos, lisäksi se söi jonkun verran itse. Vettä se ei juonut, tosin tähän saattoi vaikuttaa oma vainoharhainen nesteytykseni, ettei kani vain pääse kuivumaan.

Lauantaina tilanne ei ollut muuttunut, joten oli pakko lähteä eläinlääkäriin. Vaikka asunkin pk-seudulla, ei heinäkuun vkloppuna ole kovin helppoa saada eksoottisiin erikoistunutta eläinlääkäriä kiinni, siispä päädyin viemään Benskun päivystävälle. Jälkeenpäin voin sanoa, että otsaluullaankin olisi voinut huomata, ettei tällä ell:llä ollut hajuakaan kaneista. Pääasia oli kuitenkin se, että Benskua nesteytettiin suoraan ihon alle, kurkattiin hampaat (ei piikkimuodostumia) ja annettiin kipulääkettä ihon alle ja minulle myös mukaan kotiin. Jotain silti puuttuu, eikö? Kyllä vain, Primperania olin kovasti vailla, mutta minulle sanottiin vain "ettei sitä saa mistään". Jälkeenpäin lueskelinkin, että Primperanin saannissa on todellakin ollut vaikeuksia...mutta tuntuu oudolta, ettei näin isolla ketjulla ole Primperania edes pillereinä tms..

No, päätin sitten, että kokeillaan tuon surkean eläinlääkärikokemuksen jälkeen (joka pitää huolta siitä, etten enää tuonne jalallani astu) jatkaa kotihoidolla, kun Bensku kerran jo söi jonkun verran ja nyt meillä oli kipulääkkeet. Lisäksi ostin ell:ltä Oxbow:n Critical Care -jauhetta 2 pussia, joista 1½ ovat tälläkin hetkellä pakkasessani. Pakkosyöttö- ja juotto siis jatkui, samoin pakkoliikutus ja massuhieronnat. Nyt tosin pakkosyöttö oli helpompaa, kun sai ruutata Critical Carea 5 millin ruutalla. Benjamin vaan ei voinut sietää koko puuroa, jonka vuoksi CC:n roiskeita päätyi mm. telkkariin... Lääkkeetkin tuo ottaa mieluummin kuin CC:n.

Tämän hetken ruiskukokoelmaa.. Yksi 1ml ruisku puuttuu vielä tuosta. Ja kuten näkyy, Benjamin kiukuspäissään rouskaisi yhden 1ml ruiskun poikkikin. Vähemmästäkin menee hermo, kun jatkuvalla ängetään jotain väkisin suuhun.

Sunnuntai ei tuonut muutosta, Benjamin edelleen söi jo jonkun verran (mm. tuoreet ja pelletit menivät suht hyvin) ja papanaa tuli satunnaisesti, mutta tilanne ei lauennut loppuakin. Siispä päätin, että maanantaina suuntaamme uudelleen eläinlääkärille ja tällä kertaa metsästän käsiini sitä Primperania. Päädyin soittamaan Johanna Rauliolle, joka valitettavasti oli lomalla juuri sen viikon ja poissa paikkakunnalta. Juttelin hetken aikaa hänen kanssaan ja hän oli sitä mieltä, että Primperania olisi nyt hyvä saada (tai jotain suolen toimintaa edistävää). Hän ei valitettavasti voinut antaa reseptiä puhelimitse, koska ei ollut nähnyt Benskua, mutta hän antoi mm. annosteluohjeita Primperaniin pillerimuodossa, sekä sanoi että voin muille eläinlääkäreille soittaessani mainita jutelleeni Raulion kanssa puhelimitse asiasta.

Jälleen tilanne oli se, että minulle oli aivan sama mille eläinlääkärille saisin ajan, kunhan saan jonkun katsomaan Benjaminin läpi ja antamaan ne lääkkeet!! Viis siitä vaikka ell ei olisi edes osannut sanoa annostelumääriä, tiesin ne nyt ihan omasta takaa. Soittelin useampaan paikkaan (jopa sinne lauantaiseen, jonne ei olisi päässyt ennenkö vasta päivystysajoilla illalla), kunnes lopulta päädyin suosituksen kautta soittamaan Eläinlääkäriasema Valjakkoon.

Hekin sanoivat ensin heillä olevan valitettavasti aivan täyttä sille päivälle, mutta puhelimessa puhunut nainen lupasi käydä vielä kysymässä eläinlääkäriltä selitettyäni mitä olisin vailla. Kuin ihmeen kautta sain kuin sainkin sieltä ajan 17:15, voin sanoa että aivan valtava kivi vierähti sydämeltä. Olin ehtinyt jo miettimään useampaan otteeseen pahinta ja valmistelin itseäni henkisesti siihen, että tämä olisi rakkaan ranskanpullani viimeinen kesä. Nyt kuitenkin näin vähän valoa tunnelin päässä; ehkä tämä painajainen päättyy sittenkin ihan hyvin? Johan sitä oli tullut jo itkeskeltyä useampaan otteeseen tämän asian takia.

En tarkoituksella mainitse sen ell:n nimeä, jossa kävin lauantaina..mutta nyt kun on positiivinen asia, niin mielelläni kehun! Eläinlääkäriasema Valjakko oli todella positiivinen kokemus ja eläinlääkäri Laura Ellonen oli todella osaavan ja asiantuntevan oloinen. Lisäksi kaikki olivat muutenkin todella ystävällisiä ja täällä sain sen tunteen, että Benjaminista todella välitettiin. Benskua nesteytettiin jälleen tipan kautta (poika sai kehuja kuinka nätisti se oli tuon toimituksen ajan), lisäksi Ellonen tarkasti vielä hampaat ja kokeili Benjaminin vatsaa lävitse (ei ollut turvoksissa missäänkään vaiheessa, vaan varsin tyhjä oli pojan reppu) ym. Kuulemma olin hyvin myös itse huolehtinut nesteytyksestä, sillä tälläkään kertaa Bönissä ei ollut mitään kuivumisen merkkejä (ihossa, ikenissä...)

Ja mikä parasta, sain Primperania mukaani (yksi annos laitettiin jo ell:llä ihon alle)!! Lisäksi sovimme, että mikäli tällä määrällä ummetus ei laukeaisi saisin tulla hakemaan sitä lisää kunhan soitan etukäteen, jotta ell osaa laittaa lääkkeet valmiiksi odottamaan noutoa. Itseasiassa kun kysyimme, niin siskonikin (joka oli mukana kuskina, omaa autoa kun ei ole. Kiitos siskolle!) olisi saanut käydä hakemassa lääkkeet, kun hän ajaa kuitenkin joka päivä lähes ohitse työmatkallaan. Tällä kertaa lähdin hyvillä mielin kotiin. Saanen vielä mainita: Valjakko oli erinomaisen palvelunsa lisäksi myös huomattavasti edullisempi, kuin tämä lauantainen ketjuell..

Tiistaina tilanne oli jo parempi, Benjamin söi heinääkin jo melko hyvin ja se alkoi olla enemmän itsensä. Uskalsin lopettaa tukiruokinnan ja -juoton, tiistaina en siis tehnyt enää kumpaakaan. Keskiviikkoaamuna vastassa oli jälleen normaali Bön, ruokaa meni ja papanaa tuli samalla mitalla ulos. Ummetus oli vihdoin lyöty kokonaan ja olo oli todella helpottunut! Ei sitä fiilistä osaa oikein edes kuvailla, ellei ole itse kokenut jotain samantyyppistä.

Benjaminin ummetus oli pitkä ja hankala, joskin onneksi se söi kokoajan jonkin verran itsekin ja papanaa tuli satunnaisesti. Täysin tukossa se ei missään vaiheessa ollut. Edelleen tosin kiinnostaisi tietää mikä tämän aiheutti. Benjamin on aina ollut erinomainen syömään heinää, ruokavalioon ei tullut mitään muutoksia, mitään stressitekijöitä ei ollut....

26.7.15 Benjamin näyttää ihan pikkupojalta..

Nyt tällä hetkellä Bön makoilee tyypilliseen tapaansa keskellä olohuoneen mattoa ja vihdoin se on oppinut menemään itsekseen ulos avonaisesta takaovesta ötökkä"lärpättimistä" huolimatta (itse meneen tällöin varon vuoksi perässä, ettei satu mitään)..sisään se on osannut römytä jo pidemmän aikaa.

Vaikka tällä kertaa kohtaaminen ummetuksen kanssa oli todella paljon stressaavampi ja kaikinpuolin painajaismaisempi kokemus kuin aikaisemmin Aapon kanssa, jäi tästä silti jotain käteenkin: ruiskuja on jälleen lisää, kipulääkettä jäi jonkun verran (päiväykset riittävät vuoden loppuun), pakastimessa on nyt vihdoin pitkään ostoslistalla ollutta Critical Care-jauhetta ja mikä parasta...tiedän taas yhden oikeasti hyvän eläinlääkärin lisää, jonne voin tulevaisuudessakin viedä kanini hyvillä mielin. Lisäksi Benjaminia tuli nyt pideltyä niin paljon selällään, että taitaa olla parempi tästä eteenpäin leikellä kynnet selällään. Ei mene hukkaan tämä pakko-opettelu, joka lopussa alkoi sujumaan jo erinomaisesti. Luojan kiitos oma ranskanpullukka Benjaminini on kunnossa.

Lisäksi loppuun vielä pelkkä tylsä, mutta positiivisempi tekstinpätkä:

Perjantaina 24.7. porukan papparainen, Aapo, täytti hienot 7-vuotta! Edelleen Aapo on todella pirteä ja ikäisekseen erittin hyvässä kunnossa, joten toivoa sopii ettei meidän yhteinen reissumme ole vielä lähelläkään loppua. Onnea rakkaalle Pööpille! ❤

Tapahtuipa kerran..tai useamminkin

Esimerkkitilanne: 

On ilta, verhot on jo kiinni ja olohuoneen valo on päällä. Istun itse sohvalla ja katselen tietokoneelta jotain ohjelmaa. Kaikki on rauhallista ja normaalia, Bensku on taju kankaalla (nukkuu) maton kulmalla. Yhtäkkiä sieltä maton kulman suunnalta kuuluu matala "UURHH", jonka jälkeen alkaa laiska mutta kuuluva & painava takajalan polkeminen. Itse pyöräytän silmiäni ja jatkan ohjelmani katsomista reagoimatta asiaan välttämättä sen kummemmin. Paukuteltuaan ennalta määräämättömän ajan Bensku yhtäkkiä lopettaa, käy takaisin maate samaan paikkaan ja jatkaa uniaan. Ilta jatkuu normaalisti ihan kun mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan..niinkuin ei tapahtunutkaan, ainakaan mitään sellaista, joka olisi sen paukuttelun selittänyt.

Tämä tismalleen sama kaava toistuu satunnaisina iltoina: rauhallista/hiljaista → *pot pot..* → rauhallista/hiljaista. Mikään ei liiku sillä välillä, mikään ei muutu. Itse kanikaan ei liiku maton kulmalta missään vaiheessa. Bensku vaan herää yhtäkkiä, nousee ylös, potpottaa hetken ja nukahtaa uudelleen niille sijoilleen.

Paras lopputulos tosin saavutetaan mikäli kanihuoneen asukit havainnoivat Benskun paukutukset ennenkuin Bön painuu takaisin unten maille. Siitä lähtee 4:n jalkaparin fanfaari, joka on muuten helppo saada loppumaan. Kirsikkana kakun päällä jos taloyhtiössä on jo hiljaisuus.

Näin meillä.

Alla kyseinen torvelo ja torvelon turpa, joka on liian lähellä kameran linssiä.
Samainen torvelo näkee myös pelottavia unia. Joku varmaan vei unessa sen ruokakupin, vähempikin pistää paukkumaan.

Kyllä tarkenee

Ihanaa, että kesällä on lämmin ja näin edespäin.. Silti ei haittane yhtään, jos ennusteet pitävät paikkansa ja ensi viikolla ilmat hieman viilenevät (pysyen kuitenkin sielä +20 paikkeilla). Sellaisista kesäkeleistä me pidämme, saa yölläkin nukkua kunnolla!

Tuohon meidän pihaamme paistaa aurinko koko päivän kuumimman ajan, joten jos kaneja on viety ulos, on ne viety vasta iltaviileässä. Muutoin sitä ollaan kärvistelty sisätiloissa. Kanihuone tosin on koko kämpän viilein huone, joten Aapolla, Lunalla ja Cainilla ei sinänsä ole vielä mitään hätää. Benjaminin kanssa sen sijaan ollaan halailtu kylmiä vesipulloja enemmän ja vähemmän. Kanihuoneen vielä toistaiseksi inhimillisistä lämpötiloista huolimatta myös pikkuisille on laitettu keramiikkalaatat häkin pohjalle ja Cainille lattialle.

Ilmalämpöpumppu olisi maailman pelastaja näillä keleillä.

Näin täällä maataan pitkänä pötkönä naama rutussa, kun on niin kuumakin!
Viileämpää paljasta lattiapintaakin löytyisi, mutta mitä sitä suotta kun matollakin voi tuhista tuskissaan..

Isojen poikien lelu

Tästä en muistaakseni ole koskaan kirjoitellut.. Pää pointtina kuitenkin on se, että pitäähän jokaisella kunnon miehellä olla oma nalle. Tätä mieltä Cain ainakin on.

Nallea ei alunperin ole edes ostettu Cainia varten tai kaneille yleensäkään, vaan tämä on osa viime jouluna isoveljeltäni saamaani joululahjaa. Takaisin Vantaalle Valkeakoskelta saavuttuamme nalle oli jäänyt vielä lattialle muiden joululahjojen kanssa odottamaan paikalleenlaittoa. Käytävässä ravatessaan Kakkula fiksuna poikana tietenkin tunki kiinnostavaan joululahjakassiin ja löysi sieltä elämänsä rakkauden.

Ensimmäinen reaktioni oli ottaa nalle jänikseltä pois, jotta se ei saa suoliaan solmuun nyhtäessään nalleraasun karvoja. Pian kuitenkin huomasin, ettei Cain revi/pure nallea vaan mässyttää lähinnä karvoja suussaan. Mikäpä siinä, pitäköön nallensa, kunhan ei riko sitä. Puoli vuotta myöhemmin nalle on edelleen tasaisessa käytössä, ehjänä, eikä siitä taida löytyä yhtäkään kohtaa, jota ei olisi mässytetty kanin kuolasta jäykäksi.

Kuolapuikkoista nallea siirrellessäni aina toteaa pojan käyneen jälleen mässyttämässä kaveriaan, kun käteen osuu kostea ja pehmeä kohta. Samaa mässyttelyä Cain tosin harrastelee nykyään myös hiuksilla (jos makaan maassa) ja lattialla olevilla pyyhkeillä. Huvinsa kullakin.

 "..mämmämmämmämmä..."

Heiluin tänään kameran kanssa enemmänkin leikattujen ja tästä syystä ikuisesta karvanvaihtorajoista kärsivien poikamiespupujeni parissa. Luokse pyrkivä kani/jänis on tottakai lemmikkinä aivan ihana..kuvatessa se vaan välillä kismittää, kun puolet kameran kortilla olevista kuvista on alla olevan mukaisia. Vaan ei parane valittaa!

Bön ja herran tukkijalat ❤

Syntymäpäiviäkin tässä on tullut ohitettua lapasta heilauttamalla. Cain täytti 9.6. perheen nuorimmaisena 2 vuotta!

Seuraavat pippalot olisivat tämän kuun lopussa kun vuorostaan perheen papparainen, Aapo, täyttää 24.7. mukavat 7 vuotta. Lunakin täyttää elokuun lopulla jo 4 v. & Benjaminhan täytti maaliskuun alussa sen 3 v...niin se aika juoksee. Normaalistihan olen blogissakin reagoinut kanien syntymäpäiviin jollain tavoin ja itse asiassa koneella odottaa yksi piirros Cainista, jos vaan saisin aikaiseksi tehdä sen loppuun joku päivä. Kaikki aikanaan.

Kesä on vihdoin täällä..

Herätkäämme mekin vihdoin tästä kevätunesta. 

Tänä aamuna pitkästä aikaa tunsin sen vanhan tutun kutinan vatsan pohjassa - oli pakko nousta nopeasti ylös, pukea päälle, napata kamera kainaloon ja lähetä ulos katsomaan mitä kameran ruokaa sitä löytäisi. Pitkään kameran kaivaminen laukusta on tuntunut työläältä ja kiinnostus kuvaamiseen on ollut kiven alla. Nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ajatus moisesta tuntui hyvältä. Vaikka päivän mittaan tuulen pitävä takki löysi tiensä olkapäille oli aamulla ihana olla ulkona topilla palelematta. Edes kusiaisten pistot/puremat kyynärpäissä kameran kanssa kyykkiessäni eivät haitanneet. Kesä on vihdoin täällä. Johan sitä on odotettukin..monestakin eri syystä.

Kaneilla elämä on jatkunut edelleen samoihin rutiineihin kangistuneena. Ulkoilua on ollut säiden niin salliessa ja tuoretta on sateiden ansiosta löytynyt ulkoa enemmän kuin tarpeeksi (tuntuu, että nurmikko kasvaa silmissä). Noin muuten Bensku voi yhtä paksusti kuin ennenkin, Cain on korvat höröllään aina kanihuoneen ovella pönöttämässä & kerjäämässä huomiota tai herkkuja, Aapon pää kumisee edelleen tyhjyyttään ja Luna....Luna nyt on oma törttö itsensä. Mikään ei siis ole muuttunut hiljaisuuden aikana.

Kuulumisia

Näin pitkän tauon jälkeen tuntuu oudolta kirjoittaa blogiin.. Viime kuukausi kun on mennyt enemmän tai vähemmän sumussa hortoillessa. Hengissä silti ollaan..ainakin melkein.

Kesä on täällä jo aivan nurkan takana. Puissa on hyvät lehdenalut, pihassani olevassa viinimarjapensaassa on jo lehdet, kevätkukat kukkivat...nurmikkokin pitäisi leikata ensimmäisen kerran. Kesäprojektina pihan ympärille rakennettavan aidan materiaalit odottavat, että joku tekisi niille jotain.

Kanit ovat ulkoilleet hyvillä ilmoilla ja tuoreruokien tarjonta on muuttunut kaupan hyllyjen vihreistä pihan tarjottaviin. Niin ja karvaakin edelleen pöllyää Benskun toimesta, Caininkin karvanvaihtoraja on tainnut tulla jäädäkseen (vaikkei siitä juurikaan enää irtoakaan karvaa). Kanien osalta siis elämä on jatkunut varsin tasaisena, tavallisena, mukavana...

Itseni kohdalla sen sijaan on kohissut vähän enemmän.

Viimeisen kuukauden ajan olen niska limassa vääntänyt opinnäytetyötäni, jotta vihdoin valmistuisin tänä kesänä. Tuo ankea jakso kannatti ja tällä hetkellä hyvin vahvasti näyttääkin siltä, että kesäkuussa meikäläisesta tulee vastavalmistunut markkinoinnin tradenomi.

Ihanaa saada yksi taakka pois niskasta. Tuntuu surrealistiselta ajatella, että kohta minun ei tarvitse enää miettiä kouluasioita, vaan voin rauhassa keskittyä pelkästään töihini ja opiskelut eivät sotkeudu enää vapaa-aikaani. Minulle jää enemmän aikaa ja energiaa kaneillekin..ja itselleni. Tästä olen haaveillut yläasteelta lähtien ikuisuudelta tuntuneessa opiskelijaelämätunnelissa rämpiessäni.

Tietotekniikkani päätti myös heittää opparin tekoon (ja elämääni muutenkin) pieniä mutkia. Uskollisen läppärini kiintolevy nimittäin otti ja hajosi yhtäkkiä noin viikko sitten. Kiintolevystä hajosi yksi lukupää, jonka vuoksi kannettavani ei enää tunnistanut koko kovoa, enkä täten saanut käynnistettyä Windowsia tai tehtyä mitään muutakaan.

Täysi paniikkivaihde päälle ja olin jo valmis heittämään ajatukset valmistumisesta niin syvälle sinne johonkin, minne aurinko ei paista. Itse asiassa tämän jatkuvan epäonnen ja negatiivisten asioiden ympäröimänä olin valmis heittämään kaiken muunkin samaiseen pimeään paikkaan, istahtaa keskelle olohuoneen lattiaa ja juurtua siihen. Onneksi kuitenkin minulla on tuossa sivussa tuo vanha pöytäkone, joka tällä kertaa pelasti kaiken. Hetken aikaa energiarippeitä kerättyäni opinnäytetyöprosessi siis pelastui pienien säätöjen jälkeen ja elämä jatkui siinä sivussa. En edes yritä väittää vastaan, etteikö suhde tietokoneeseeni olisi jollain tapaa epäterve. Deal with it.

Läppärini oli viime viikon huollossa, jossa siihen vaihdettiin uusi kiintolevy. Vanhasta he eivät kuitenkaan saaneet tietoja ulos. Ja tietenkään minulla ei ollut varmuuskopioita muualla..tietenkään. Perinteinen "miten säilytät tiedostosi mahdollisimman idioottimaisesti?" -tilanne. Läppärini sain jo huollosta ja tällä hetkelläkin kirjoittelen kyseisellä koneella..mutta kaikki tiedostoni (kuvat, musiikki, piirrokset...) ovat jumissa vanhalla rikkinäisellä kiintolevyllä. Epätoivo? Lievästi sanottuna kyllä.

Kannettavan käynti huollossa ei sekään ollut halpaa hommaa, mutta vielä halvemmaksi tämän leikin tekee nyt se, että perjantaina kävin viemässä rikkinäisen kiintolevyn IT-Tohtoreille. Nopean arvion mukaan on erittäin todennäköistä, että suurin osa tiedostoistani saadaan kovolta ehjänä ulos. Tämä toi pienen ja erittäin tervetulleen raikkaan tuulahduksen tilanteeseeni. Kallistahan tuo on, mutta toisaalta kiintolevyllä olevien tiedostojen arvoa ei voi mitata rahassa. Oman tilanteeni sivuun työntäen en voi kuin suositella IT-Tohtoreita jos jollakin teistä joskus on tarvetta tietojen palautukselle.

Tällä hetkellä siis on hieman orpoa tyhjän koneen kanssa, ja eilinen ilta meni ohjelmia asennellessa ja asetuksia muutellessa. Tulevaisuuden ostoslistalle on nyt jo tullut lisättyä kasa DVD-levyjä ja ulkoisia kovalevyjä..toista kertaa en aio tätä showta käydä läpi. Oheinen Lunan kuva on napattu Facebookista ja se on otettu 11.4. Tilanne kokonaisuudessaan näyttää tällä hetkellä kuitenkin ihan hyvältä, joten eiköhän mekin tästä vielä nousta. Kamerankin voisi joku päivä vaikka napata tuolta kaapista pölyyntymästä.

Kokeilussa PetsGo

Viime kuun loppupuolella sain yhteydenoton PetsGo -nimisestä liikkeestä, joka on avannut uuden lemmikkieläinten tarvikkeisiin erikoistuneen verkkokaupan. Sain käyttööni 20 euron arvoisen lahjakortin, vastapalveluksena kertoisin kokemuksestani ja mielipiteistäni täällä blogissa. Tämähän tottakai kävi erittäin hyvin, mielelläni tutustun uusiin eläintarvikeliikkeisiin etenkin kun kyseessä on kotimainen sellainen. Samalla kaikki kanihankinnat usein tulee kirjoiteltua joka tapauksessa tänne blogin puolelle, joten..

PetsGo:n sivut ovat erittäin selkeät ja navigointi sivuilla on helppoa. Kanit ja jyrsijät -valikon takaa löytyy erittäin paljon alakategorioita, josta olin kovin mielissäni. Itse päädyin yllättäen selailemaan erilaisia virikkeitä, sillä heinä-, pelletti- ja muu tarvikepuoli on meidän osaltamme jo hoidossa. Tuotevalikoima virikkeiden osalta oli suhteellisen laaja, joskin tulevaisuudessa valikoima tulee kuulemma kokonaisuudessaan laajenemaan vielä lisää. Potentiaalia siis on kaikin puolin.

Tilauksen tein 28.3. Toimitusaika oli kuitenkin yllättävän pitkä, sillä sain ilmoituksen paketin saapumisesta pakettiautomaattiin vasta 9.4. Toisaalta välissä oli pääsiäisen pyhät, joten en tiedä olisiko toimitusaika ollut lyhyempi jos olisin tehnyt tilauksen hieman myöhemmin. Lisäksi toimitusaika pysyi kuitenkin luvatun 2-7 arkipäivän sisällä ollen sen 7 arkipäivää. Erittäin suurena plussana oli kuitenkin se, että toimituspaikaksi minulle tarjottiin Louhelan K-Supermarketin pakettiautomaattia. Yleensä muut verkkokaupat tarjoavat Myyrmannia tai Kaivokselan S-marketia.. Ja ei sillä, eipä nekään kaukana ole, mutta tuohon Louhelaan poikkeaa nopeammin tullessani töistä kotiin. Ostokokemukseni pitkähköä toimitusaikaa lukuunottamatta oli muuten kaikin puolin positiivinen, enkä näe syytä miksi en asioisi kaupassa uudelleen jos löydän sieltä jotain mukavaa.

Yllä näkyy valitsemani ostokset. Kyseessä siis Trixien puinen taso ja Happy Pet heinäporkkana.

Mietin pitkään tuon puisen tason ja Trixien puisen kulmakopin välillä päätyen lopulta tähän. Tuo on kuitenkin sen kokoinen, että myöhemmin kun todennäköisesti tulen siirtymään pelkkiin suuriin tai jättirotuihin voi tätäkin vielä hyödyntää. Mökin kanssa sen sijaan olisi käynyt köpelösti, sillä todennäköisesti edes Benjaminilta ei olisi mahtunut mökkiin muuta kuin pää.

Kokoa tuolla tasolla siis on seuraavasti: P37xL28xK17 cm ja sen päälle mahtuu helposti molemmat Aapo ja Luna. Tuolla pienemmällä tasolla ei juuri ole käyttöä kaneille, mutta toisaalta se toimii hyvänä pureskeluvirikkeenä noiden repiessä nuo kaarnat ennemmin tai myöhemmin irti. Lisäksi hyvää tuossa tasossa on se, että kaikki jalat ovat irrotettavissa. Ne ovat siis kierteillä ruuvattu paikoilleen. Tuo yksi pikkutason "läpi" menevä jalka on kaksioisainen. Vaikka tuossa kuvassa jalat näyttävät vinksottavan jokaiseen ilmansuuntaan ei tuo silti kiiku vaan seisoo tukevasti. Taso meni siis pikkuisille niiden muutettua tänään laajennettuun L-häkkiin, esittely tulee myöhemmin.

Tuo heinäporkkana on vaan söpö ja yllättävän iso. Siitä ei ole sen kummempaa sanottavaa, katsotaan kuinka kauan se kestää. Toisaalta annoin sen Cainille, joten se voi hyvinkin selvitä hieman pidempään hengissä...Cainin heinätunnelikin on nimittäin edelleen lähes uuden veroinen ja se on ollut talossa jo yli 4 kuukautta.

Loppuun mikäli PetsGo:lle voisi antaa jonkun tuote-ehdotuksen. Tästä aiheesta olen jutellut muutaman ihmisen kanssa jo aikaisemminkin; suurempien kanirotujen ollessa nykyään jo hyvinkin suosittuja lemmikeitä sisätiloissakin olisi kanipuolella hyvä markkinarako suuremmille kaneille tarkoitetuissa virikkeissä (mökit, tasot jne). Itsekin välillä yritän internetistä löytää jotain tällaisia tarjoavia kauppoja löytämättä yhtäkään, kaikki on yleensä aina suunnattu vain pienille roduille. Toki itsekin niitä saa nikkaroitua, mutta joskus olisi mukava vähän hienostella ja ostaa ns. ammattilaisen tekemiä, suoraan kaneille tarkoitettuja virikkeitä (eikä esimerkiksi niitä IKEAn nukensänkyjä..). Tässäpä siis olisi PetsGo:lle erinomainen mahdollisuus erottautua tältä osin kilpailijoistaan, mikäli onnistuisivat löytämään sopivan valmistajan.

Vaikka nyt tuntuu että tukehtuu, niin aika parantaa haavat

Jos jaksat lukea koko tekstin, kiitos.

Tätä asiaa olen pohtinut, punninnut ja veivannut edes takaisin jo pidemmän aikaa. Viime vuoden puolella jo päässä alkoi pyörähdellä ajatus siitä kuinka paljon enemmän annettavaa pariskunnalla Neela & Elliot olisi antaa kodissa, missä ne olisivat talouden ainoat lemmikit ja näin saisivat kaiken huomion. Neelan ihana leppoisuus ja pöhlöys & Elliotin loppumaton uteliaisuus ja vilkkaus, jotka jäävät täällä minulla vähän varjoon, koska täällä on 4 muutakin kania (joista 2 vielä on erittäin seurallisen luonteen omaavia yksineläviä uroksia).

Samalla nyt kun olen Benjaminin ja Cainin kanssa saanut harrastaa häkittömyyttä, on ajatusmaailmani kääntynyt lopultakin siihen suuntaan, etten halua pitää kaneja häkissä...vaikka ne pääsisivätkin jaloittelemaan niin sisällä kuin ulkoilukaudella pihassakin. Kani kun ei ole häkkieläin.

Kuten mainittu, tämä on johtanut välillä hyvinkin tuskaiseen ajatusprosessiin, jossa sain punnita omia periaatteitani, itsekkyyttäni ja eläinten edun ajoa: Olen aina mennyt sen mukaan, että yhtäkään ottamaani kania en myy oli tilanne mikä tahansa. Toisaalta olen vihdoin mahdollisuuksien saattelemana lopullisesti päättänyt pyrkiä häkittömyyteen. Samalla olen itsekäs omista lemmikeistäni, ovathan ne minun, ei kenenkään muun. Ja minun niiden tulee olla ja tulla olemaankin, enkä voi ajatellakaan kenenkään muun sörkkivän niitä. Kuitenkin pyrin ajattelemaan raa'asti mikä on kanille parasta fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kautta, tällöin siis yritän sulkea pelistä omat tunteet pois. Ristiriitaisuutta horisontissa? Niinpä.

En tässä selitä edes auki kaikkea mitä viimeisen 3-4 kk:n aikana päässäni on pyörinyt, mutta jokainen eläimistään välittävä voi vaan kuvitella miltä tämänkaltainen tilanne tuntuu: Tiedät, että asiat ovat sinällään varsin hyvin, mutta aikojen muuttuessa joku asia on alkanut hiertää kokoajan ja itselläsi on kädet sidotut → sulkeako silmät vai toimia, vaikka se itseä satuttaakin. Sen voin sanoa, että se ajatusten pyörittely ja siitä johtuva henkinen taakka on ollut raskas kantaa. Uskomattoman raskas. Ja lopullinen päätös oli niin helvetin vaikea ja nöyristävä, etten usko hetkeen joutuvani tekemään yhtä vaikeaa päätöstä...tätä myös toivon. Ihan jo ensimmäinen aste, eli tilanteen näkeminen/tiedostaminen, oli hidas ja kivinen tie. Kiitos siskolleni ja äidilleni, jotka jaksoivat kuunnella, kun jossain vaiheessa oli pakko jo alkaa purkaa omia ristiriitaisia solmujaan ääneen. Se helpotti.

Koska vaikka Neelalla & Elliotilla on varsin hyvä olla myös täällä minulla (hyvä hoito, tilava häkki + jaloittelut, ulkoilut kesäisin jne) on fakta se, etten voi tarjota niille häkitöntä elämää tällä hetkellä. Asuntoni neliöt eivät yksinkertaisesti riitä, kun tämän hetkinen tila on jo Benjaminin tai Cainin käytössä ja kaikkien kanien kemiat ei kohtaa. Samalla samaiset yksinelävät herrat vievät hurjasti aikaani unohtamatta vanhempaa pariskuntaa Aapo&Luna. On siis täysi mahdottomuus antaa noille kahdelle nuorelle kanille sitä mitä mielelläni tällä hetkellä haluaisin..ja mikä olisi niiden etujen mukaista. Kaikkein kamalinta tästä tekikin juuri se, ettei missään vaiheessa ollut pakko vaan kaiken lähtökohta oli sillä mikä olisi kaneille lopulta parasta.

Pitkään harkittu ja usein silmäkulmiakin kastellut prosessi johti siihen, että aloin katsella Neelalle & Elliotille kotia, jossa ne saisivat olla 24/7 vapaana ja olisivat talouden ainoat lemmikit saaden näin omistajansa täyden huomion. Reilu kuukausi katseltiin ja ihmeteltiin, kunnes yhtenä päivänä kohdalle sattui oikeantuntuinen koti. Myöhemmin omistajaehdokas kävi katsomassa kaksikkoa (joita hieman jännitti outo ihminen, puhumattakaan siitä että ne aistivat koko tilanteen jännittävän minuakin) ja lopputilanne on nyt se, että Neela ja Elliot tulevat muuttamaan uuteen kotiin keskiviikkona 8.4.2015. Siellä ne saavat koko asunnon käyttöönsä ja saavat kaiken huomion itselleen. Kaiken sen, mitä itse en tällä hetkellä voi niille tarjota sillä tasolla.

Meidän matkamme on ollut hyvä, mutta nyt on aika siirtää katse eteenpäin ja kääntää uusi puhdas sivu. Katkeransuloisen hymyn ja vetistävien silmien kera päästän irti kahdesta rakkaasta pitkäkorvasta ja toivon kaikkien puolesta, että uuteen kotiin ja omistajaan tottuminen sujuu mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti. Vaikka nyt ollaan vihdoin kaiken myrskyn jälkeen päästy jo siihen tilanteeseen, että pystyn jotenkin jopa hymyilemään asialle...tiedän kurssin muuttuvan radikaalisti silloin, kun lähden kotiinpäin vietyäni Rusinat uudelle omistajalleen (itse siis tätä ehdotin, jotta saan itselleni hyvän "päätöksen" tähän asiaan). Kaikki sen tietää, että itkuhan siinä tulee. Mutta toisaalta tiedän, että pidemmän päälle tämä on parempi näin niin näille 2:lle, kuin tänne jääville 4:llekin. Sehän tässä nyt on pääasia, kanien hyvinvointi..ja välillä se vaatii tällaisia itselle erittäin epämiellyttäviä ratkaisuja, vastuullisesti loppuun asti hoidettuna tietenkin.

Kauas maantieteellisesti pariskunta ei muuta ja lisäksi ainahan voi kysellä kuulumisia. Silti voi mennä hetken aikaa ennenkö pystyn katsomaan oma ottamia kuvia tai oma kirjoittamia tekstejä kaksikosta. Aika parantaa haavat. Tänne pariskunnan blogitekstit ja tunnisteet ym. tottakai jäävät - ne ovat osa meidän historiaamme ja niillä on oikeus pitää oma paikkansa. Mainittakoon se kyllä, että kasvattajaksi minusta ei ikinä ole - se poikasten myyminen tappaisi sisältä, kun tämäkin syövytti ja mädätti jo ihan tarpeeksi.

Entä meidän jäljelle jäävien tulevaisuus? Me jatkamme matkaa 4 korvaparin voimin. Häkkimuutoksia tulee jälleen, kun mietin miten pyöritän Aapon ja Lunan asuintilat mieleiseksi. Lisää tilaa ja myös aikaa, siinä meidän tavoite.

Leuka rintaan ja kohti huomista - mekään ei olla täydellisiä.



Jotta ei mene ihan synkistelyksi tämän yllä olevan ollessa kanien kannalta pidemmän päälle iloinen asia, vaikka pahalta nyt tuntuukin, niin bloginkin arkea on jatkettava eteenpäin: Eilen tuli kirjoiteltua meidän kanien ruokinnasta, mikäli aihe kiinnostaa niin rullaathan sivua hieman alaspäin.

Meidän kanien ruokinta 2015

Pitkästä aikaa voitaisiin jälleen raapia kaninhoidon ikuisuuskysymystä meidän osalta: mitä ja miten paljon meillä kanit syövät? Paljonko siihen menee keskimäärin rahaa?

Kaiken perustahan tottakai on hyvälaatuinen heinä ja vesi. Heinät meillä haetaan edelleen samalta maanviljelijältä..tarkkaa paikkakuntaa en muista, mutta lyhyehkön ajomatkan päässä Valkeakoskelta. Joka tapauksessa vanhempani hakevat pienpaaleja aina tarpeen mukaan useamman paalin kerrallaan tuoden niistä osan tänne Vantaalle ja jättäen loput autotalliinsa, hinta on 2€ /paali. 6 kanin kokoonpanolla yksi pienpaali kesti sen parisen viikkoa, näin ollen vuosimenekki oli noin 25 paalia /vuosi. Hintaa tästä kertyy 25 * 2€, eli 50€ /vuosi...eli ei paljon mitään.

Lisänä kanit syövät pienen määrän pellettiä turvaamassa tärkeiden ravintoaineiden saannin. Annostelun osalta myötäilemme tätä peruskaavaa 1rkl/kg, ja ruokinta-aika on pääasiallisesti illalla. Joskus saatan jakaa päivän pelletit siten, että aamulla kanit saavat päivän pelleteistään puolet ja toisen puolikkaan illalla. Käytännössä annostelu siis menee seuraavasti:

Pikkuiset:

• 3-4 rkl illalla TAI
• 1-2 rkl aamulla & 1-2 rkl illalla

Benjamin:

• 3-5 rkl illalla (Bönin ruoan määrä elää eniten sen mukaan miltä se näyttää/tuntuu) TAI
• 2 rkl aamulla & 2-3 rkl illalla

Cain:

• 2-3 rkl illalla TAI
• 1 rkl aamulla & 1 rkl illalla

Tällä hetkellä pellettimerkkinä toimii vielä toistaiseksi melko kevyt pelletti(sekoitus) Rabbit Royale, jota on saanut Agrimarketista 15kg säkeissä hintaan 27,90€. Jossain vaiheessa kuulin huhua Agrin lopettavan/lopettaneen RR:n myynnin ja että K-Maatalous ottaisi sen valikoimiinsa(?)...joka tapauksessa voipi olla että siirrymme jossain vaiheessa takaisin hieman kalliimpaan Genesis Timothy -pellettiin. Genen hinnat näyttäisivät nopean nettihaun perusteella heittelevän sielä 70€/15 kg, joten melko tyyristä tavaraahan tuo on.. 

 RR:n kuva Agrimarketin sivuilta, Genesiksen kuva AlbaPetsin sivuilta

 
Heinän ja pelletin ohella kanit saavat ajoittain myös tuoreruokaa. Tuoretta nuo saavat ulkoilukausien ulkopuolella 3-4 krt /2 viikkoa, joskin tuokin vaihtelee. Tuoreruokaa saadessaan vähennän yleensä pelletin määrää siltä päivältä tai vaihtoehtoisesti jätän pelletit kokonaan antamatta. Esimerkkejä annettavasta tuoreesta on tummanvihreät salaatit, yrteistä basilika, persilja, sitruunamelissa, rucola, herneenversot...jne. Kesäaikaan omasta pihasta tulee kerättyä vuohenputkea sekä ihan perus pihanurmikkoa. Välillä siskoni mökillä käydessäni mukaan tarttuu myös mustikanvarpuja. Toisinaan kaneille tulee annettua myös omenaa tai banaania, mutta korkean sokeripitoisuuden vuoksi harvemmin.

Hampaiden kulutukseen ja ihan virikkeenä kanien nenien eteen ilmestyy myös oksia. Kuusi, omenapuu, paju ja mänty ovat ne yleisimmät, joskin kanien mielestä mänty lienee mieleisin. Kuivaa varrasleipää tai hapankorppua tulee myös annettua, joskin sen määrää olen pyrkinyt nyt vähentämään reilusti sen vaikuttaessa hyvinkin helposti etenkin Benjaminin turkinlaatuun.

8 kuvaa

Noniin eiköhän mekin taas hypätä tähän junaan, jotta saa kierrättää vanhoja kuvia, joista suurin osa on esiintynytkin jo aikaisemmin blogissa. Eli säännöt nämä tutut: Valitse jokaiseen kohtaan sopiva kuva kanistasi/kaneistasi. Haastaakin kait saisi, mutta me jätämme sen muille.

Onwards...

1. Uninen

Perus Benjamin.

2. Iloinen

Tästä ei suoraan näe Aapon olevan mitenkään erityisen iloinen, mutta muistan hyvin edelleen miten papparaisen mielestä tuola ryteikössä rämpiminen oli niin hauskaa.. Harvemmin Aapo enää vaivautuu innostumaan mistään.

3. Ystävyys

Myönnetään, tämä kaksikko ei välttämättä ole tuossa ihan omasta tahdostaan..mutta silti

4. Epäonnistunut

Kameran asetukset väärin (kuten yllä), tarkennus ei pysy perässä, kuvaaja ei pysy perässä, helvetti jäätyy, taivas putoaa niskaan. Syyt ovat monet. On aina yhtä tuskallisen ihanaa, kun se innostunut kutina onnistuneesta kuvasta pirstaloituu nähdessäsi sen tietokoneen ruudulla. Useinmiten nämä "siis ei ole todellista?!" -kuvat ovat juurikin näitä pirun nenäkuvia. Onhan Cainillakin esimerkiksi ihan suloinen nenä, mutta tuo nyt ei välttämättä ollut ihan se mitä hain. Ehkä sen aukon voisi edes yrittää pitää vähän pienempänä.

5. Värikäs Derp

Suurin osa noista epäonnistuneista kuvista on kuitenkin onneksi todella epäonnistuneita - niillä ei ollut mitään toivoa ja voi vaan ihmetellä minkä vuoksi sitä tuli sillä hetkellä painettua laukaisinta. Ja sen näkee jo ihan kameran pikkunäytölläkin. Tässäkin sen sijaan oli mahdollisuus tulla ihan kiva kuva (kompparia lukuunottamatta)....Luna vaan päätti viime hetkellä heittää DERP-naaman kehiin. Kiitos siitä.

6. Suloinen

Kanit ovat lähes poikkeuksetta suloisia, mutta josko tällä kertaa voisi omistaa pienen hetken noille lumisille pullaposkille.

7. Ruoka

.....

Miten Bensku onnistuukin näyttämään noin rähjäiseltä. Tuudittaudun siihen, että tuolloin oli kanien karvapöllyaika + muuton aiheuttama mahdollinen stressi.. Noin muuten jäpikkä onkin täysin elementissään, posket täynnä ruokaa.

8. Onnistunein

Suosikkeja tähän kohtaan oli suhteellisen paljon, mutta edelleen tämä viime talven Cainin kuva taitaa viedä voiton.
Kakkula on vaan niin hieno ❤

+ 9. Epätoivoinen

Kuvia selatessa törmäsin tähän kuvakaksikkoon. Nuokin ovat siltä ajalta kun olimme juuri muuttaneet joku aika sitten nykyiseen kämppään, minä kiusaan pientä & nälkäistä ahnetta poikaa ruokakupin kanssa kompparin takana... Elämä on välillä niin kovin julmaa.

"Älä inhimillistä lemmikkiäsi..."

Ei muuten tulisi pieneen mieleenikään moinen!
......

Todellisuudessa meillä kanit ovat kaneja ja ihmiset ihmisiä....silti tuo näky vääntää naaman virneeseen joka kerta. Harmi vaan, että Benskun sängyn lakanat ovat nyt toistaseksi viikattuna kaapissa. Silloin tuo näky olisi vielä törkeämpääkin suloisempi. Cainilla sen sijaan on ihan lakanatkin, päivittäin ne tulee myös oiottua...