28.1.2013

Ruudun takaa

Nyt kun Neelan häkki on täällä olkkarissa, oon toistaseksi pitänyt Benskua vaan keittiö+eteinen+vessa alueella. En tulevaisuudessa aio aina näin tehdä, mutta sen aikaa kyllä että Neela saa rauhassa tottua uuteen häkkiin. Ei siihen kaivata heti Casanova-Benskua, joka yrittää ängetä toisen häkkiin tuttavuutta tekemään..

Joka tapauksessa Herra Bönin pieneen pääkoppaan ei ollenkaan mahdu ajatus, että yhtäkkiä osan hänen maistaan blokkaa valkoinen seinä, josta kaiken lisäksi näkee houkuttelevasti läpi. Omistajakin vielä härnää kameran kanssa toisella puolella..


Tosin mietin kyllä, että voisin tohon keittiön oviaukkoon kokeilla sellasta koiraporttisysteemiä. Silloin voisin pitää Benskua 24/7 keittiössä vapaana. Nyt tällä hetkellähän se on yöt ja koulupäivät häkissä, johon en oikein ole tyytyväinen (Kotiin tullessa avaan häkin luukun, ellen juoksuta muita kaneja ensin).

Toi keittiö on onneksi sen verta reilu, että siinä sillä riittää ison entisen olkkarin maton verran tilaa +tietty sen oma kanikerrostalon alin kerros, jossa siis luukku auki. Sitten kun itse tulee kotiin voi avata portin ja antaa juosta koko kämpässä (..ellen juoksuta pikkusia)..

Jos sen portin hankin, niin saapa nähdä miten toi siihen suhtautuu. Ensin varmaa yritetään survoa itsensä läpi väkivalloin, sen jälkeen kokeillaan kumpi on vahvempi - portti vai hammaskalusto...tai kenties jos nappaisi reunasta kiinni ja nostaisi/rynkyttäisi oikein kovasti? Jos se portti vaikka haihtuisi maagisesti ilmaan. Voi olla turha ostos, mutta täytyy ainakin kokeilla. :)

26.1.2013

Nelskun uusi asunto

Eli nyt se uusi häkki on valmiina tossa olohuoneen nurkassa.
Mielenkiinnolla odotan kauan mulla menee, ennenkö alan katumaan sitä päätöstä, että otin taas yhen kaneista samaan huoneeseen missä nukun.. Luna tuolla keittiössä jo muistutteli miks aikanaan vaihdoin Neelan 2. kerrokseen ja ton pariskunnan 3. kerrokseen. Tolla nappulalla on meinaan tapana kaivaa sitä 2. ja 3. kerroksen välisen rappusen alatason alakulmaa.. Mutta onneks voin laittaa yöks oven välistä kiinni, joten jos se innostuu aamuyöstä kaivaan kulmaa hullunkiilto silmissä, ei se häiritse mun nukkumista. Joka tapauksessa kaksikolle tuntui olevan varsin mukava yllätys saada taas 2 kerrosta omaan käyttöön :)

Mutta sitten tää Neelan häkki!

Eli kokoa tosiaan alakerralla on sen 140x70cm ja yläkerralla 100x70cm. Ensin pystytin kompparikehikon pystyyn nippusiteillä. Sen jälkeen pistettiin isäni kanssa alakerran jalat paikalleen ruuveilla, leikattiin muovimatto ja laitettiin rimoilla kiinni. Rimoihin porattiin reikiä, joista myöhemmin laitoin nippusiteet läpi ja kompparikehikkoon kiinni (niinkun tuolla alakuvassa jotenkin näkyy). Yläkerta tehtiin muuten samalla tavalla, mutta jalkojen sijaan laitettiin noita rimoja poikittain. Niidenkin päähän porattiin reiät ja pistettiin nippusiteillä k.kehikkoon kiinni, ettei ne lipsahda paikaltaan pois ja pahimmassa tapauksessa romahduta koko kerrosta alas. Sen jälkeen rimojen päälle laskettiin valmis yläkerran taso ja pistettiin se myös nippusiteillä rimoista kiinni k.kehikkoon.

HUOM! Kuvienottohetkellä häkin sisustus oli vielä täysin kesken, ei siis jäänyt noin ankeaksi.

Tosta tuli ihan sievä ja näppärä kanihäkki, minkä voi tarpeen mukaan myös purkaa suhteellisen helposti :) Toi Neelan edessä oleva kehikko toimii ovena, eli siihen ei ole laitettu listoja kiinni tms.
Niin ja toi rappusen/tason jalka on hukkapala ja itse taso on kanikerrostalon 2. ja 3. kerrosten välisen aukon ennen peittänyt vanerin pala. Eli tasossa on vaan yksi jalka, muuten se on nippusiteillä k.kehikossa kiinni (vaneriin porattu reikiä jne).


Hintaakaan tälle ei tullut kun vähän päälle 40 euroa. Vantaan Puukeskuksesta haettiin puutavarat, jossa ne pilkottiin valmiiks sopivan kokosiksi/mittasiksi. Palvelu sielä oli tosi hyvää ja lopulta meitä palvellut mies anto hieman alennustakin jättämällä sahauskustannukset pois kokonaan loppulaskusta. Toki näissä kustannuksissa täytyy ottaa huomioon se, että kompostikehikot oli jo omasta takaa, samoten muovimatto.. Nelskullahan on nyt nimittäin sama lattia häkissänsä, kun mun vanhempien keittiössä Valkeakoskella.. :D (Niillä sattui olemaan sitä muovimattoa jäljellä autotallissa keittiörempan jäljiltä) Että jos laskee loppuhintaan myös kehikot ja muovimaton mukaan, niin nousee häkin hintakin.. Mutta toisaalta jos vertaa näihin kauppojen valmishäkkien hintoihin, niin eipä tää kauheen kallis hankinta ollut...ja tilaa on kuitenkin huomattavasti enemmän.

Nelskukin näyttää tykkäävän uudesta kopperostaan, kun tätä postausta kirjoitellessa se kieriskeli tyytyväisenä ja nyt tällä hetkellä se näyttää vetävän unta kuuppaan kyljellään kintut pitkänä :)

(Kuulin, että erikokosella näytöllä tää blogin ulkoasu ei ollut ihan samanlainen, kun itellä.. Joten pienten muokkausten jälkeen nyt pitäisi olla ok muidenkin näytöillä?)

Häkki asiaa

Tää on mulle ennätys, et postaan tänne jotain jo toistamiseen tänään (vaikka kello on jo yli puolenyön, eli periaatteessa on jo seuraava päivä).. :D

Elikkä suunnitelmat ja piirrustukset Neelan uudesta häkistä on nyt tehty ja huomenna on tarkotus mennä hakeen tarvittavia kamoja. Onneks vanhemmat suostu lähteen päiväajelulle, niin puutavaran kuljetusongelmat ratkeaa sillä ja samalla saan lainattua isän porakonetta, kun en omista omaa.. Lisäks Valkeakoskelta vanhempien autotallista kulkeutuu taas 2 isoo paalia heinää mun vinttihäkkivarastoon. Toi heinän kulutus kun on tällä hetkellä aika tähtitieteellistä, joten nää säkit täällä tyhjenee aika huminalla.. :)

Heinästä puheenollen, sen oon huomannu plussana tänne muutettuani (monien muiden asioiden joukossa), että heinä säilyy tuoreena ihan erilailla. Nykyään tosiaan säilytän paaleja tuola katon rajassa olevassa vinttihäkkikomerossa. Siellä puhaltaa ulkoilma seinistä lävitse ja näin talvella sielä on luonnollisesti pakkasta. Säkin avatessa heinä haisee..tai no tuoksuu ihanalta ja muistuttaa kivasti kesästä.

Neelan häkistä nyt vielä sen verran, että siinä tulee olemaan 2 kerrosta, 1.kerros 140cm x 70cm ja 2.kerros 100cm x 70cm.. Katsotaan miten huomenna lähtee rakennushommat pyöriin :)

Niin, blogin ulkoasukin muuttui.. Teema ei ehkä ihan sovi vuodenaikaan, mutta koska blogin kirjoittajalla alkaa pakkaset pursuta jo korvistakin, saa tää blogi edes olla vähän "lämpöisempi"..

25.1.2013

Täällä taas

Pienoisen hiljaisuuden jälkeen voitaisiin yrittää palailla tännekkin. Uusi vuosi meni meillä varsin rauhallisesti, kanit torkku häkeissään ja omistaja tuijotteli suu auki ikkunasta raketteja. Tää oli mulle ensimmäinen uusi vuosi Vantaalla ja täytyy sanoo etten ikinä ole kuullut moista pauketta. Lisäks kun nyt asutaan täällä 6. kerroksessa hyvääkin paremmilla näkymillä, oli välillä vaikeeta päättää mihin katsoisin, jotta sitä kerkiäisi näkeen edes suurimman osan ammutuista raketeista.














Muuta ihmeellistä täällä ei sitten ole tapahtunukaan.. Pari päivää sitten sain vihdosta viimein hankittua pelastuslaitoksen "huoneistossa kotieläimiä" -tarran. Pitkään sitä oon miettinyt, mutten ikinä muistanut paikan päällä kysäistä sattuuko faunattaressa niitä olemaan..no olihan niitä ja nyt yksi sellainen on ovessa :)

Sellainen pikku päähänpisto mulle tuli tässä muutama päivä sitten, että voisin rakentaa tuohon olkkarin kulmaan Neelalle vähän isomman häkin. Kompparikehikkoviritys siitä tulis, joten ei olis kauheen vaikee edes toteuttaa.. Saisin Aapolle & Lunalle myös enemmän tilaa, kun voisin avata 2. ja 3. kerroksen välisen luukun ja antaa siis molemmat kerrokset niitten käyttöön.. Mikäli tää idea toteutuu, niin napsin kuvia häkkiä kasatessa ja kertoilen miten sen pykään, mitä kaikkea siihen tarvitsin ja paljonko suurinpiirtein meni rahaa matskujen ostoon.. :)

Tää kuva ei oikein sovi tähän vuodenaikaan.. Minkäs teet kun mulla ei juuri ole noita talvisia pupukuvia :/