22.7.2013

Itsetehdyt Ypäjän tuliaiset

Tänä viikonloppuna sitä ei maattukkaan sohvalla laiskottelemassa, vaan nappasin käteen vanhan kunnon käsisahan ja syöksyin siskon mökkitontin koivikkoon kärpästen ja paarmojen sekaan (joita muuten oli sitten mittaamattomaan ärsytykseen asti)!

Benskun aitaus on ollut melko paljas ja avoin, joten päätin tehdä sille jonkunlaisen katoksen. Koska mahdollisuus moiseen oli, halusin tehdä katoksen itse nuorehkoista koivun rungon pätkistä. Itse puiden sahaaminen, niiden metsästä pois kiskominen ja oksien karsiminen ei todellakaan ollut mitään herkkua, onnistuinpa siinä puuhaillessani sahaamaan peukalonikin auki. Pisin kaatamistani puista taisi olla nelimetrinen, siistittynä n. 3,5 m. Kun olin kaatanut ja siistinyt 10 eripaksuista ja -pituista koivua, pätki siskoni rungot sirkkelillä.


Tuohon hommaan meni melkein koko lauantai, ja kun pääsin vihdosta viimein kasaamaan katoshökötystä naulapyssyn kera, oli jo melko hämärää ja päättipä taivas heittää niskaan vähän vettäkin. Jokatapauksessa valmista tuli.


Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. :) Tuossa yllä olevassa kuvassa katoshökötyksen 2 seinää, katto ja pylväs eivät ole mitenkään toisissaan kiinni, joten siksi se on vähän vinossa sinne ja tänne. Kotiin Vantaalle päästyäni kokosin kotteron nippusiteillä, ideana jättää mahdollisuus purkaa katoskottero tarvittaessa esim. kuljetusta varten.

Poispätkityistä oksista pykäsin Aapon ja Lunan häkkiin pienen seinän. Pikkusilla kun on tapana kiskoa heinät pois heinähäkistä, jonka jälkeen varsinkin Luna tykkää ruikkia vessalaatikon sijaan lattialle heinäkasaan.. Varsin mukava tapa. Siivoan tämän postauksen julkaisun jälkeen kanihäkit, jolloin asennan seinän paikolleen. Otan muutenkin luultavasti häkeistä ja niiden sisustuksesta kuvia ja laitan tänne blogiin, joten selitän seinän idean silloin tarkemmin.


Heitän loppuun muutaman sekalaisen kuvan, jotka tuli napsittua viikonlopun aikana.





Niin ja Benskukin on tykännyt uudesta katoksestaan. Eilen illalla se hyppäsi kotteron päälle ihmettelemään, muuten se on viihtynyt tiiviisti katoksen alla torkkumassa. Tänään töistä kotiin tullessani se veti unta kuulaan niin sikeästi, että oli pakko ottaa kuva. Jotta en herättäisi Benskua kameran äänellä, nappasin kuvan kännykällä...
Mutta katsokaa tuota nassua, mutrussa lattiaa vasten.. :)

19.7.2013

Mihin meidän kanitalouden rahat uppoavat?

Multa kyseltiin tuossa jokunen aika sitten, josko kertoilisin omasta rahankäytöstä kaneihini liittyen. No tyypilliseen tapaani unohdin koko asian, kunnes tänään töissä muisti kirkastui kuin taikaiskusta.

Eli mihin kaikkeen mulla menee rahaa, kun puhutaan näistä neljästä pallopäästä?

Lyhyesti ja ytimekkäästi:
  • Pelletit + kaura 
  • Heinät
  • Tuoreruoka
  • Häkkitarvikkeet
  • (Onneksi) harvat eläinlääkärikäynnit
  • Kanikrääsä
Tuossa ne pääpiirteittäin ovat, toivottavasti en unohtanut mitään kovin tärkeää..(?) Jos lähdetään kaivelemaan tuon listan sisältöä hieman syvemmälle, tulee vastaan seuraavaa:

Pellettinä tosiaan tällä hetkellä toimii Rabbit Royale, jota saa Agrimarketista 15 kg säkeissä vähän alle 30 euron hintaan. Ei siis paha hinta, kun vertaa esimerkiksi Genesis Timoteihin, jota meillä ennen on syöty monta vuotta. Sitä saa yhtälailla 15 kg säkeissä mm. Faunattaresta, mutta hinta on keskimäärin n. 65 euroa. En ole ikinä sen kummemmin seurannut, kuinka pitkään tällä kokoonpanolla se 15 kg ruokasäkki riittää, mutta kyllä sillä monta kuukautta mennään. Kauraa ostan ihan eläinkaupasta kilohinnalla. En muista tarkkaa hintaa, mutta ei se kovin paljoa ole.

Heinät taas haetaan ihan suoraan maatilalta Lempäälästä. Maatilan omistaja niittää ja paalittaa heinät itse, ja yksi paali maksaa muistaakseni noin euron. Erittäin hyvälaatuista heinää ja kanit ovat tykänneet todella paljon. Miksi heinät haetaan Lempäälästä, kun itse kuitenkin asun Vantaalla? En omista autoa, joten olen tähän asti hakenut heinät isäni kanssa hänen autollaan...ja vanhempanihan asuivat Valkeakoskella. Siinä syy. :)

Tuoreruoista sen verran, että kanit syövät samaa kuin minä itse. Täten kaupassa käydessäni ostan esim. banaaneja aina sen verta, että siitä riittää niin itselle kuin kaneillekin. Tämän vuoksi en laske näitä hankintoja pelkiksi "kanihankinnoiksi".

Virikkeet pyrin tekemään sellaisista materiaaleista/tavaroista, joita ei tarviste erikseen hankkia. Esimerkkinä vaikka vessapaperirullat. Niitä kaikella todennäköisyydellä tulee joka taloudessa ja roskiin ne lentäisivät, ellen hyödyntäisi niitä kaneilla. Täten virikkeistä ei tule erikseen kuluja. Lisäksi esimerkiksi oksia saan siskoni mökiltä Ypäjältä niin paljon, kuin vaan jaksan raahata. Huomenna olisikin taas tarkoitus hyödyntää ilmaista puutavaraa ja pykätä mm. Benskulle joku pieni mökki sen aitaukseen, sunnuntaina luultavasti laittelen kuvia aikaansaannoksistani. Eläinkaupoista ostettavia virikkeitä en juuri nykyään enää hanki.

No mistä tulee meidän talouden isoimmat kulut? Ehdottomasti häkkimateriaaleista.

En uskalla edes miettiä kuinka paljon tänäkin vuonna olen viskannut rahaa häkkimatskuihin. Lisäksi kompostikehikkopaketteja on tullut ostettua n-kappaletta. Tulihan tässä rakennettua Neelalle uusi häkki ja ehkä noin kuukausi sitten olohuoneen nurkaan tupsahti Benskulle uusi häkki/aitaus. Viime vuonna kanikerrostaloa korotettiin yhdellä kerroksella. No sitä aikaisempi häkkiprojekti on vuodelta 2008, kun tuo nykyinen kanikerrostalo rakennettiin. Hyvä siinä olikin olla melko monta vuotta väliä, sillä sen mörskän rakennusmateriaalien hankinta oli melkoisen kallista hommaa. En onneksi muista tarkkoja summia, mutta satasissa liikutaan. Ostoslistalla oli silloin  mm. 2x2" puutavara (josta rakennettiin runko), vesivaneri (seinät), muovimatto, puulistat jne..

Mutta toisaalta mä tykkään päkertää noille uusia tilavampia asumuksia, joten..


(Nykyäänhän tuo kuvassa näkyvä Neelan entinen häkki on purettu siten, että häkin yläkerta on kanikerrostalon alimman kerroksen lisäsiipenä...)

Seuraavaksi eläinlääkärikäynnit. Niitä ei tosiaan ole meidän kohdalle onneksi kovin paljoa osunut. Aapolla oli kerran ihossa jotain pientä häikkää, joka lopulta ilmeni täysin vaarattomaksi, Benskulla on kerran ollut korvatulehdus. Edesmennyt Vili jouduttiin muutamaan otteeseen käyttämään eläinlääkärillä pissaongelmien vuoksi ja Nuppu käytettiin nuhan takia kerran tai pari. Loput eläinlääkärikäynnit ovatkin olleet leikkausreissuja (kastraatio, sterilisaatio) ...+ rakkaan Vilin lopetus. Tosin silloin, kun joudun käyttämään kanini eläinlääkärissä, tuijotan enemmänkin laatua kuin hintaa. Oman lemmikkini hyvinvointi menee rahan edelle, joten olen valmis maksamaan vähän enemmän jos sillä voin varmistaa parhaan mahdollisen (ja nopean) hoidon.

Loppuun kanikrääsät. Tähän sisältyy kaniaiheiset "ihmisten krääsät" ja kaneille tulevat krääsät. Lasken tähän mukaan myös ns. turhat ruokakuppiostokset. Tälläkin hetkellä nimittäin suunnittelen jossain vaiheessa ostavani kaikille kaneille samanlaiset ruokakipot...eli lisää krääsää. En voi sille mitään, mutta jos näen jotain missä hupsista keikkaa sattuukin olemaan kani kyljessä, niin onhan se pakko saada. Mutta mikäpä siinä, harrastushan se on tämänkin? Kanikrääsän kerääminen...

Tiivistetysti voisin sanoa, että pakolliset ja ns. juoksevat kulut eivät kovin päätä huimaa. Ylimääräiset menot taas puolestaan kasvavat ajoittain ehkä turhankin korkeiksi. Kuukausittaisia menoja on vaikea arvoida, koska jonain kuukautena ei pelkkiin kaneihin kohdistuviin ostoksiin kulu latin latia, toisena taas rahaa voi palaa enemmän. Voi kun nuo nutipäät osaisivat arvostaa sitä, kuinka paljon vuoden aikana kuitenkin joudun rahapussin nyörejä löysentämään noiden vuoksi :D

Lisäystä vanhempaan tekstiin:

Olin unohtanut kuivikkeet/vessapampulat & vesipullot kokonaan, kommenteissa vasta tulivat nämä mieleen. Joskus vuosia sitten käytin Mörtti röpöä, mutta vaihdoin puupelletteihin Mörtin surkean imukyvyn vuoksi. Täältä Vantaalta rautakaupasta saa 20 kilon säkkejä, joita ostan aina kerralla useamman. Yhdellä säkillä vaihtaa pariin otteeseen kaikkien vessalaatikoiden kuivikkeet, ja vessalaatikot tyhjennän yleensä kerran viikossa. Tarkkaa hintaa säkeille en muista, mutta ei sekään mikään päätä huimaava ole.

Ja tosiaan vesipulloja ostelen sillon tällöin uusia, koska pullon metalliputkea on hankala putsata kunnolla. Juomapullot eivät niin paljoa maksa, ettenkö voisi tarvittaessa uusia koko kanipoppoon
  pullot.


Näin "kiitollisia" meillä ollaan:


12.7.2013

Häkkilaajennus

En ole tainnut päkertää kanien häkkien kanssa reiluun kuukauteen? No sittenhän oli jo aikakin jälleen muutella kanien asumuksia, jotteivat ne vaan pääse tottumaan liikaa sen hetkisiin häkkeihinsä.

No ei, mutta Neelan koppiin tuli kyllä se laajennus, josta mainitsinkin jokunen aika sitten.

Eli purin Neelan entisen (melko uuden, krhmm) häkin, ja muita häkin osia säilöön raahatessani  nappasin kyseisen häkin yläkerran tason sivuun. Siihen sitten vain kompostikehikot 3 seinälle, entinen rappustaso tähänkin lisäsiipeen piiloksi/tasoksi ja sitten nippusiteillä koko hökötys kiinni 3 kerroksiseen kanikerrostalon kylkeen. Voilà!


Tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa näkyvät 3 puurimaa ovat ne rimat, joiden päällä tuo lisäsiiven pohja ennen lepäsi häkin yläkertana ollessaan. Nyt ne kuitenkin toimittavat matalan seinän virkaa estäen Neelaa tunkemasta kanikerrostalon alle.

Hauskaa kuinka tää kanihäkkien tekeminen on kuin palapeli. Myöhemmin ne samat palaset voivat sopia johonkin aivan toiseen tarkoitukseen, ei tarvita kuin kasoittain nippusiteitä. :)

Vaikka tuo jälleen vie vähän tilaa keittiössä, olen silti varsin tyytyväinen että tein moisen. Neelakin tuntuu olevan tyytyväinen, sillä tuon luukun avattuani (joka tottakai on nyt auki 24/7) oli Neeluskan mielestä kovin huvittavaa hyppiä edestakaisin uuden ja vanhan osan välillä. Varsinkin kun ne kaksi eri osaa ovat eri tasossa! Kyllä nyt kelpaa...



Olin ensin ajatellut olevani kovinkin juonikas laittaessani tahallani juomapullon ja ruokakupin tuonne "uudelle puolelle", taka-ajatuksena siis oli jos Neela päättääkin vain mörköillä vähän suljetummassa vanhassa häkissä. Mutta mitä vielä, röllipäs tykkää mieluummin nukkuakin uudella puolella. Hyvä vain :)

6.7.2013

Kesää, heinällä täyteen survottuja häkkivarastoja ym.

Tänään olin päiväreissulla parin työkaverin kanssa ja oli kyllä niin mukavaa ilmaa, että.. :) Sateen ja ukkosen jälkeen ilta oli mitä nätein, ja vaikka ensin kovasti vannoin ettei kameralle ole tänään käyttöä...niin olihan sille sitten lopulta kuitenkin.. Muutama napsaus alla.




Käväisimme muuten Rehndahlin kotieläinpuistossa ja turmiokseni myönnettäköön törmänneeni sielä niin ihanaan jänismäiseen risteytyskaniin, että! Vaikkei tilaa tai järkeä olisi, niin ottaisin pallopään heti lauman jatkoksi, jos voisin.. Onneksi moinen ei ole mahdollista.

Lisäksi jokunen viikko sitten käytiin hakemassa kaneille taas vähän lisää heinää. En ottanut nyt kuin 5 paalia, jotta alkusyksystä voin käydä hakemassa taas mahdollisimman tuoretta heinää talvea varten (turhaan ostan jo alkukesästä koko talvenkin heinät, suotta seisovat häkkivarastossa). Koska nuo kyseiset 5 paalia oli niitetty sinä samana päivänä, kun ne haimme, oli homehtumisen estämiseksi tärkeää saada ne säilöön siten, että heinät saivat "hengittää". Tämä tarkotti sitä, että heinäjätesäkit oli jätettävä auki jotta heinäpaalit saavat köllötellä mahdollisimman ilmavasti. No tämäpä taas tarkoitti sitä, että jouduin änkemään paalit alahäkkivarastoon, koska ullakkohäkkivarastoissa on linnunpesiä. En voi olla varma etteivätkö linnut hyppisi avonaisissa heinäsäkeissä, joten...

Tällä hetkellä alahäkkivarastoni näyttää tuollaiselta. Kuva ei todellakaan kerro ton kopetsin oikeaa tilaa.. Mutta kuvitellaan pieneen tilaan 5 isoa heinäpaalia ja lisäksi onhan tuossa edessä säkkitolkulla vessapapanoita. Kaninomistajan elämää......... :) Ja paloturvallisuus on muuten kohdillaan!

Viime viikonloppuna tuli myös raahattua jälleen iso säkillinen koivunoksia kaneille Ypäjältä, siskon mökkitontilta. Siinä missä kanit kyllä tykkäävät, saavat naapurit ynnä muut ohikulkijat taas ihmetellä, minkä helkutin takia joku taliaivo kerää oksia parvekkeelleen. Niin no...