Vaikka tällä hetkellä sääennuste täällä päin ei enää näytä kovin positiiviselta, ovat ilmat olleet tähän asti todella upeita. Täten kaneja on tullut pidettyä ulkona melkoisen paljon, ja pääpainona on nyt ollut saada erityisesti Kain tottumaan ympäristön ääniin - autoihin, ohikulkeviin ihmisiin ja myös niihin lentokoneisiin.
Tätä varten pykäsin kompostikehikoista tuohon pihalle yllä olevan kuvan mukaisen aitausviritelmän. Eli nyt Kain ei ole ulkoillut yksinään kertaakaan, vaan sillä on aina vierellä toinen pariskunnista tai vaihtoehtoisesti kummatkin. Kaikki viisi kun asuvat samassa kanihuoneessa, on toisten hajut ja läsnäolo yleensäkin jokaiselle jollain tasolla tuttua ja turvallista. Lunan ja Elliotin kanssa Kainilla on meinannut välillä olla vähän eripuraa, mutta ei mitään sen ihmeellisempää, joka estäisi vierekkäisissä aitauksissa olon.
Kooltaanhan nuo aitaukset eivät ole mitään valtavia - vasemmassa yksi aitaus on 1x2 kkehikkoa. Tarkoituksena tosiaan ei ole ollutkaan nyt tarjota paljon juoksutilaa (se hoituu pikkuisten osalta pariskunnittain ulkoilun yhteydessä tai sisällä, ja Kainin osalta toistaiseksi lähinnä sisätiloissa, vaikkakin tuossa oikeanpuoleisessa versiossa ulkoillessaan poitsulla on jo vähän enemmän tilaa ravata), vaan tarjota mahdollisuus päästä ulos syömään jo hienosti kasvavaa ruohoa, ja totutella ympäristön ääniin vähän suojaisemmassa ympäristössä. Aitauksissa on siis ollut kävelytielle päin pyyhkeet näkö- ja aurinkosuojana, ja lisänä piilopaikkoja ym.
Tulevaisuudessa Kain tottakai pääsee taas koko pihaan juoksemaan, mutta koska piha on edelleen kovin avoin, on parempi totutella uusiin ääniin tällä tavoin. Siinä pääsee sekä jänis, että omistaja hieman helpommalla... Ja hyvin tämä tapa on tuntunut toimivankin. Toki asiaan vaikuttaa ihan sekin, että Kain on nyt jo viimeistään loppuakin kotiutunut... mutta joka tapauksessa nykyään lähettyviltä lentävät lentokoneet eivät pelota, ohimenevät ihmiset saavat pääasiallisesti mennä menojaan ja menipä tuosta n. 10 metrin päästä mönkijäkin aiheuttamatta sen ihmeellisempää korvien lotkautusta.
Ei sillä, eipä tässä mikään moottoritien kaltainen liikenne ole ympärillä, mutta tykkään silti pelata näissä asioissa varman päälle ottamatta turhia riskejä. Ja turhaan toista stressaa, kun on mahdollisuus hoitaa asiat myös rennommalla tavalla.
Alla näkyy Aapon järkyttävän näköinen kesäturkki. Leikkelin sen taas aivan lyhyeksi tuossa jokunen päivä sitten ja jälleen kerran voinen mainita, ettei lopputulos ole välttämättä kaikkein imartelivin. Pääasia on kuitenkin Aapon helpotus hankalasta, pitkästä ja kuumasta turkista, ja onhan tuo turkasen suloinen
pikkumies siltä osin, kun puolet ukosta hävisi pitkän turkin lähdettyä.
Yllä olevassa kuvassa Kainilla on kovin huolestunut ilme, vaikka todellisuudessa tuolla hetkellä poitsu hotki ruohoa piilonsa alla tullen tovin päästä ihmettelemään, mitä oikein möyrin maassa kamerani kanssa. Ja luonnollisesti kun kerran tutkitaan, niin tutkitaan sitten kunnolla painamalla nenä suoraan kameran linssiin....
Kävin viime viikolla myös siskoni kanssa hakemassa hieman täydennystä puupellettivarastoon. Tähän asti säkit ovat olleet häkkivarastossa, joka on kiristänyt ohimoani joka kerta siivouspäivänä huomatessani, että täytyisi lähteä raahaamaan uusi kuivikesäkki häkkivarastoilta. Sen vuoksi ostin nyt tuohon terassille tuollaisen muovihirviö-säilytysarkun, jonka sisällä nykyään säilytän puupellettisäkkejä. Tuonne menee ainakin viisi 20 kg säkkiä, kuusi ehkä jos hieman järjestelee säkit fiksummin.
Aivan ihanaa nyt kun ei tarvitse enää hakea painavia puupellettisäkkejä tuolta hornan kuusesta, ja muoviarkuksi tuo ei ole pöllömmän näköinenkään. Kyseinen arkku on ostettu Jyskistä ja hintaa sillä oli hieman alle 35 euroa, eli ei todellakaan mikään kallis investointi erityisesti suhteuttaessa hinnan sen tuomaan hyötyyn!
