14.12.2013

Iloista ilmoitusasiaa! (+ pojat)

Opiskelujen osalta pakolliset läsnäolot ovat ohitse, joten siirryimme eilen koko poppoo Valkeakoskelle Joulua viettämään. Pakkasmittari näytti pari tuntia sitten hieman päälle -7 °C, joten vein Elliotin ja Aapon pikaisesti ulkona käymään kameran ruokana. Alempana siis kuvasatoa siitä. 

Elliot näyttää jotenkin todella aikuiselta noissa kuvissa.. Vaikka omistajan sydäntä särkee, kun pienestä pitkäkorvaisesta saukonpoikasesta tulee aikuinen kanin rötkäle, niin onhan se hyvä että miekkonen kasvaa normaalisti :) Ikäähän Totilla on nyt sen ~4 kk.



Eilinen siirtymisprosessi oli hieman tavallista massiivisempi, sillä nyt mukana lähti 3. kerroksinen itserakennettu kanikerrostalo. Miksi ihmeessä lähteä raahaamaan todella painavaa mörskää 6. kerroksesta Vantaalta Valkeakoskelle? Se rempataan uuteen uskoon, teen mörskän muodonmuutoksesta oman postauksen aikanaan sen ollessa jo valmis. Kuvia napsin pitkin matkaa.

No miksikäs ihmeessä mörskä kokee muodonmuutoksen?

Minäpä kerron: Me muutetaan taas! Ja tällä kertaa muuttokohde on yksinelävän kaneihin hurahtaneen kahelin unelma. Asuinpinta-ala kasvaa noin 10 m²:llä ja mikä parasta, siinä on oma pieni piha! Kyseessä siis kerrostalon alimmassa kerroksessa sijaitseva kaksio. Olen aina surkutellut, kuinka kanit eivät pääse ulos Vantaan päässä ollenkaan...no nyt se asia hoituu. Samalla myös kaikki kanit saavat lisätilaa, sillä se uusi ylimääräinen huone menee kanihuoneeksi. Oma kanihuone on tainnut olla unelmana viimeiset 8 vuotta, joten ihanaa että se toteutuu nyt!

Monet ovat itseasiassa ihmetelleet miksi ihmeessä annan makuuhuoneen kaneille ja itse jatkan olohuoneessa olevassa parvisängyssä nukkumista. Nämä kyseiset monet ihmiset eivät näemmä ymmärrä sellaisen ihmisen ajatuksenkulkua, jonka mielessä Maapallollakin kasvaa kaninkorvat (ainakin kuvainnollisesti). Lisäksi parvisänky säästää tilaa ja olen niin tottunut nukkumaan "katossa", joten miksi muuttaa asiaa? :)


Itse muutto tapahtuu vasta helmikuun vaihteessa, tammikuun vietän tehden ihan vieressa asuvan siskoni kanssa pintaremonttia tähän uuteen asuntoon. Joten Joulun me saamme viettää ihan rauhassa. Ja tosiaan kanikerrostaloa uusitaan ja muokkaillaan tässä hiljalleen. Tällä hetkellä se on palasina vanhempieni autotallissa.

Loppuun lisää Aapon puskailua ja Elliotin pönötystä pöydällä. Kunhan tulee lauhkeampia kelejä ja (toivottavasti) lisää lunta, on hauska päästä kokeilemaan mitä Elliot tuumaa lumesta.


Ó________________Ò





Ajattelin, josko tulevaisuudessakin laittelisin kuvat näin isompina. 
Mitä olette mieltä? :)

4 kommenttia:

  1. Mitä sitä nyt uuteen sänkyyn tuhlaamaan jos vanha vielä menee :D Isommat kuvat on jees!

    VastaaPoista
  2. Oon niin rakastunu elliottiinnn<333

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Ja isot kuvat on kyllä kivoja. Ja oma piha, vaikka pienikin - se vasta kivalta kuulostaa! :) Kanit tykkää varmasti kovin.

    VastaaPoista