22.12.2013

Joulukanit - kuvausyritys osa 1

Ei tainnut mennä niinkuin Strömssössä? No ei mennyt ei :)

Yrityksenä siis oli otella kaneista joulukuvia, mutta vastaan tuli heti seinä kantaen kuvauspaikan ja -rekvisiitan nimeä. Eli suomeksi ulkona oli jo pimeä (tosin eipä sielä kovin nätti keli ole missään vaiheessa ollutkaan), sisällä ei aluksi tuntunut olevan mitään sopivaa kuvauspaikkaa ja kanien tonttulakkikin oli kateissa! Hetken päätä raavittuani sain sisälle jonkinlaisen hökötyksen pykättyä, joka kelpasi paremman puutteessa. Tonttulakin etsinnästä luovuin melko nopeasti, luultavasti ompelen huomenna uuden.

Kolme kania kävi kameran edessä. Ensin Bensku, jonka ilme oli heti iso "EI", kun se tajusi mistä on kyse. Lattialle hyppääminen kiinnosti paljon enemmän, jota en ihmettele ollenkaan. Sen jälkeen hain kuvaamisen luottokanin, Lunan, joka yllättäen ei ollut niin aktiivinen kuin yleensä, vaan pönötti enemmän paikallaan. Täten päätin nostaa rimaa korkeammalle hakemalla Elliotinkin mukaan kuvaan. Itseasiassa isosiskoni on kinunnut pitkään jo "kuinka niistä kahdesta on pakko joskus ottaa yhteiskuvia!", joten tässä sitten toteutui sekin.

No Tottipa päätti pistää pippalot pystyyn näyttäen olevansa jo kunnon mies, eikä mikään pikkupoika. Mulla oli sekunnin murto-osa aikaa ottaa kuva, ennenkö pikkumies oli jo kivunnut Lunan selkään. Luna ei tosin ollut siitäkään moksiskaan, pönötti vaan paikallaan :) Ja muistutuksena, että Lunahan siis on steriloitu.... En silti viitsinyt kiusata Elliotia, joten aika pikaisesti vein sen pois.

Silti suosikkikuvaksi käteen jäi juurikin Lunan ja Elliotin kekkulikuvaussessiosta:


Tuo yllä oleva kuva ei itsessään kovin jouluinen ole, mutta silti niin suloinen!
Alla yksi ihan onnistunut kuva Lunasta, lisänä mörkö-Bön:


Huomaa Benjaminin "oletko ihan tosissas?"-ilme..  Lisäksi karvanlähtö on taas kaikilla kaneilla päällä aiheuttaen Benskulle aina tuon karvanaamari-rajan. Lopuksi vietyäni Elliotin pois, Luna päätti vihdoin pistää ranttaliksi ja näin ollen ilmoitti kuvaamisen loppuvan tällä kertaa tähän. Kokeilin pikaisesti korvata joulutähden tuollaisella tontulla - se tönättiin samantien kumoon :D


Loppuun vielä pari kuvaa Elliotista ja Neelasta keittiön lattialla pari päivää takaperin. On aina yhtä huvittavaa kuinka paljon mielenkiintoista puuhaa pari sanomalehtitolloa, pahvilaatikko, aukinainen kuljetuskoppa ja pyyhe keittiönjakkaran päällä kanille tuottaa.. Ja ne samat kulmat ja kolot kun jaksaa minuutin jälkeen olla yhtä kiinnostavia, ihan kuin ensimmäistä kertaa ne näkisi!



4 kommenttia:

  1. Ihana tuo Luna + Elliot -kuva! Ja Benskun ilme :D

    Minäkin aina jaksan ihmetellä, miten kanilleni riittää ihmetyksen aihetta ihan vanhoissa tutuissakin tavaroissa, jos ne esim. siirtää toiseen paikkaan tai uuteen asentoon. Jos vaikka heittää peiton lattialle mytyksi niin sitähän pitää tutkailla joka suunnasta ja maistella ja haistella. Siinä mielessä kaneille on mukava keksiä virikkeitä, kun ei niiden niin ihmeellisiä (ihmisen mielestä) tarvitse olla, niin jo saa pikku pupu pohdittavaa ja tutkittavaa hetkeksi aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottaa kyllä meidän kaninomistajien elämää ihmeesti, kun nuo pikkuotukset eivät mitään raketinkeksijöitä virikkeidensä suhteen ole.. ;)

      Poista
  2. Tuo Lunan ja Elliotin yhteiskuva on täydellinen!!! :) Terveisin se kuvaa kauan kinunnut sisko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun olis tarvinnut olla täällä silloin, kun tota kuvaa otin.. Huhhuh :D

      Poista