15.2.2015

Talviunilla (+synttärisankari)

Hengissä olemme mekin, vaikkei siltä välttämättä ainakaan tämän sivuston puolesta tunnu. Blogi on vietellyt hieman hiljaisempia aikoja viimeisen kaksi kuukautta, ja mikäli mitään ihmeellistä ei tapahdu jatkuu sama malli vielä jonkun aikaa. Sen kummemmin en asiaa aio selitellä, blogin päivitystahti tulee piristymään kunhan sen aika on...mutta mainittakoon nyt sen verta, että tämä teho-opiskelija aikoo nyt saada opiskelunsa vihdoin ja viimein loppuun. Maaliviiva on kutkuttavan lähellä opinnäytetyön tilanteen ollessa vihdosta viimein hieman kirkkaampi, joten pyrin keskittymään nyt pääasiallisesti siihen töiden ohella. Toki kanien hoito ei muutu mihinkään, mutta kuvailu ja blogiin kirjoittelu kärsii. Prioriteetit...


Joskin, oli oppari missä tilanteessa tahansa on pakko välillä hehkuttaa tuttuun tapaan näitä omia korvakkaita, ja tällä kertaa vuorossa on porukan jänö. En voi sanoilla kuvata kuinka hyvää tuo Kainin tilalaajennus on sille tehnyt. Aina tuo on ollut kovin sosiaalinen, läheisyydenkipeä ja innokas pyörimään tärkeän oloisena omien puuhieni seassa, mutta nyt kun Kainilla on käytössä koko kanihuone ollaan siirrytty ihan omalle tasolle. Se on rohkaistunutkin hurjasti ja esimerkiksi ennen niin pelottavat heinäsäkit eivät nykyään ole enää niin kauheita, lisäksi ainakin siskoani Kakkula tulee tervehtimään yhtä iloisena kuin minua. Ihan loistavaa!

Vuosi sitten kun Kainin meille tulo oli vielä sähköpostitteluvaiheessa mietiskelin itsekseni kuinka mukavaa olisi omistaa "kaksi Böniä" siten, että molemmilla on samalla omat tietyt erilaiset piirteensä ja omituisuutensa (bjänisten luonteista kun olin lueskellut paljon positiivista). No nyt tällä hetkellä me olemme juurikin siinä tilanteessa. Molemmat pojat  ovat mitä parhaimmalla tavalla niin samanlaisia, mutta kuitenkin niin erilaisia ❤...esimerkiksi siten, että Kain ei kuse Ikea-sänkyynsä, toisin kuin tämä toinen älykääpiö lorauttaessaan tänään kesken siivouksen. No ei silti, vahinkoja sattuu ja onneksi noita Benjaminin ylläripissoja tulee kerran puolessa vuodessa, jos silloinkaan. Annettakoon tämän sille anteeksi. En silti väitä etteikö hetken aikaa tehnyt mieli viskata Benskukin jätesäkkiin vessalaatikkojätteiden sekaan (huumoria..).

"Mamma hei, mitä sä teet?" En mitään näköjään, enää.




Loppuun vielä, huomenna 16.2. meidän karvamörkö, eli Neela, täyttää jo 4 vuotta! Täytyypi huomen aamulla antaa kaikille Neeluskan kunniaksi pikkuiset suupalat banaania, jokaisen suosikkia kun tuo banaani tuntuu olevan.

8 kommenttia:

  1. Synttäri onnittelut Neelalle! ♥

    VastaaPoista
  2. Hyvää syntymäpäivää Neelalle! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea pienellä neljä vuotiaalle! :3

    VastaaPoista
  4. Onnea Neelalle! Meilläki on banaani lemppari;)

    VastaaPoista
  5. Onnea Neelalle! :) Paljonko Kain suurinpiirtein painaa ja paljonko se saa pellettiä päivässä?Ihan mielenkiinnosta, kun mulla on suurinpiirtein samankokoinen kani jolle syötän rabbit royale+excel :) Sulla on kyllä ihan huippu blogi ja aina odotan et tulee uutta postausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kain painaa tällä hetkellä n. 3,6 kg ja kaneille syötän vielä toistaiseksi ainakin Rabbit Royalea.
      Ruokamäärät menee idealla 1rkl/kg, eli sen mukaan Kain saa päivässä sen 3-4 ruokalusikallista RR:ää :)

      Poista
  6. onnea Neelalle! :) Kiva postaus.

    VastaaPoista