3.4.2013

Etukäteishyvästit lumelle ja jäälle & vauva-Bön

Eli viikon päästä tähän aikaan olen muutama tunti sitten saapunut Gran Canarialle ihmetellen minne hävisivät liukkaat kävelytiet ja yöpakkaset. Vaikka reissuun onkin vielä viikko aikaa, alkaa huomisesta eteenpäin vipinä ja täten muutama hassu 7 päivää hurahtaa silmissä.

Huomisen tarkoituksena olisi kerätä jälleen kanien kimpsut ja kampsut, ja kuljettaa kanipoppoo Valkeakoskelle vanhemmille hoitoon.

Käyn heittämässä kompparikehikkohäkit pystyyn ja lauantaina aamupäivästä hurautan bussilla takaisin Vantaalle. Kanit siirtyvät näin aikaisin siksi, että näin saan rauhassa siivota viikonloppuna koko kämpän siten, ettei alkuviikosta tarvitse tehdä juuri muuta kun pakata loppuun ja lähteä. Kaikki, jolla elelee kaneja samoissa tiloissa kun missä itse, tietävät nimittäin varsin hyvin kuinka tehokkaasti kanit sotkevat ihan jo päivässäkin. Varsinkin keväällä karvanvaihdon aikaan. (Benskulla ainakin näyttää karvanlähtörumba olevan sopivasti alkamassa, joten mielelläni lykkään sen pöllyämään Valkeakoskelle... No ei, ikävähän noita tulee..) Lisäksi aikaisehkoon siirtymispäivään vaikuttaa ihan aikataululliset asiat, ei joka päivä kerkiä koulun ja harrastusten lomassa matkustelemaan 1½h per suunta.

Perjantai on Valkeakoskella äidin passattavana ollessa sentäs vielä muuten aikatauluttamaton päivä, joten sen käytän kaneilun parissa. Koko porukan kynnet täytyy leikata ja Aapon turkki lyhentää. Lisäksi voisimpa kokeilla josko kaneja voisi käytättää ulkona, edellyttäen ettei vanhempien takapiha muistuta kynnettyä mutapeltoa. Täytyy varon vuoksi ottaa kamera mukaan ja katsoa jos tulee napsittua jotain julkaistavaksi kelpuutettavaa. :)



Tuntuu, että pieniä kanivauvanpalleroita pyörii joka sivustolla, jonne klikkaan. Jotta en saa mitään ajatuksia omassa päässäni, kaivelen Benskun vauvakuvia koneelta.

Benjaminhan on kasvattajanimeltään Tunturituulen Gonzague, eli ukko on syntynyt Tunturituulen kanilassa Paimiossa. Alla olevat 3 kuvaakin ovat täten Benskun kasvattajan, Raili Stenbergin ottamia ja itselleni olen ne luvallisesti ottanut vaan muistoksi. En koe, että laittamalla ne omaan blogiini kertoen kenen ottamia ne ovat copyright-merkkien kera, rikon kuolettavan vakavasti mitään tekijänoikeussysteemejä. Koputellaan kuitenkin kepillä jäätä ettei molskahdeta ja ollaan varovaisia näiden asioiden kanssa :)



Ruoka maistunut varsin hyvin jo pienenä..


Sitten vielä kun joku kertoo missä vaiheessa tommosesta yllä olevasta pikkusesta pallerosta on kasvanut tällänen kaninmöhkäle?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti