6.6.2015

Kesä on vihdoin täällä..

Herätkäämme mekin vihdoin tästä kevätunesta. 

Tänä aamuna pitkästä aikaa tunsin sen vanhan tutun kutinan vatsan pohjassa - oli pakko nousta nopeasti ylös, pukea päälle, napata kamera kainaloon ja lähetä ulos katsomaan mitä kameran ruokaa sitä löytäisi. Pitkään kameran kaivaminen laukusta on tuntunut työläältä ja kiinnostus kuvaamiseen on ollut kiven alla. Nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ajatus moisesta tuntui hyvältä. Vaikka päivän mittaan tuulen pitävä takki löysi tiensä olkapäille oli aamulla ihana olla ulkona topilla palelematta. Edes kusiaisten pistot/puremat kyynärpäissä kameran kanssa kyykkiessäni eivät haitanneet. Kesä on vihdoin täällä. Johan sitä on odotettukin..monestakin eri syystä.

Kaneilla elämä on jatkunut edelleen samoihin rutiineihin kangistuneena. Ulkoilua on ollut säiden niin salliessa ja tuoretta on sateiden ansiosta löytynyt ulkoa enemmän kuin tarpeeksi (tuntuu, että nurmikko kasvaa silmissä). Noin muuten Bensku voi yhtä paksusti kuin ennenkin, Cain on korvat höröllään aina kanihuoneen ovella pönöttämässä & kerjäämässä huomiota tai herkkuja, Aapon pää kumisee edelleen tyhjyyttään ja Luna....Luna nyt on oma törttö itsensä. Mikään ei siis ole muuttunut hiljaisuuden aikana.





6 kommenttia:

  1. Nättejä kuvia oletkin napannut!
    Itselläni tuossa keväällä alkoi uusi kuvausinnostus, kun luonto ihanasti alkoi heräilemään. Nyt sitten nautitaan kesästä ja sen tuomista touhuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Itsellä se valokuvausinto näyttää tällä hetkellä menevän vuoristoratamaisesti edestakaisin, mutta toisaalta eipä tässä mikään hätä ole. Nautiskellaan kesästä välillä kamera nokalla ja välillä ei :)

      Poista
  2. Wooou mitä kuvia!♥.♥

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniita otoksia! Muurahainenkin pääsi kuvaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sopivasti muurahainen sattui kiipeämään juuri tuohon kukkaan ja hetken odoteltuani kipitteli juuri haluamaani kohtaankin :)

      Poista