Kamerakaluston päivitystä + Elliot

Ulkona synkkä ilmä senkuin jatkuu päivä toisensa jälkeen, oma olokin on jatkuvalla normaalia paljon väsyneempi. Arki rullaa silti tasaisena eteenpäin ja itse yrittää juosta perässä parhaansa mukaan. Yhtenä iltana pilvet hälvenivät sen verta, että pitkästä aikaa näin kauniin auringonlaskun!

Tänään tosin päivääni pilkahti hieman valoa, kun uudesta kameran objektiivistani tuli saapumisilmoitus kännykkään. Päätin siis vihdoista viimein poltaa rahaa vähän enemmänkin ja ostin monelle varsin tutun Sigma 30mm f1.4:n. Olen jo pidemmän aikaa tuskaillut kittiputkeni kanssa, kun sen valovoima ei yksinkertaisesti riitä sisällä pelkällä kattovalon antaman valaistuksen avulla kuvaamiseen.. Nyt vielä joskus tulevaisuudessa kun raaskin uusia kameran rungon, niin ollaan jo hyvällä mallilla, mutta toistaiseksi pidän kyllä rahapussin nyörit tiukasti kiinni.

Elliot on aivan tykästynyt objektiivin pakkauspapereihin,  kun jätin ne sen riepoteltavaksi lattialle. Tuossa se painaa pitkin olohuoneen lattiaa "höttöpaperitollon" reuna suussaan ja raahaa sitä perässään.. Halvat on pikkuisen huvit :)

Kesäisiä metsäkuvia ankeaan syksyyn

Kaivelin tuossa tietokoneen kuvakansioita ja törmäsin pariin blogissa julkaisemattomaan kuvaan, jotka ovat tältä kesältä. Eli tässä vielä muutama hassu kuva Aaposta ja Neelasta juoksentelemassa Halkohaavan rannikon metsässä.

P.S Kysymyksiä saa myös vielä laittaa, jos joku asia meidän elämästä kiinnostaa.. :)

Liebster-palkinto + kysy meiltä!

Heti ensimmäiseksi: kiitoksia kovasti Hennalle Liebster blog -palkinnosta! :)

"Liebster tarkoittaa rakastettua, rakasta tai suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa."

Tämäkin on kierrellyt sen verta eri blogeissa, etten ala erikseen nimeämään 5 suosikkiblogiani. Lukuluettelossani olevat blogit ovat kaikki jollain tavalla suosikkeja - miksikäs sitä sellaista blogia edes lukisin, josta en niin välittäisi!

Sitten seuraavaan aiheeseen. Katselin tuossa, että tämän blogin lukijamäärä on kivunnut Bloggerin puolella yli 50 henkilöön. Hauskaa, koska alunperinhän lähdin kirjoittelemaan blogia täysin itseäni varten lähinnä siksi, jotta voisin päiväkirjamaisesti jälkeenpäin seurailla mitä kanieni kanssa olen puuhaillut. Kuvatkin kertovat vielä enemmän, jos niissä on mukana tekstinpätkiä.

Mikäli tämäkin blogi täällä pysyy kasassa seuraavat 10 vuotta, on silloin tulevaisuudessa mukava palata ajassa taaksepäin ja lukea millainen kani-ihminen tuolloin olin ja minkälaisia entiset kanini tarkalleen ovat olleet. Hauskoja ja ei niin hauskoja kanikokemuksia on kiva muistella tätä kautta.

On kuitenkin mukavaa, että ihmisiä meidän täydellisen tavoitteeton ja tylsähkö kotielämä kiinnostaa sen verta, että ovat klikanneet "liity tähän sivustoon" -nappia. :) Täten ajattelin ensimmäistä kertaa kokeilla, josko joillekin on jäänyt jotain hampaankoloon, mistä en välttämättä ole huomannut kirjoittaa.

Eli kysymyksiä saa nyt heitellä tänne päin.
Aihe täysin vapaa; kysymys voi liittyä kaneihin, minuun tms.

Aikaisemminhan en ole tällaisia kysymyspostauksia edes harkinnut, koska ajattelin jos ei kysymyksiä tulekaan laisinkaan.. Joten katsotaan miten meidän nyt sitten käy! Huu

Pullan"tuoksuinen" kuvapostaus

Olin kellahtaa takamukselleni, kun tänä aamulla herättyäni totesin auringon paistavan taivaalla!

Kaiken tän pimeyden keskellä oli ihanaa vaihtelua nähdä pitkästä aikaa tyyni sininen taivas ilman lohduttoman paksua pilvipeitettä, ikkunoiden reunoista sisään viheltävää tuulta ja pirskovaa sadetta. Mun puolesta talvi, pakkaset ja lumi voisivat vaikka jo tulla..

Häkkien siivousten jälkeen päätin kokeilla josko tolla mun kamerankuvatuksella nyt näin vähän valoisammalla ilmalla saisi sisälläkin otettua muutamia kuvia. Siinä Benskun vieressä lattialla pötköteltyäni napsuttelin muutaman, ja vaikka kuvissa oli edelleen turhan paljon kohinaa, antaa muhkupullan suloisuus ehkä vähän anteeksi asiaa.. :)

Ja nyt kun kerran liikutaan täällä leipomistermeissä, niin heitetään lopuksi sekaan yksi rusina:

Kyseessä siis tottakai porukan nuorimmaisin, Elliot, jonka mielestä hänen aitaukseensa tipahtanut kamera oli mitä mielenkiintosin. Elliotin, Totin tai Rusinan (millä nimellä nyt kutsuukaan) oma sivu kaipaa vielä esittelytekstiä, mutta enköhän sen saa kirjoiteltua tässä jossain vaiheessa.

Kun tunteet ei kohtaa

Reilu viikko sitten kotiuduttiin Vantaalle ja viimeisen viikon olen antanut Elliotin rauhassa totutella uuteen ja lopulliseen kotiin. Lattialla juoksutukset ovat tapahtuneet pelkästään keittiössä ja eteisessä - syynä tähän on yksi kappale isoa ja harmaata kaninrötköä nimeltään Benjamin, joka asuttaa siis olohuonetta. Bensku kun on päättänyt olla henkeen ja vereen ihmiskani, eikä suvaitse oikein naaraskanejakaan enää alueellaan...saati sitten pientä uroskanin rääpälettä.

Tänään sitten päätin, että nyt on Elliotin aika päästä isommalle matolle pomppimaan. Eli ei muuta kun Benskun aitauksen luukku kiinni ja pikkupoika olkkariin. Kävin ensin kynnen kärjet saksilla lävitse ja nätisti malttoi poitsu jälleen maata selällään ja pitää käpälät rentoina kynsikäsittelyn ajan. Sen jälkeen päästin Elliotin lattialle.

Jonkun aikaa pyörittyään Elliot tajusi Benskun olemassaolon ja olisi kauhean mielellään änkenyt sen aitaukseen. Kaiken huippu kuitenkin oli kun kuulin pojan honkottavan kosimisääniä...Benskulle. Siinä se olikin kun Benjamin vihdosta viimein tajusi olohuoneen lattialla menevän toisen uroskanin. Sitä mulkoilun määrää kun ukko korvat tötteröllä ampui silmistään lasereita Elliotia kohti ja yritti epätoivoisesti puskea aitauksesta ulos. Se saattoi seisoskella reilun minuutinkin nenä kompparikehikon aukosta läpi.

Että mua huvitti katsella vierestä, kun toinen honkotteli iloisen uteliaana aitauksen ympärillä samalla kun toinen näki punaista ja olisi enemmän kuin mielellään vaikka napannut Elliotilta pään pois..

Ja huomatkaa, että kanit eivät siis päässeet kosketusetäisyydelle, vaan näkivät toisensa joko kauempaa tai sitten pleksin lävitse (Benskun aitauksen oviluukku on läpinäkyvää pleksiä).. Ja mikäli Elliot yritti kurkoitella laidan yli, ohjasin pojan pois ennenkö Bensku kerkesi paikalle. Eikä niitä voi missään nimessä kosketusetäisyydelle päästääkään, siinä olisi Elliotin nenä suuressa vaarassa pudota matkasta.

Pahoittelen muuten tässä välissä kuvien melko huonoa laatua. Ulkona ilmat ovat olleen nyt niin pimeitä, eivätkä kattovalot anna tarpeeksi valoa aiheuttaen näin niin kameralle kuin kuvaajallekin ajoittaista ahdinkoa..

Alla: Bensku totesi pian oksakopperonsa päällystän olevan paras pikkukanin tähystyspaikka. Sielä se mörköili ja käänteli päätään Elliotin liikkeiden perässä. Ei oikein ollut ukon mieleen tämä juttu :)

Totesin tänään harmikseni kuinka nopeasti Elliot kasvaa. Missä vaiheessa sen takatöppönenkin venähti kaksinkertaiseksi? Tai siltä ainakin tuntuu.