26.1.2013

Nelskun uusi asunto

Eli nyt se uusi häkki on valmiina tossa olohuoneen nurkassa.
Mielenkiinnolla odotan kauan mulla menee, ennenkö alan katumaan sitä päätöstä, että otin taas yhen kaneista samaan huoneeseen missä nukun.. Luna tuolla keittiössä jo muistutteli miks aikanaan vaihdoin Neelan 2. kerrokseen ja ton pariskunnan 3. kerrokseen. Tolla nappulalla on meinaan tapana kaivaa sitä 2. ja 3. kerroksen välisen rappusen alatason alakulmaa.. Mutta onneks voin laittaa yöks oven välistä kiinni, joten jos se innostuu aamuyöstä kaivaan kulmaa hullunkiilto silmissä, ei se häiritse mun nukkumista. Joka tapauksessa kaksikolle tuntui olevan varsin mukava yllätys saada taas 2 kerrosta omaan käyttöön :)

Mutta sitten tää Neelan häkki!

Eli kokoa tosiaan alakerralla on sen 140x70cm ja yläkerralla 100x70cm. Ensin pystytin kompparikehikon pystyyn nippusiteillä. Sen jälkeen pistettiin isäni kanssa alakerran jalat paikalleen ruuveilla, leikattiin muovimatto ja laitettiin rimoilla kiinni. Rimoihin porattiin reikiä, joista myöhemmin laitoin nippusiteet läpi ja kompparikehikkoon kiinni (niinkun tuolla alakuvassa jotenkin näkyy). Yläkerta tehtiin muuten samalla tavalla, mutta jalkojen sijaan laitettiin noita rimoja poikittain. Niidenkin päähän porattiin reiät ja pistettiin nippusiteillä k.kehikkoon kiinni, ettei ne lipsahda paikaltaan pois ja pahimmassa tapauksessa romahduta koko kerrosta alas. Sen jälkeen rimojen päälle laskettiin valmis yläkerran taso ja pistettiin se myös nippusiteillä rimoista kiinni k.kehikkoon.

HUOM! Kuvienottohetkellä häkin sisustus oli vielä täysin kesken, ei siis jäänyt noin ankeaksi.

Tosta tuli ihan sievä ja näppärä kanihäkki, minkä voi tarpeen mukaan myös purkaa suhteellisen helposti :) Toi Neelan edessä oleva kehikko toimii ovena, eli siihen ei ole laitettu listoja kiinni tms.
Niin ja toi rappusen/tason jalka on hukkapala ja itse taso on kanikerrostalon 2. ja 3. kerrosten välisen aukon ennen peittänyt vanerin pala. Eli tasossa on vaan yksi jalka, muuten se on nippusiteillä k.kehikossa kiinni (vaneriin porattu reikiä jne).


Hintaakaan tälle ei tullut kun vähän päälle 40 euroa. Vantaan Puukeskuksesta haettiin puutavarat, jossa ne pilkottiin valmiiks sopivan kokosiksi/mittasiksi. Palvelu sielä oli tosi hyvää ja lopulta meitä palvellut mies anto hieman alennustakin jättämällä sahauskustannukset pois kokonaan loppulaskusta. Toki näissä kustannuksissa täytyy ottaa huomioon se, että kompostikehikot oli jo omasta takaa, samoten muovimatto.. Nelskullahan on nyt nimittäin sama lattia häkissänsä, kun mun vanhempien keittiössä Valkeakoskella.. :D (Niillä sattui olemaan sitä muovimattoa jäljellä autotallissa keittiörempan jäljiltä) Että jos laskee loppuhintaan myös kehikot ja muovimaton mukaan, niin nousee häkin hintakin.. Mutta toisaalta jos vertaa näihin kauppojen valmishäkkien hintoihin, niin eipä tää kauheen kallis hankinta ollut...ja tilaa on kuitenkin huomattavasti enemmän.

Nelskukin näyttää tykkäävän uudesta kopperostaan, kun tätä postausta kirjoitellessa se kieriskeli tyytyväisenä ja nyt tällä hetkellä se näyttää vetävän unta kuuppaan kyljellään kintut pitkänä :)

(Kuulin, että erikokosella näytöllä tää blogin ulkoasu ei ollut ihan samanlainen, kun itellä.. Joten pienten muokkausten jälkeen nyt pitäisi olla ok muidenkin näytöillä?)

6 kommenttia:

  1. Minullekkin kelpaisi tuollainen häkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan suinkin on tarve ja mahdollisuus joku tällainen toteuttaa, niin suosittelen! Tosi helppo rakentaa ja näppärä häkki :)

      Poista
  2. Aivan ihana blogi, erityisesti plussaa suloisista ja laadukkaista kuvista! :) Etsiskelin kaniaiheista blogia luettavaksi ja päädyin sitten tänne (joskus joulun aikaan). On kiva lueskella, josko vaikka saisin vinkkejä, kuinka selvitä kerrostaloyksiössä kanin kanssa (muutto itselläni edessä piakkoin). :) Niin, ja tuo häkki vaikuttaa aika kekseliäältä ratkaisulta, itse olen käyttänyt kompostikehikoita tähän mennessä vain ulkoaitausten väsäämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompas kiva kuulla, kiitoksia paljon! :)
      Internetissä törmäsin samantyyppiseen ideaan, jonka pohjalta päätin kokeilla tällaista "väkerrystä". Vielä ainakin olen ollut tyytyväinen :)

      Poista
  3. Ihan mahtavan näköinen asumus! :)

    VastaaPoista