1.3.2015

Juomapulloasiaa ym..

Olen tähän asti aina vannonut Classic-juomapullojen nimeen, niitä meillä on aina ollut käytössä ja ajatuksena oli jatkaa näin tulevaisuudessakin. Nyt kuitenkin Benjamin on alkanut rypömään pullonsa kanssa siten, että vettä päätyy lattialle asti lasikuppivirityksenkin ohitse (olen siis pienillä jesarin paloilla kiinnittänyt pienen lasikupin Bönin vesipullon alle lattialle kompparikehikkoon kiinni, se yleensä kerää "hutitipat"...ja Bön antaa onneksi kupin olla rauhassa).

Vuokrakämppäni parketinkuvatus on vanhojen asukkaiden jäljiltä niin järkyttävässä kunnossa, ettei siitä ole juuri enää mitään pelastettavissa, mutta en silti halua Benskun vesipullon alla olevan lattian olevan vähän väliä kostea. Tavallinen vesikuppi ei tule kysymykseenkään, tuo junttapulla heittäisi kipot ympäri alta aikayksikön ja silloin vasta lattia märkä olisikin. Täytyi siis keksiä jotain muuta.


Kokeilumielessä päätin tilata Zooplussalta tuollaisen juomapullon ja -kupin yhdistelmän. Itseasiassa tilasin niitä suoraan kaksi, sillä Kainin vesipullo tiputtelee myös välillä lammikkoa muovimatolle. Ja mikäli totean tuon vesipullon olevan erityisen hyvä tilaan sellaiset myös pikkuisille ja rusinoille...olettaen että nuo saa viritettyä niiden häkkeihin.

Nuo kaksi pulloa eivät vielä ylittäneet Zooplussan minimitilauksen arvoa (29 €), joten päädyin sitten katselemaan muuta tarjontaa. Kain on kovin tykästynyt Ikea-sänkyynsä ja usein nököttääkin ohuen patjanlituskansa päällä. Lisäksi poika on ihanan siisti eikä ole toistaiseksi ainakaan päättänyt tuhota hampaillaan mitään luvatonta....joten päädyin lopulta katsomaan mukavuudenhaluiselle kermapyllylle kissanpetejä. Totesin hyvin pian, että lähes kaikki olivat melkoisen kookkaita ja näin veisivät turhan paljon L-häkin alta tilaa (jonne joutuisin sängyn laittamaan, jotta se ei sotkeutuisi muiden kanien karvoihin/heiniin niin paljoa).

Lopulta päädyin tällaiseen yksinkertaiseen patjaan. Voi silti olla, että jossain vaiheessa päädyn ostamaan jostain tämän tyyppisen sängyn, saisi poitsu sitten vaikka kaivellakin sänkyään ajankulukseen..

Joka tapauksessa nyt vain odotellaan, että paketti saapuu - ja toivotaan, että ne juomapullot ovat toimivat.

Kuvat on napsittu viime kesänä 1 Valkeakoskelta ja 2 Ypäjältä.

Ja tähäänhän on Benjaminin varsinainen syntymäpäivä, eilen otin varaslähdön onnittelukuvan kanssa.
Hain kaupasta yrttejä koko porukalle pojan 3-vuotissyntymäpäivän kunniaksi, hyvin upposi!

3 kommenttia:

  1. Onnea Benjaminille<3

    Itse olen tykännyt Zooplussasta aikas paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt muutaman kerran tilaillut Zooplussalta ja kyllähän se ihan ok on :)

      Poista
  2. Ihana kuva Vanamosta! :) Onnea Benskulle!

    VastaaPoista