31.5.2014

Yksi etappi lähestyy (+kysymys!)

Elokuussa 2014 Heinää & Käpälänjälkiä -blogille tulee täyteen kaksi vuotta, lisäksi lukijoiden määrä lähentelee uhkaavasti kolminumeroista lukua...eli 100 lukijan raja häämöttää jo aika lähellä.

Hauskaa, miten meidän tavallisen tylsä arkielämä, jossa nyt ei tapahdu yleensä mitään sen järisyttävämpää, on ilmeisesti sen verran kiinnostavaa, että toiset jäävät seurailemaan enemmän tai vähemmän aktiivisesti menoamme. Kyllähän se väkisinkin lämmittää mieltä, vaikka alunperin aloitinkin blogia kirjoittamaan käytännössä vain itseäni varten.

Mielessäni on pyörinyt erilaisia tapoja "juhlistaa" H&K:n pikku saavutusta, ja yksi ajatus on ollut pistää kesän mittaan pystyyn arvonta, jonka palkintona olisi tällainen:
Oman kanini kuvaa nyt en luonnollisesti tuputa kenellekään, eli avataampas asiaa hieman. 

  • Osallistujien kesken arpoisin voittajan, palkintona olisi digitaalinen piirrosversio voittajan haluamasta kuvasta (Piirtopöytä + Photoshop & PaintTool SAI)
  • Kuvan tulisi olla tarpeeksi iso ja hyvälaatuinen. Puuroinen pikselikasa aiheuttaa niin minulle kuin voittajallekin kurkun kuristusta, sillä eipä sellaisen kuvan pohjalta ole kovin mukava/helppo yrittää piirtää ja näinollen lopputuloskaan ei voi olla päätä huimaava. Mukavinta olisi, jos valittu kuva olisi esim. järkkärillä otettu..
  • Valitettavasti rajaisin piirrettävän lemmikin pelkästään kaneihin, koska en ole eläissäni piirtänyt koiria, kissoja, hevosia tms pyrkien edes jonkinlaiseen realismiin.. Enkä mielelläni ala harjoittelemaan vieraalle ihmiselle menevällä piirroksella/maalauksella (miten sen nyt haluaa sanoa).
  • Yllä olevan räpellyksen mukaisesti lopullinen kuva olisi taustaton png-tiedosto. Täten myös oletan, että voittajan valitsemassa kuvassa oleva kani näkyisi kokonaan (esimerkiksi pöydän tms päällä otettu kuva olisi itseni kannalta mukavin).
  • Värityksen monimutkikkuus & esim. karvan pituus vaikuttavat suoraan siihen, kuinka kauan kuvan valmistumisessa kestää. Eli luonnollisesti esim. luonnonkeltainen hermu on nopeampi, kuin  vaikka km japski viittakuvio leijonaharjas. Ja toki toivoisin, ettei joku heti heittäisi spostilla angoran kuvaa, siinä tapauksessa saattaisin jopa päätyä viskaamaan piirtopöydän ikkunasta ulos turhautuneisuudessani.. :) Eli jos haluaisi ilahduttaa allekirjoittajaa, niin suosisi mieluummin lyhyttä turkkia tässä tapauksessa..
Tottakai pyrkisin saamaan kuvan mahdollisimman nopeasti valmiiksi, mutta yksinkertaisenkin kuvan tekemiseen menee oma aikansa, varsinkin kun on arkipäivät töissä. Lisäksi koska tekisin tässä vapaaehtoisesti ilmaista työtä, en aikoisi ottaa asiasta turhaa ylimääräistä stressiä. Paljon rajoja ynnä muuta, mutta mutta.. Juuri sen vuoksi heitänkin ilmoille:

Mikäli kaikkien näiden sääntöjen kera pistäisin moisen arvonnan pystyyn,
löytyisikö sellaiselle edes kiinnostusta?

Tämän pohjalta mietin toteutanko tätä ideaa nyt kesällä, joskus tulevaisuudessa tai vaihtoehtoisesti en ollenkaan. Eli teidän ajatuksianne kaipailen nyt tähän liittyen.

Tällä hetkellä tuhertelen isosiskoni yhtä kilpikonnaa, joten ainakin sen haluaisin saada valmiiksi ennenkuin edes aloittaisin arvontaa. Siinä myös yksi syy miksi rajaan arvontaan osallistuvat lemmikit pelkkiin kaneihin... Pakko myöntää, että niitä kilpipaloja pipertäessäni mielessäni saattoi käväistä ajatus jättää homma tähän:

Siskoni tosin ei välttämättä olisi kovin innoissaan ideasta? Ei mutta kyllä tuo tuosta vielä valmistuu, vaikka aivan täydellisen kesken se on nyt vielä kaikinpuolin.. Tuohon kilven yläosaankin todennäköisesti palailen vielä moneen eri otteeseen.. :)

10 kommenttia:

  1. Ahaha toi kilppari! :D mutta mun mielestä tää olis aivan huippu arvontaidea! Tosi kekselijäs ja varmasti mieluinen :')

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva arvonta idea, ja tosi erilainen mitä muissa blogeissa, toteuta ihmeessä! :)

    VastaaPoista
  3. Ois ilo saada noin hieno kuva pupulista! <3 upeaa, todella hyvä idea, kun on lahjoja niitä tulee käyttää. Eli arvontaa odotellessa ;)!

    VastaaPoista
  4. Vautsi, tosi kivan kuuloinen idea! :)
    Toteuta ihmeessä, osallistujia löytyy varmasti.

    VastaaPoista
  5. Upea piirros ja kyllä nauroin ääneen useaan kertaan tätä lukiessa, sulla on hauska tapa kirjoittaa. :) Ehdottomasti osallistuisin!

    VastaaPoista
  6. tosi kiva idea toteutavaan

    VastaaPoista
  7. Tosi hauska idis ja mahtavan hyvä olet piirtämään!

    VastaaPoista
  8. Se voooooi olla, että en laittais Oonan kuvaa mihinkään esille ihan tommosenaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkö? Ja mun mielestä toi naamataulu kun on ihan Oonan kopio... :P

      Poista
    2. Siinä ois pitäny suupielten mennä vähän alaspäin niin ois ollu mörkö-Oona. :D

      Poista