25.12.2014

Joululahjapiirroksia

Äitini täytti 23.12. 60-vuotta, joten piirsin hänelle tuon alla olevan mustavalkoisen kuvan, tulostutin Ifolorin kautta ja ostin kehykset. Tämä oli samalla joulu- ja syntymäpäivälahja. Ostan tässä jonakin päivänä vielä toiset samanlaiset kehykset ja keväämmällä piirrän myös isälleni samalla tyylillä aiheeltaan hänelle sopivamman kuvan, jonka myös tulostutan ja kehystän. Saavat sitten tuollaisen "kuvaparin" seinälleen. Kokoa tuolla on kehyksineen 36,5 x 28 cm.


Lisäksi alla on kuva, jonka piirsin siskolleni yhtäkkisen päähänpiston johdosta vielä sunnuntaina 22.12. Keskeneräinen ja täälläkin naamansa näyttänyt Tiinan Oona-nelivarvaskilpikonnan kuva kun on tosiaan edelleen kesken, joten siitä hyvästä raapustelin alla olevan kuvan Tiinan leopardigekosta. Myös tämän tulostutin ja kehystin, kokoa sillä on 10 x 15 cm + sirohkot kehykset. Kyseisen vielä nimettömän "kekkosen" elämää voit halutessasi seurata siskoni blogista.


Kaneihin palatakseni, tänne Valkeakoskelle satoi nyt vähän enemmän lunta, joten kunhan nuo tämänpäiväiset hurjat pakkaset hieman lauhtuvat on tarkoitus suunnata kanien ja kameran kanssa ulos. Eilen Rusinat jo ulkoilivat valjaissa takapihalla ja muistin jälleen kuinka ihana lumitursas Neelasta tulee lumihiutaleiden tarttuessa sen naamakarvoihin.. Pakkohan se on saada ikuistettua kameralla.

1 kommentti:

  1. Jaanan tekemä taulu oli ihana lahja, kiitos siitä vielä kerran! :) Onneksi jouluvapaalla oli edes hieman sellaistakin ilmaa, että Jaana pääsi kanien kanssa takaterassille ja pihalla! :)

    VastaaPoista