Kanikolikon varjopuoli osa 5: Elliotin huonot puolet

"Usein kun tulee kaneistaan kirjoiteltua, tulee aina mainittua vain niitä hyviä ja ihania puolia "miksi omat korvalöllykät on ne itselle kaikkein parhaimmat!"

Totuushan kuitenkin on, ettei yksikään lemmikki oikeasti ole täydellinen - jokaisesta löytyy ns. huonoja tai ärsyttäviä piirteitä, jotka kuitenkin toivon mukaan jäävät niiden hyvien puolien varjoon. Tästä syystä päätin kerrankin listata meidän pikkuhirviöiden epämiellyttävät puolet, niin ulkoiset kuin pään sisäisetkin seikat...ihan näin perjantain kunniaksi.

Listaan jokaisesta kanista yksitellen pikkuhiljaa niiden huonoja puolia ja jaan ne kaikkien kanssa, jotta te muutkin voitte pyöritellä päätänne näiden pikku pahvipäiden vuoksi."

Miksi meidän kani on se kaikkein rasittavin?

Osa 5: Elliot

Seuraavana vuorossa porukan nuorimmaisin, eli kääpiöluppa Elliot, jonka kohdalla on tuoreimmassa muistissa se aina liian lyhyeltä tuntuva vauvaikä. Ei sillä, Elliotista on kasvanut varsin upea poika kaikinpuolin...aivojen kehitys vaan ajoittain tuntuu laahavan jälkijunassa, joka lienee ihan normaalia elämänsä kunnossa olevalle pupupojalle.

Eli nyt tuutin täydeltä Törttö-Tottitekstiä.


1. Per*e kameraan, MARS!

Jos on onni matkassa, saattaa Elliot pysyä naama kameran suuntaan ainakin sekunnin murto-osan ajan. Muutoin turhan usein kuvaaja saa tarkennella pojan takamukseen. En tiedä mikä siinä on, mutta etenkin jos yrittää tuota kuvata pöydän päällä pyörähtää rusina ennemmin tai myöhemmin ympäri tähdäten peppupuoliskon kameraan päin. Ihan tarkoituksella kokeiltu juttu. Ja kun ei miellytä, niin minkäs teet. Onneksi tosin Totin nätti ulkonäkö antaa usein anteeksi aika paljon ja mahdollistaa nämä sekunnin murto-osan räpsyt (jos siis näkyy muutakin kuin peppu).

...ja jälleen yksi letkeä letkautus: "jos on onni matkassa.." Elliotin kasvattajanimihän on Sinikellon Onni Matkassa. Voi tätä kuivan huumorin määrää.

2. Nakerran..pupellan..

Aivan se ja sama vaikka heittäisit alumiinia Elliotin häkkiin, 100 % varmuudella niihinkin ilmestyy hampaan jälkiä jossain vaiheessa, etenkin jos kys. alumiinisen asian takana on jotain minkä vuoksi sen taakse on ainakin pienen pupun aivojen mukaan ehdottoman välttämätöntä änkeä. Toki näille hampaiden käyttö on luonnollista käytöstä, mutta tämä tapaus onnistuu harmillisen usein valitsemaan juuri ne ei niin nakertelua varten hankitut kohteet, parempia vaihtoehtojakin siis olisi. Huonekalut tosin Totti jättää onneksi rauhaan jaloitellessaan (ainakin toistaiseksi). Ja nyt ei siis puhuta oikein kunnon tuholaisesta, vaan niposta omistajasta, joka mieluummin katsoisi mm. kohtuu kallista puukoppia ilman niitä hampaanjälkiä...kuten todettu, vaihtoehtoja kun olisi pajon muitakin. Ja kun tieto on varma, että ne hampaat, jotka ne nakertelujäljet ovat tehneet löytyvät tuossa vasemmalla kuvassa olevan otuksen suusta.

3. Vessalaatikon kaivaminen

Kieltäydyn kommentoimasta tätä tämän enempää.

4. Ruokakupin kaivaminen

Ja kun siitä ole edes mitään hyötyä! Rusinakaksikon tämän hetkinen ruokakuppi on sen verta laakea ja pellettien päivittäinen määrä vähäinen, että kaikki pelletit jakautuvat kupin pohjalle. Ne eivät siis ole kasana päällekkäin, eli kaivamalla ei saa mitään muuta esille kuin lisää kylmää kupin pohjaa. Siitä huolimatta Elliot peruuttelee menemään kuppinsa kera sitä kaivellen ympäri häkkiä ja Neela tulee perästä päin imuroiden Totin lattialle heittelemät pelletit parempiin suihin. Koominen näky tuo kyllä on, se on pakko myöntää...mies sotkee ja nainen siivoaa perästä. Joka tapauksessa, varsin toimiva ja yhteensopiva pariskunta tämä niinkuin tästäkin ilmenee.

5. Rihmuli

Jos Elliotille ei tarjoa tarpeeksi tekemistä, se lähtee itse hakemaan sitä - käytännössä se kiipeää aidoista yli mikäli mahdollista. En jostain syystä mielelläni pidä kanejani katollisissa häkeissä/aitauksissa/tms, joten tämä ominaisuus aiheuttaa ajoittain pään raapimista. Toisaalta sitten kun hyvä järjestely häkin ja virikkeiden osalta löytyy ei tämä ole enää ongelma. Aina kuitenkin täytyy muistaa, että tällainen ominaisuus pojalta löytyy.

Näiden vastapainona meidän virtapippuri on edistynyt hurjasti kontaktin ottamisessa. Nuorempana Elliot ei juurikaan ollut kiinnostunut minusta tai ihmisistä yleensäkään, nykyään se tulee luokse (osittain ruoan perässä, osittain puhtaasti uteliaisuuttaan) ja antaa koskea väistämättä kättä. No, onhan Elliot ollutkin meillä jo yli vuoden, mutta en tykkää pitää mitään kiirettä vaan annan kanin itse valita haluaako se samojen tuttujen rutiinien kanssa ns "osallistua enemmän". Sen jälkeen vasta alan tietoisesti "mäyläämään" kania vähän runsaammin. Aapon kanssa toimin ihan samoin ja nyt minulla on ollut jo monen monta vuotta kani, joka luottaa tekemisiini 100%. Meidän katon alla hiljaa hyvä tulee!

Kanikolikon muut osat: Aapo, Luna, Benjamin, Neela, Elliot & Kain