10.2.2013

Karvatolloja


Kanien, tai oikeastaan Aapon & Lunan manikyyri ja pedikyyri oli tänään vuorossa ja lisäksi Aapon turkki lyhennettiin. Kynsien leikkuussa ei ollut mitään normaalia ihmeellisempää, mutta turkin leikkuuseen keksin yhden hyvän pikku kikan, mikä ei ennen ole tullut mieleen.

Kun Aapon turkkia leikkelee, on puolet sen jälkeen vaatteissa ja kanipyyhkeessä kiinni kuin naulattu. Mulla sattuu olemaan vaatehuoneen ylähyllyillä sitä vanhaa kerniliinaa, joten leikkasin siitä sopivan kokoisen siivun. Sitten vain ensin tuolille istumaan, pyyhe jalkojen päälle, kerniliina pyyhkeen päälle ja Aapo sen päälle. Näin suurin osa karvoista putoaa lattialle, mihin niiden kuuluukin pudota, ja kanipyyhe ja omat vaatteet jää (suurimmalta osin) karvattomaksi.

Tässäpä Aapo ennen leikkausoperaatiota:


Ja tässä kyseenalainen lopputulos:



Niinkuin huomata saattaa, en todellakaan ole näiden vuosienkaan jälkeen mikään trimmauksen ammattilainen. Mutta väliäkös tolla, muutama päivä tästä eteenpäin eikä Aapo näytä enää yhtään niin pesukoneesta tulleelta. Karva ei ollut nyt ihan niin pitkää kun se välillä on ollut, mutta lähti sitä ukosta silti ihan kiitettävä määrä. Tuossa kuvassa karvan määrä ei ihan välity, mutta saa siitä nyt jonkunlaisen kuvan.

Bönskylästä sen verran, että päätin nyt pitää sitä 24/7 vapaana keittiön ja käytävän/eteisen alueella kunnes saan hankittua keittiön oviaukkoon sen portin. Eli tosiaan nyt Bensku saa röhnöttää isommalla alueella myös yöt ja ne ajat kun en itse ole kotona. Ilmankierto vähän kärsii, kun käytävän ja olkkarin välinen ovi on kokoajan kiinni, lisäksi vaatehuoneen ovea on pakko pitää nyt kiinni, kun ennen olen pitänyt ovea raollaan välttääkseni "komeronhajun" vaatteissa ym.. Mutta onpahan kaninrötkäleellä parempi olla. :)


2 kommenttia:

  1. Meidänkin Aapo "trimmattiin" kesällä :D http://img.petsie.org/petsie021932205_b.jpg

    VastaaPoista