30.3.2014

Benskun ulkoilut & Kainin kuulumiset



Nyt on ollut niin kauniita päiviä, että mukana Valkeakoskella ollut Benjamin on saanut ulkoilla takapihalla sydämensä kyllyydestä...ja ulkoiluahan ei herran sydämeen loppujen lopuksi paljoakaan mahdu. Siinä missä hetken aikaa pihalla ravailu on kivaa, on silti mukavempaa esimerkiksi nököttää maassa kameran kanssa rämpivän omistajan päällä/sylissä.. Näin ollen kameran täytti lähinnä liian lähellä linssiä olleet ranskanpullapäät.


Uudelle tulokkaalle ja pikku potilaalle, Kainille, kuuluu myös erinomaisen hyvää. Toipuminen niin kastraatiosta kuin ympäristönvaihdoksestakin on sujunut hienosti - heinä, pelletit ja tuoreruoka uppoavat jo varsin hyvin ja poika on muutenkin ollut koko päivän mitä pirtein tapaus. Lisäksi eilen ja toissapäivänä vielä ymmärrettävästi hieman hämillään olleesta jänöstä on kuoriutunut ihanan sosiaalinen.

Sen huoneeseen mennessäni juoksee Kain väliaikaisaitauksensa etureunaan vastaan, ja aitauksen viereen istuessani seuraa poika mukana. Sen jälkeen alkaa iloympyrän ravaaminen aitauksessa ja umputus, joka päättyy kohdalleni pysähtymiseen ja kehikon rei'istä nenän ulostunkemiseen niin pitkälle kuin se mahtuu. Laittaessani käteni k.kehikon aukosta sisään sukeltaa Kain käden alle ja jää rapsuteltavaksi. Eilen vielä hieman hukassa ollut vessalaatikon käyttökin on löytynyt (Benskun pissaisten purujen avulla) muutamia papanoita lukuunottamatta. Itselleni tärkeintä on kuitenkin pissojen päätyminen oikeaan osoitteeseen, papanoista en ole niin tarkka.

Joka tapauksessa voipi olla ettei mene kauaa ennenkö sitä ollaan jälleen yhden uuden korvakkaan käpälän ympärille kiedottuna..


Huomenna (tai tänään, sillä kellon mukaan on jo sunnuntai) me siirrymmekin takaisin Vantaalle ja Kainkin pääsee vihdoin rauhoittumaan lopulliseen kotiinsa. Kunhan poika tervehtyy loppuakin voidaan säiden salliessa piipahtaa pihalla tutkimassa loputkin nurkat uudesta ympäristöstä.

4 kommenttia:

  1. Oi, hienoa että teillä on Kainin kanssa mennyt hyvin ja hei mahtavaa että se vessalaatikon käytön salat aukesi sitten uudessa kodissakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavasti on mennyt, tosi reipas nappula Kain on kyllä :D Vessalaatikosta: itseasiassa nykyään 99% papanoistakin päätyy vessalaatikkoon, joka on tosi mahtavaa näin kun se juoksee kanihuoneen lattialla 24/7. Ei sitten tarvitse kys. huoneeseen mennessään varoa "minimiinoja" jalkojen alla.. :D

      Poista
  2. Mitä rotua benjamin on kun en tiedä koska olen uusi täällä blogissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Benjamin on rodultaan ranskanluppa. Lisää Benskusta voit halutessasi lukea, kun klikkaat sivun ylälaidassa, bannerin alapuolelta Benjaminin nimeä - sieltä pääset pojan omalle esittelysivulle.

      Poista