12.10.2013

Syysnappula

Luna ulkoili vuorostaan tänään syksyisellä nurmikolla. Kanit on edelleen vietellyt viikot täällä Valkeakoskella ja tästä syystä olen itsekin pyrkinyt tulemaan Vantaalta takaisin Valkeakoskelle niin pian kuin mahdollista. Ensi viikolla joudun lähtemään maanantaina, mutta palaan jo torstaina ja silloin mulla alkaakin aina niin ihana syysloma! Juuri sitä vapaata viikkoa silmällä pitäen kanit tänne tuotiinkin hieman aikaisemmin.

Mutta tosiaan lauman pienin tapaus juoksenteli tänään valjaissa ulkosalla ja omistaja yritti epätoivoisesti nappoa kuvia ees taas pompottavasta kanista. Lunallakin totesin toimivan hyvin sen, että kani saa juosta vapaana vetäen valjaiden narua perässään, josta saan tarvittaessa napattua kiinni.



Ja kuten mainitsin, ei Lunan kaltaisen vauhdikkaan kanin kuvaaminen aina ole mitään herkkua. En jaksanut säätää valotusta ym. manuaalisesti, joten käytin automaattiasetuksia...ja tästä hyvästä turhan moni kuva oli oikealla olevan kuvan kaltaisia räpsäyksiä....

Benskun matokuuri on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Poitsu parka oli eilen onnellisen tietämätön edessä olevasta, kun nappasin sen syliini ja rapsuttelin hetken aikaa. Sen jälkeen vein ruutan sen suuhun - ei mitään reaktiota. Painoin hieman lääkettä sen suuhun - silloin se heräsi. Peruutus taaksepäin, hirveä pään ravistelu ja etukäpälillä suun lääppiminen.. Ei tainnut maistua kovin hyvältä Benskun mielestä. :) Loputkin lääkkeestä saatiin lopulta pienen miehen suuhun, katsotaan miten tänään sujuu kun Bensku tietää jo mitä sieltä ruutasta oikeasti tulee..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti