25.10.2013

Pikkupoika poseeraa

Täällä on ollut koko viikon melkoisen surkeaa keliä ja täten kanitkin ovat olleet pelkän sisäjuoksutuksen varassa. Syksyisten ulkokuvien ottokin taisi tältä osaa olla tässä ellei viikonloppuna aurinko päätä näyttää nenäänsä; takapihan nurmikko kun on jatkuvalla niin märkä, etten sinne kaneja halua viedä kastumaan. Tulevana sunnuntaina me palaammekin taas koko konkkaronkka Vantaalle ja seuraavan kerran kanit tulevat Valkeakoskelle luultavasti Joulun aikoihin.

Sitten lauman kakaraan. Elliot on nyt ollut meillä viikon verran, enkä voi kun hymistellä kuinka mukava pikkuinen on. Viliä lukuunottamatta kaikki omistamani kanit ovat oppineet käyttämään vessalaatikkoa (väh. pissojen osalta) suhteellisen ripsakasti, Bensku taisi ihan parissa päivässä. Elliot tosin nosti riman hieman korkeammalle, se kun ei ole yhtä pissaa lukuunottamatta lirutellut mihinkään muualle kuin vessalaatikkoonsa! Lattialla ollessaankin se kiltisti käy pissalaatikolla, sijaitsi laatikko missä tahansa.


Parin päivän hiljaisen uunoilun jälkeen Elliotista on kuoriutunut mitä hauskin pikkumies. Lattialla ollessaan se jaksaa painaa ilorallia kierros toisensa jälkeen, sylissä se jaksaa edelleen olla suhteellisen rauhallinen...mitä nyt vähän kiinnostaisi lähteä tutkimusmatkalle vasemmalle tai oikealle.

Elliot tosiaan tuntuu olevan nopea oppimaan asioita ja se onkin oppinut melkoisen paljon viikon aikana. Luoksetulo pyynnöstä toimii mukavasti, toki siihen saattaa ehkä vaikuttaa pojan kyltymätön ruokahalu ja omistajan kädessä olevat pelletit.. :) Lisäksi Elliot on nopeasti hoksannut mihin sen ei toivota vanhempieni olohuoneessa menevän. Ja vaikka kuinka mieli tekisi mennä myllertämään kiellettyihin paikkoihin (mm. kirjahyllyn alataso), päättää se toistaiseksi ainakin olla menemättä tehden näin allekirjoittaneen varsin iloiseksi.


Käsittely sujuu myös varsin mallikkaasti. Selällään pikkuinen jaksaa olla ihan mukavasti, kantaessa se on rauhallinen ja häkistä ottaminen toimii. Kynsiä en ole vielä leikannut, joskin Elliotin ollessa selällään olen räplännyt sen käpäliä aiheuttamatta sen kummempaa reaktiota kanissa. Ja itseasiassa kasvattajakodissaan kasvattaja kehui Elliotia kuinka sen ensimmäinen kynsien leikkaus oli mennyt hyvin. Kyllä tästäkin nappulasta on hyvää vauhta kasvamassa yksi kympin pupu lisää tähän kanipoppooseen :)

Pikkuinen kasvaa kovaa vauhtia, joten täytyy kohtuuden rajoissa yrittää napsia siitä paljon kuvia, ennenkö se venähtää aikuiseksi kaninrötköksi. Laitoin kuvauspaikalle kookospähkinän, jonka avulla voi suhteuttaa vähän Elliotin tämän hetkistä kokoa. Poika tosin päätti parkkeerata kookospähkinän eteen, jolloin se näyttää hieman isommalta kuin se todellisuudessa onkaan. Sen asento kuitenkin on niin suloinen, että pakko heittää tuokin kuva tähän perään...... :) Täytyy Vantaalle palattuamme ottaa pikkumiehestä ilorallikuvia olkkarin matolla - tai ainakin yrittää.


Varoituksen sana: Blogi tulee luultavasti täyttymään näistä Elliot edestä, Elliot takaa -kuvista.......

8 kommenttia:

  1. Mua mietityttää, että miten opetat kanin sisäsiistiks? Vaikka mulla on oma kani ja se tekeenkin tarpeensa yleenä laatikkoon, mut joskus se tekee tarpeensa laatikon viereen. Ja tietenkin ne leivää siitä vähän joka suuntaan. Mutta mun piti vain tulla kehumaan, miten kivan näköinen kani sulla on, mua ei haittaa yhtään vaikka niitä kani edestä, -takaa ja -sivusta kuvia tulee. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on toiminut aika hyvin tämä, että heti kanin tultua kotiin laitetaan sen vessalaatikkoon jonkun toisen kanin pissaisia puruja + papanoita. Yleensä nuo ovat nopsaa hoksanneet jutun juuren. Jos talossa ei ole kania, jonka vessalaatikosta voi puruja uuden tulokkaan vessaan laittaa, mennään tällä peruskikalla: siirrä väärään paikkaan päätyneet jätökset sinnikkäästi vessalaatikkoon.

      Jos joku kaneista pissailee/papanoi vessalaatikon viereen, olen yleensä kokeillut ensin vaihtaa vessalatikkoa, esim isompaan, matala reunaisempaan tai kulmavessaan.. Tai sitten voi yrittää vaihtaa kuivikemateriaalia. Yleensä joku tällainen on toiminut :) Aapolla ja Lunalla joudun pitämään heiniä siten, ettei niihin pääse käsiksi muuten kuin ison vessalaatikon kautta.. Kummasti menevät tällöin 90% papanoistakin oikeaan osoitteeseen :)

      Poista
  2. Voi ei miten ihana :3 Meilläkin kaikki on oppineet sisäsiisteiksi nopeasti. Nyt tuntuu vaan että meidän ranskis Esko on taantunut ja alkanut lirauttelemaan häkin katolle. Meillä siis on sellanen verkkokatto ja siinä fleece peitto päällä joten mukavasti kaikki pissat menee alakertaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, toivottavasti Esko parantaa "vessatapansa" pian :/ Ranskiksen kokoisesta kanistakin kun sitä pissaa tulee ihan kiitettävä määrä.......

      Poista
  3. moikka! Miten saat kuviin varjostuksen taustalle? :) ihana Elliot!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa googlailla asiaa, sieltä löytyy varsin hyviä ohjeita miten HTML-koodeilla voi itse muokata blogin ulkoasua. Samalla sieltä voi löytyä paljon kaikkea muutakin kivaa.. :)

      Poista
  4. Onpas ihana kani ja hienoja kuvia :)

    VastaaPoista