7.10.2013

Haaste vol. 2

Meidän blogi haastettiin jälleen, tällä kertaa haaste tuli Kerrostalokaneilta. Kiitoksia haasteesta!

Tämän kyseisen haasteen olen tainnut tehdä kolmisen kertaa aiemminkin, mutta koska joka kerta vastassa on eri 11 kysymystä, voin niihin mielelläni vastailla. Säännöthän haasteessa ovat vanhat tutut:
  • Kerro 11 asiaa itsestäsi
  • Vastaa haastajan 11 kysymykseen
  • Keksi 11 uutta kysymystä
  • Haasta 11 bloggaajaa
  • Kerro bloggaajille, että haastoit heidät
Ja kuten aiemminkin, tälläkin kertaa vastailen vain 11 kysymykseen.. :)

1. Oletko sinä ja/tai lemmikkisi allergisia ja jos niin mille?
Kaneista yhdelläkään ei ole todettu mitään allergioita, eli joko niitä ei ole tai vastaan ei ole vielä tullut sitä allergisoivaa "asiaa". Itseni kohdalla lääkäri totesi minun olevan allerginen voikukalle ja nurminatalle. Olin tällöin melkoisen nuori ja voikukkia on joka puolella, joten allergiasumutteita tuli käytettyä. Aikuisempana kuitenkin allergiani hävisivät ja nykyään en reagoi esim. voikukkiin ollenkaan.

2. Suurin unelmasi?
Jaa'a. En ikinä ole ollut mikään kauhea unelmoija. Enemmäkin haaveilen joistain asioista, joidenka tiedän olevan realistisia mahdollisuuksia, jotka voisin todella saavuttaakin. Tällaisia ovat esimerkiksi koiran hankinta, omakotitalo jossain syrjemmässä jne.. Melko tavallista kamaa..

3. Mitä puuhaat mieluiten lemmiekkiesi kanssa?
En välttämättä kaipaa mitään varsinaista puuhaa kanien kanssa. Mulle riittää ihan sekin, että istun olohuoneen lattialla ja katselen mitä kanit puuhailevat itsekseen/keskenään. Toki Benskun kanssa on välillä mukava vain istua sohvalla pullakani sylissä ja katsella esim. televisiota.

4. Mitä ostit lemmikeillesi viimeksi?
Jos tuoreruokaa, jonka ostan omien ruokieni ohalla, ei lasketa...niin sitten vuoden heinät. Ja jos haetaan vielä jotain muuta, niin sitten ruokakuppeja.


5. Onko jotain mitä haluaisit hankkia/ostaa lemmikeillesi?
Benskulle olen miettinyt jonkin sortin "petiä", sen kun tuntuu tykkäävän pötkötellä pehmeällä. Toteutus tosin on vielä täysin alkupäässä..
Lisäksi edelleen pyörittelen mielessä kuinka Neelalle olisi kiva hankkia kaveri, kun omasta tämänhetkisestä torvelokokoonpanosta ei sellaista irtoa..

6. Kerro viimeisimmästä eläinlääkärikerrasta.
Aapon kanssa jouduttiin käymään, kun Aapolle ilmestyi selkään rupi. Lopulta rupi ilmeni olevan täysin vaaraton, samalla käynnillä leikeltiin koko kani niin lyhyelle karvalle kuin mahdollista. Heitetäämpä tänne samalla kunniamaininta pappa-Aapolle: ukko sai hyvin positiivista palautetta eläinlääkäriltä erittäin rauhallisesta ja kiltistä käytöksestä niin perustutkimuksen, kuin myös turkin leikkuun aikana. Olin ylpeä kaninomistaja!

7. Unelma-ammatti?
Kadehdin ihmisiä, joilla sellainen on. Täten on helppo päätyä johtopäätökseen, ettei itselläni sellaista ole. Olen ajautunut koulusta toiseen lähinnä "minne nenä näyttää"-meiningillä. Joten syy miksi opiskelen markkinoinnin tradenomiksi? En osaa antaa sellaista, mutta täällä sitä mennään!

8. Luetko mieluummin kirjoja vai katseletko elokuvia?
Yleensä katselen enemmän elokuvia, mutta vain lähinnä siksi, koska mulla ei ole aikaa lukea kirjoja (kun aloitan lukemaan, luen monta tuntia putkeen. En voi sietää sitä, että kerkiän lukemaan silloin tällöin muutaman 10 sivua). Elokuvista arvostan eniten sellaisia, jotka ovat visuaalisesti näyttäviä. Esimerkkinä Taru Sormusten Herrasta -trilogia..

9. Mitä harrastat?
Ratsastusta, pilatesta, piirtämistä ja lukemista. Lukeminen ja piirtäminen tosin ovat jääneet nykyään vähän vähemmälle. Ringette on myös tauolla toistaiseksi.

10. Lempi vuodenaika?
Jos on pakko valita kevään ja syksyn väliltä, niin ehkä syksy.

11. Tärkein tavarasi lemmikkien hoidossa?
Onpas vaikea miettiä vain yhtä tavaraa.. Ehkä siivousharja? Häkkejä olisi melko turhauttavaa siivoilla ilman sitä.. :)

1 kommentti: